Kuinkas sitten kävikään osa 1 - Kiirastuli

Edit: Tää on historiaa parin viikon takaa. :-]

-

Trakediikkaa, komediikkaa, absurdiikkaa, monta ämpärillistä vettä virtasi siltojen alitse, tapahtui monta juttua. Tositarina kolmessa näytöksessä!

Väsyttänyt oli jo aikoja, kuumeilua ollut, lunssanpoikasia hämmentävän kovilla lämmöillä. Sunnuntai-iltana iltaa istuessa kutitti päänahkaa. Obsessiiviskompulsiivista, luulin, raapiessani näppylöitä verille.

Tiistai-iltana alkoi kävelyn ja kylvyn jälkeen selkää kolottaa,ja seuraavana aamuna en päässyt petistä jaloilleni nivelkivun takia.

Torstaina oli entisten oireitten ja kovan kuumeen lisäksi näppylöitä ja muita oireita vähän siellä sun täällä, omina intternettidiagnooseina korvatulehdus, acne fulminans, mystical immaculate herpes, jne. Mikkoon tukeutuen raahauduin lähiklinikan puoskarille joka teki influenssatestin (negatiivinen), ei vilkaissutkaan korviin ja antoi Tamiflureseptin ja kipulääkkeitä ja käski kotiin.

Kipulääkkeet toimivat iltaan asti, ja sitten enää eivät. Perjantaiaamuna mentiin päivystyspolille auringon nousun tienoolla. Kuumetta ibuprofeenitankkauksen jälkeen oli yli 39 astetta, suu (ikeniä ja kurkkua myöten) niin täynnä aftoja että nesteenkin nieleminen otti ihan liian koville, kävely ilman tukea mahdotonta, polvi turvonnut palloksi. Päivystävä lääkäri teki influenssatestin (negatiivinen), katsoi korvaan (antoi antibiootit), ei katsonut aiheelliseksi katsoa suuhun, polvikivusta valitettaessa kosketti nilkkoja ja sanoi että eivät ole turvonneet, kaikki on jees. Kysyttiin että tuota eikö täällä Japanissa koskaan tehdä verikokeita tai jotain kun on tämmöinen kummallinen oireryteikkö... "Jos kuume jatkuu tällaisena yli kaksi viikkoa niin sitten tehdään". Jahas. Antoi sentään kovemmat kipulääkkeet.

Kipulääkkeet toimivat lauantaihin asti, ja sitten enää eivät. Lauantai-iltana oli liikuntakyky kadonnut tyystin kipujen takia. Jostain kumman syystä olin silti sitä mieltä että kyllä tämä kohta varmaan hellittää ja vaati Mikon vakuuttelujen lisäksi että kaveri tuli katsomaan ja kauhistumaan ennen kuin otettiin ambulanssi lähisairaalaan. Hyvä että otettiin.

Sairaalassa katsoivat viimein kaikki oireet, ottivat vakavasti + erinäisiä testejä + tuskaisen odotuksen jälkeen tipalla nestehukan veks ja antoivat lisää tujuja kipulääkkeitä. Palattiin sunnuntaina spesialistin syyniin, joka teki luettelon maanantaina tavattavista uusista spesialisteista.

Maanantaiaamuna piti olla kaiken selvää: listalla kolme lääkäriä, tulette vaan sairaalalle ja niitä suoraan tapaamaan. Joo ei, byrokratian rattaat yrittivät taas pysäyttää. Kyllä muuten vitutti, ja rankasti. Päivä kului silmälaputettuna pyörätuolissa ja erinäisissä väliaikaissängyissä kun yks keemikko ja yks tomera ihana japania puhuva ystävä tappelivat hoitsuja ja reseptsuunisteja vastaan.

Mutta ottivat sitten lopulta osastolle.

Myöhemmin varmasti kaduttaa...

Käytiin karaokessa. Ei, en osaa laulaa. Enkä käyttää sitä keleen masiinaa. Silti, tässä.


Pohdinnassa: miksi täytyy olla tekosyitä sille että on hauskaa?
Töissä: ääk. Jännittää. Lukukausi alkaa. Suorituspaine. *käsienheilutus*. Hyperventilaatio. Halu paeta. Prkl enkä.

Takaisin metsään

Piiiitkästä aikaa. Pitäisi käydä useammin, nyt särkee pohje ja reisi ja jokunen muukin paikka. Uuden sievän pikkukameran avulla kömpelösti väsätty timelapse-elokuva sanoo toivottavasti enemmän kuin ainakin kuussataa sanaa.

Mitäs tänne

Huomasin just etten ole purrut kynsiäni useampaan kuukauteen. Siitä huolimatta että olen pohtinut matikkaa. Woohoo.

Koko jalka on jumissa jonkinsortin iskiassäryn kynsissä. Joka alkoi joogassa toukokuussa. Au. Auauau. Suuntasin viimein lääkäriin joka ei oikeastaan tehnyt kerrassaan mitään, ei edes tutkinut. "Joo jatka vaan niiden kipulääkkeiden ja -rasvojen käyttämistä, laitetaan sulle tähän ny 10 minuuttia sähköärsykkeitä alaselkään, nähdään ens viikolla". Ummm, okei... entä tuo viulunkielenä kuukausia krampittanut reisilihas? Hieronta vois olla paikallaan. Täten päätän ilmaista ajatukseni sanoina ens perjantaina uusintakäynnillä.

Syksy on kiva asia. Ulkona ei ole liian kuuma eikä liian kylmä. Viikonloppuisella surffausreissulla sieti istuskella biitsillä ihan ilman pepun palamatta -- aiemmilla käynneillä tänä kesänä oli hiukan tukalaa hiekan hohteessa. Nyt löytyi myös entistä parempi ranta joka jatkuu silmän kantamattomiin joskin huuhtoo varomattomat avomerelle.

Jatketaan.

Muista

Joskus on kaikki niin käsittämättömästi hukassa, eikä osaa muuta kuin kaivata sitä tunnetta mikä joskus oli ja ihmetellä minne se hävisi. Arkeen? Toistoon? Välinpitämättömyyteen ja väsymykseen?

Kuten eilen. Yritin ja jaksoin mutten muistanut miksi jaksan ja miksi aina täytyy, kaikki tuntui turhalta ja ikävältä. Illalla yllättävä kohtaaminen: Uusi ihminen jonka kanssa välinpitämättömät rutiinitervehdykset ja satunnaista juttelua kun matka kulki samaan suuntaan. Vahingossa sanoin jotain todellista omasta elämästäni, tutkimuksesta ja kiinnostuksista ja epäuskosta, ja sainkin vastauksena kosketuksen toisen elämään. Yhtäkkiä innostunut keskustelunpala, jäi kesken kun liikennevaloista matka kulki eri suuntiin.

Pois kulkiessani tajusin että olin taas elossa ja toiveikas. Mikä oli resepti? Yhteinen kiinnostuksen kohde, suoja-aitojen hetkellinen unohtuminen, yllätys. Maailma ei ole vielä nähty.

Jos osaisin olla kuin ihmiset on

Suomeen tottui pari päivää ennen kuin oli aika lähteä ja oli Tokion vuoro olla vieras. Missä voisi olla koti?

Puoli vuotta aikaa saada puristettua -- ja julkaistua -- oikea journalartikkeli, jos aikoo valmistua aikataulun mukaisesti. Ehkä mahdollista, ehkä ei. En ota kantaa. Kiillotan takamusta ja teen parhaani. Jos oppisin olemaan hyvin, ehkä siinä on tälle vuodelle tarpeeksi tavoitetta.

Hakusessa tasapainimo

Päivänä hiljaisena laahauduimme poikki kuumuuden ja asfalttipölyn eläintarhan vuosilippuja uusimaan. Riemukas retki vaikkei vanha enää niin jaksakaan. Tarha oli mistä lie syystä (aamu, epätavallinen vapaa) lähes tyhjä ja ajauduttiin siksi(kin) tekemään monenlaista ihan uutta hauskaa. Istuttiin nallen polvella, otettiin 50 metrin roikkujuna puskien läpi tarhan ala-osaan (eipä tartte toiste kokeilla) ja mentiin jopa kotieläintarhaan! Vaikka se on vaan lapsille jne jne. Uskalsin rapsutella ja röhnyyttää vaikka kaikki kuitenkin tuijotti salaa. Jes.

Näin myös kun minivirtahepo tanssijuoksi veden alla. Akvaarion vesi oli siinä määrin vihreää, että ensin ei siellä luultu ketään edes olevan. Yhtäkkiä tyhjyydestä ilmestyy hahmo, ja se lähestyy... kuin varpaillaan juosten, kevyesti, leijaillen, kiireettömästi ja sulavasti hepo tanssii ohitsemme kadoten taas vihreään sumuun.

Rannalla virtikset ovat nääntyneitä ja hitaita, kömpelöitä, laiskoja, näyttävät tuskastuneilta. Entä jos virtahepo ei tietäisi veden ja sen ulkopuolisen maailman eroa? "En tiedä mikä siinä on mutta joskus mahdottomatkin asiat tuntuvat niin helpoilta. Se paino mitä tunnen kupeillani ja se miten maailma niin mahdottomasti minua hidastaa ja painaa, se on vain poissa! Älä katso mua noin, en mä ole mitään ottanut. Olisinkin, sitten tietäisin mistä siinä on kysymys. Näen unta noista ihanista hetkistä mutta ne tulevat ja menevät, eikä mulla tunnu olevan mitään kontrollia niihin. Kuin välillä vain luulisin että olen jotain ja sitten todellisuus iskee." "Sä kuulostat aivan masentuneelta. Haluatko jutella enemmän? Nykyään on myös saatu tosi hyviä kokemuksia ihan näillä uusimmilla SSRI-tuotteilla, että jos kokeilisit."

Reissun paras hetki oli kyllä melkeinkusetus:
Etäisyydessä yksinäinen sarvikuono. "noi on muuten tosi ilkeitä" sanoo seura. "Siis niinkun tosi ilkeitä". Jaa-a vai silleen. Sarvis huomaa ainoat katsojat, heiluttaa korviaan, tonkii maata, miettii. Liikahtaa laiskasti portaitten suuntaan. Hitaasti, empaillen, päätyy ihan meidän eteen puolentoista metrin päähän kaiteen laitaan. Kurkistaa sivusilmällä. On ne vielä sielä. Kääntyy hissukseen. Tässä kylkeäni kaiteeseen rapsutellen vain, niin. Kääntyy kääntyy. "Hihii katokato ihan tosi kato se näyttää meille sen pers..." ehtii tyttö hihkua ennen kuin se tajuu. Virtsa lentää. Kaaressa. Vispilähännällä levitettynä. Khehe-hehe. Tyhmät turistit. Toimii joka kerta.

Joulukuusi ruskettuu mut neulaset pysyy. Kerään rohkeutta tuoda sen Suomeen. Tai ees oksan. Jonneen istutettavaks.

Halpoja rypäleitä odottaen

Kesä etenee ihan huomaamatta. Ekat surffit ohi, ekat hanabit ovella. Huomenna ehkä joelle. Mietin sitä miten eri tavoilla voi oman elämänsä tarinan tulkita ja koota. Tutkimussuunnitelmakin tuli taas tehtyä vahingossa. Ovela tutkimussuunnitelma, vaikkakin hatara. Näen tien ulos! Takaovesta kielenkääntämiseen ja huis hais kysymysvastausjärjestelmille.

Ja Suomeen siis sittenkin, ja melkein muutoksitta, 5.-28.8. Ropecon. Onkohan siellä vain teinejä. Mulla öisiä lipunmyyntivuoroja. Heti kun mahdollista tahdon telttailla pihlajasaaressa ja vaeltaa ympäri montakin metsää. Löytyisköhän reissuille seuraa. Tunteekohan ne mua vielä siellä. Tunnenkohan mä vielä ne siellä. Opettelis jos ei muuten. Kunhan osais. Vatsan perhoset hyss.

Tjoo tais kosahtaa

Japanilaisilta sivuilta loytynytta, Travelvision kertoo: ヒットトラベル、6月26日付けで東京地裁に破産申立. Googlekaannettyna:

"Travel hit, as of June 26, 2006 in Tokyo District Court to file for bankruptcy"

"Shibuya-ku, Tokyo head office hit on Travel, as of June 26, 2006 in Tokyo District Court is likely to file for bankruptcy applicants. File for bankruptcy attorney in Tokyo, a joint law firm lawyer Akira Izumisawa said. Travel hit the office of the announcement that it was contacting creditors as a guide for writing and come into being.

Date June 26 points, hit by travel website was shut down, and stores in Tokyo's Shibuya also suspended from operating activities. The company has sold overseas for cheap airfares, mainly as a business. Moreover, Internet-based ticket sales were expanding, but it is not in writing "is rapidly deteriorating because of funding problems," police said."

Ihme ettei missaan englanninkielisissa uutisissa nay vielakaan mitaan.

No, me nyt tullaan kai sitten kuitenkin Suomehen. Vai mennaan. Melkein just samaan aikaan kun piti. Phuh. Suurkiitos avustajille.

Tiedotusluontoisesti

1. Kävimme perheen voimin viikonloppuna vuorella. Sää oli harmaa ja peuralaumat valtaisat. Reissun kohokohta oli kun karhu rytisi parin metrin päästä kauheaa vauhtia karkuun. Ei oo epäilystä siitä mikä elukka oli kyseessä vaikka se vain kuului eikä näkynyt. Hienosti selvittiin henkissä eikä meitä syöneet kuin hytykät joita oli monta miljoonaa. Hienoa olivat myös peuralaumat, ja se kun erämajassa majoittui myös satunnaisia japanilaisia vaeltajia, ja makuupussissa nukkumaanmennessä hihityttikuiskailututti niin että tuli pentuiän yövierailut kavereilla mieleen.

2. Parin päivän päästä painun viimein sinne Ameriikan ihmemaahan nolaamaan itseni jo aiemminkin kiroamassani/hehkuttamassani konferenssissa. Takaisin pe 20.6. Synttäripäivänä pitävät sentään banquetin mutta juhannusaaton saan viettää lentsikassa. Jeejee. Kaikkee pitäis vielä saada aikaiseks, hermoraunioituma.

3. Jippii! The country where I quite want to be! Tullaan (vai mennään?) Suomeen, 6.-29.8. Liput hankittu. Luksusta. Iiiiih.

Siinäpä se, hajaantukaa.

Kesäkesäke... eiku sanoin sen jo.

Lauantaina tajusin että se konferenssi jonka posteriesitelmää en ole vieläkään edes aloittanut, ja joka edellisen postauksen mukaan on jo about kuukauden päästä, onkin jo kahden viikon päästä. Lento lähtee 14.6. (TJ 1211.5pv) ja sitä ennen pitäis saada tehtyä vaikka mitä, muun muassa printattua se posteri naapurilabran hitaalla ja varausta vaativalla Isolla väriprintterillä. Siis sen jälkeen kun siihen ensin saa korjattua ne muutosehdotukset joita tulee kunhan ensin saa harjoitusesiteltyä ekan draftin proffille. Kunhan sitä ennen saa sen ekan draftin tehtyä, ja printattua palasina tavan printterillä. Mut sitä ennen vielä pitäis saada avattua powerpoint (jep powerpoint. kyllä.) ja aloitettua homma.

Mut kylhän täs ehtii, heti kun oon vähän blogannut ja opetellut uudestaan miten tomcat toimii, ja rakentanut sen kyydissä pyörivän vimpulan jolla sit konferenssin jälkeen voimma labratyyppien kanssa tehdä yksiä muita töitä. Ihan kohta aloitan.

Välillä oli taas jokusen päivää talvi koska taifuuni toi (?) 14-asteisen harmauden ja sateen jne, mutta sunnuntaina oli yhden päivän kesä. Mentiin puistoon ja pällisteltiin kun tyypit lomalojui, lapset kiljui, nuoret pelas erilaisii urheilullisia pelejä, koirat touhusi, apilat kasvoi, aurinko paistoi, pupu maistoi Mikon jalkaa, musiikki mökäsi vasemmalta ja toinen musiikki oikealta ja epämääräisrytmillinen möly takaa, jne jne. Oli ihan kuin suomalainen kesäjärvenrantaloju, ei vaan ollut järveä. Oli oikein kivaa. Sekin oli, kun sushiravintolassa sitten kauheennälkäisenä tilas kaikkee randomia silakasta kaliforniarulliin ja etikkamakrilliin ja kokki sanoi että hehhee sähän syöt ihan mitä vaan. Nolotti kyl myös.

Nyt taas satelee.

--
Edit: Mikko sanoi että kerroin liian vähän pupusta. Fine. Me lojuttiin ihan pahaa-aavistamattomina ja viattomina ja yhtäkkiä se vaan oli siinä ja sen omistaja silmät palaen selvästi usutti sitä ton yhen kimppuun ja mä en ehtinyt kun kirkaista kun se jo kuopsaisi ja sitten toi melkein potkas sitä ja mä hihitin ja kiljahtelin lisää ja niin se sen omistajakin ja sitten me kaikki naurettiin niin. Sushiravintelissa tarjosivat kanisaladaa ja mietimme, liian myöhään, että olis pitänyt uhata tehdä kanista salaatti.

Kesäkesäkesä! ja sen uudet ja vanhat tuulet

Sunnuntaina käytiin stYoelandiassa laulamassa ja lyömässä ja kitaroimassa rokkipeliä. Oli hienoa vaikkei osannutkaan mitään. Ne piisit, ne piisit! Ne jotka on kyl joskus kuullut, monestikin, ne jotka tuo muistoja ties mistä mutta joista ei ole oikeasti hajuakaan että miten ne nyt oikeasti menikään. Jotkut niistä löytyivät jälkikäteen youtubesta ja toiset iiTunarin kaupasta ja veivät mukanaan jonnekin teini-ikään. Oi sitä tunteen paloa. Pelkään olevani onnellinen vain kun sataa, haluisin olla erityinen mutta olenkin kummajainen, en tiedä pitäiskö lähteä vai jäädä, ja taidan olla paranoidi.

Ulkona nousi lämmöt tänään yli kolmenkympin. Olen neljänä päivänä syönyt lounasta pihanurtsilla mut tänään alkoi olla jo niin tuskaisen kuuma että ei mennyt oikein teikautpurilaiset enää alas. Kesäkesä! Pirtelöä tai jätskiä välipalaks. Joogaa aamulla ja joogaa illalla, teepaitoja ja sortseja, avojalat ja piinaava halu pulahtaa järveen. Pakko istua auringossa että sais pari pisamaa vaikka tuliskin päänsärkyä. Palkoherneiden sijaan edamamei pakastepussista. Villejä ajatuksia joista olis parasta päästä eroon että alle kuukauden päästä koittavaan konferenssiin mennessä sais tarvittavat työt tehtyä.

Tomorrow's back to work and down to sanity.

Keskikäilyä

Kaapista siivotessa kaivautuneesta kihliksestä löytyi kumma päivämäärä: 19.5.2000. Jessus. Mä oon sanonut kaikille et joo teekkarit ja kädett^H^H^H^pistelijät on olleet yksissä jo niinkin kauan kuin ehkä ainakii jotain kuus vuotta tai sinnepäin. Ollaankin sit ilmeisesti oltu vähän kauemmin. Herttine. Kohta varmaan joudutaan eläkkeelle tai ostetaan kultainen noutaja tai ainakin monitoimikone tai mätsäävät tuulipuvut (ei ihan vielä kuitenkaan, tässä vaiheessa saa riittää et laitettiin hiukset samanvärisiks ;-P).

Juhlistettiin asiaa Yurakuchon Copain Copinessa. Nimestä huolimatta paikka ei suinkaan ole esmes ranskalainen vaan korealainen. Ruoka oli hyvää, ei superhalpaa muttei kallistakaan, ja sitä oli riittävästi. Suosittelen. Luulen että illasta saisi paremmin iloa irti jos menis yli 4 hengen porukalla ja tilais korealaiskoosun. Tällä kertaa masu jaksoi vastaanottaa vaan pari eri lajiketta ruokia, koska toinen niistä oli iso ja niin tulinen että savu nous korvista. Pieni virkistävä raikasmaku ohessa ois voinut toimia.

Nomnomnomnomnom.

Revelations

Satunnainen päivä Tokiossa joitain viikkoja sitten. Ylitän satunnaista kävelysiltaa satunnaisessa risteyksessä. Kuljen reippaasti, kuten tapanani on. En ajattele erityisesti mitään, kauppalistaa, tekemättömiä töitä, alkaa olla kuuma, mitähän tekisi viikonloppuna. Kävelen ja ponihäntä heilahtelee ja osuu joka heilahduksella niskaan. Se on niin pitkä jo. Kiinnityksestä irtautuneet kiharat kutittelevat otsaa ja poskia. Ajattelen että hih, mullapas on ponihäntä ja kiharoita, näytän varmaan ihan nätiltä ja tyttömäiseltä tässä kävellessäni. Ja jos hymyilen leveästi, kaikki varmaan tykkäävät musta ja ovat mulle kilttejä.

Poninhäntä heiluu joka askelella. Kiharat kutittavat. Olenkohan nätti.

Sitten se iskee. Yhtäkkiä vaan valkenee.

Minä en pidä pitkistä hiuksistani. Ne ovat tiellä ja tunkevat suuhun, niitä saa koko ajan olla harjaamassa etteivät takkuunnu, kuivuminen kestää iäisyyksiä, kaksihaaraisiin palaa hermo, kuntosalille on pakko kantaa mukana aina iso pyyhe,

Ja kaikkein vähiten minä pidän siitä että ne olemassaolollaan muistuttavat mulle että kauneuden eteen on kärsittävä, ja että on oltava nätti, ja on ajateltava miltä näyttää. On mahduttava muottiin.

En sitten kuitenkaan suorinut siltä istumalta ajelemaan päätä kaljuksi vaan annoin asialle aikaa. Eiliseen saakka.

"Rkle! Nyt riitti! Mä oon mä."

On se hyvä etten ryhtynyt parturikampaajaksi. Ja että lähikampaamosta löytyi huumorintajuinen setä joka sai kuin saikin pahimman tuhon korjattua. Phew. Ja kyllähän se siitä kasvaa jne. Mutta lupasin kyllä sille että en enää koskaan ite leikkaa.

Ei sentään purista pipo

Noniin, nyt on taas Joannalla Uusi Ongelma: tiukkaresoriset sukat. Pahenee koko ajan. Vaikka muistan joskus inhonneeni makkaroituvia sukkia! Syypääteorioita tilanteeseen toki löytyy, osa enemmän kuin vähän vakavia ja osa ei.

• Japanin pitkä kesä. Vietän nykyään yli puolet vuodesta sukitta, tuuletellen jalkahikiäni sandaaleissa. Kiristävät sukat ovat aina olleet inhoja mutta olen vasta hiljan tottunut parempaan ja tajunnut asian.


• Varrettomat sukat (samansukuinen teoria kuin tuo aiempi). Täällä tyypillisiä. Käytin niitä ensin vain kuntosalilla mutta enenevässä määrin muuallakin, kas kun ne eivät purista nilkkaa!


• Nykyään myytävät sukat ovat tiukempia nilkoista kuin aiemmin. Ei todennäköistä, Suomesta aikoinaan tuodut, nyt Mikolta ryövätyt pari kokoa liian isot sukat puristavat nekin liikaa.


• Olen ikivanha ja turvonnut ja nilkkani ovat paisuneet.


• Mulla ei ole tarpeeksi oikeita ongelmia, ja ehdin kiinnittää liikaa huomiota kuolioituviin nilkkoihini.

Oli syy mikä oli, tänpäivän sukat ovat nyt mykkyrällä tuolla työpöydän alla nurkassa. En enää kestänyt. Varsien rullaaminen eri asentoihin ei riittänyt. Varpaita palelee. Huomenna pistän varrettomat.

--
Edit:

Käytävällä nähty opiskelukaveri ihmetteli heti paljaita varpaita eikä mutkusukatpuristaa-selitys tainnut mennä läpi. "Nää lattiat on kuule likaiset tässä kerroksessa*. Sun kandee vaikka käyttää sandaaleja." Nyygh. Nyt mietin et paheksuiks se oikeesti vai vitsailiko.

* = talon muissa kerroksissa on kengien pito kielletty, me ollaan tosi länsimaisia ja edistyksellisiä.

Korvaamaton menetys

Oon aina tykännyt jonkinasteisen survival pack -jutun mukanakantamisesta, siitä lähtien kun pentuna luin jostakusta joka kanniskeli aina mukanaan tulitikkuja, lankarullaa ja [jotain muuta, en voi muistaa]. Nykyisin ilmiö konkretisoituu jokaiselle pienellekin vaellukselle mukaan lähtevän "ensiapu"säkin sekä avainnippukukkaron muodossa.

Ensiapukassista löytyy (ulkomuistin mukaan) mm: karhunkarkotinkilikello, 2 kolmioliinaa, sideharsoa, joustosidettä, laastaria, desinfiointiainetta, kyytabletteja, särkylääkkeitä, itikkakarkotinta, avaruushuopa, pari kemiallista lämpölätkää, tulitikkuja, sytkäri, kahdenlaisia sytytyspaloja, lämpökynttilä, taskulamppu, päälamppu, kahdenlaisia ekstrapattereita, kompassi, linkkuveitsi, kynä, neula ja ompelulankaa, rulla kalastajanlankaa, nenäliinoja, flunssamaski, ihorasvaa, shampoota, hiusharja, hammasharja, hiuslenkkejä, silmäsuoja, korvatulppia ja puhallettava tyyny. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu!

Avainnippuun liitin hätätilatarvikepussukan jokusen vuotta sitten -- avaimia kun kuitenkin tulee kannettua mukana aina silloinkin kun esmes lompsa tulee jätettyä kotiin. Alkuun mukana kulki vain korvatulpat, muutama jälkikasvunestonappi (siltä varalta että unohdan napata semmoisen naamaan aamusella kotona), kynsileikkuri ja eräs puolikkaan ihmiskunnan ajoittain tarvitsema (epistä!) suojavimpula. Ensimmäinen nahkakukkaro on jo aikaa sitten päivitetty suurempaan, ja sisältöä on tullut tukusti lisää: on mp3-soittimen kuulokkeiden vaihtonakkuloita, bufferinia ja buranaa, lääkkeitä, muistikorttiadapteri, lista Mikon&kavereiden puhelinnumeroita jonka lisäsin joskus hukattuani kännykkäni ja tajuttuani etten osaisi ilman sitä soittaa kenellekään, jne jne jne (en kykene muistamaan mitä kaikkea ja on pahaenteinen olo että unohdan jotain hyvin oleellista).

Tänään tuli sitten todettua että kaikkien kananmunien samassa survival packissa pitämisen & mukana roijaamisen riski on mahdollisen hukkaamisen kurjuus. Aamupäivällä kaupungilla haahuillessani totesin yhtäkkiä että vyöstä roikkuva avainnippu onkin hämmentävän kevyt ja yksinäinen, ja mahdollisia pudotuspaikkoja oli tarjolla n. puoli kilsaa katua, ison virastotalon pari kerrosta & huonetta & veski, ja kauppa. Vaikka yritys oli aika toivoton, palasin kuitenkin jälkiäni takaisin ja kyselin kaikista paikoista että olisko näkynyt semmoista ja semmoista tämänkokoista ruskeaa nahkajuttua. Joo ei.

Mutta ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin, virastotalokysely oli omalla tavallaan hieno kokemus. Asiakaspalvelutiskiltä asiasta kysyessäni mua lähti opastamaan herttainen piskuruinen mummo jolle puhuessa piti kumartua lähes kaksinkerroin. Mummu oli habitukseni takia alkuun jo juoksemassa hakemaan apuun englantia taitavaa osapuolta mutta sain sentään estettyä ja solkotettua kysymykseni japaniksi. Kun päästiin hetken taivalluksen ja juttelun jälkeen vahtimestarien kopille ja vaksi alkoi epäröiden tapailemaan enkkua, hihkui mummu reippaasti sille että kyllä se ymmärtää japania ihan hyvin, älä nyt siinä. Voitto! :-)

Oli kyllä hiukan noloa koittaa selittää että mitä multa nyt olikaan kadonnut, kun en kehdannut (tai edes muistanutosannut) täsmällistä sisältöä luetella. "Joo, tuotanoin kaikkea sekalaistahan siellä on, semmoinen pienipieni nahkakassi tai kukkaro tai sinnepäin, no ei siellä mitään rahaa tai luottokortteja ole eikä mitään oikeasti kallista, onpahan vain... tuota, tärkeää... tai siis, ei edes nyt kovin tärkeää mutta...". Kun nimi&puhelinnumero ja kukkaron tuntomerkit oli viimein saatu kirjattua hukkatavaralistaan, tarkensi vaksi vielä että "Niin oliko tämä kassin merkki ehkä Louis Vuitton vai mikä?". Joo ei, ihan sadanjenin tekonahkakukkaro vain mut haluaisin sen siitä huolimatta takaisin, kiitos. :-P

No, eipä tässä tosiaan mitään rahanarvoista hävinnyt (paitsi se adapteri), pitää vaan säätää ja koostaa uusi yhtä hyvä kokoonpano ja kiinnittää se paremmin. Tai ehkä mun pitäis hankkia ihan oikea käsilaukku kuten kunnon naisten kuuluu. Vai olisinko jopa valmis hamstraamaan ja säätämään vähemmän ja selviämään ilman turvatarvikkeita?

--
(Miljoonas) edit: Plääh, nyt viimein tajusin mikä oli se oleellinen juttu minkä hukkasin. USB-muistitikku! Mitähän kaikkea sinne oikein olikaan säilötty... toivottavasti ei mitään kovin raskauttavaa. :-]

6 sanaa (ääk, meemi)

Liisa täggäsi julmetun vaikealla tehtävällä. Suoritan sen reippaasti alta riman ja mielikuvituksettomasti!

Säätää, lykkää, säätää, lykkää, panikoi. Säätää.

Olipas hangalaa. Vahinko kiertämään: Koe itsesi tägätyksi jos luet tämän. Pretty please. :-] Ja mainitse asiasta kommenteissa. (Tätä kuitenkaan kukaan lue...)

--
Short translation: Yes, duh, I was tagged. I slothed (isthataword) through the task by using not much imagination, and ended up using words I have no idea how to translate into English properly. Here goes anyway.

Fusses, procrastinates, fusses, procrastinates, panics. Fusses.

If you're reading this, consider yourself tagged!

--
Edit:
Joo niin tosiaan, ja tehtävähän on kuvata elämäänsä kuudella sanalla. Hups. :-)

Virallisia välineitä vailla

Mitä tehdä kun lempparifarkuista repeää takamus ja tietää että koko maasta ei (ainakaan edullisesti ja kohtuullisella vaivalla) löydy uusia kivoja semmoisia? Joojoo, onhan mulla farkkuja mutta kuten ne mahdolliset uusintahankinnat, ovat ne kaikki löysiä vyötskiltä ja/tai lyhyitä lahkeista. Ainiin, paitsi ne jotka on lahkeista hyvät mut reisistä ihan liian piukat ja joiden lantio on Kummallinen, koska ne on tarkoitettu luuviulupojille eikä meikäläismallisille ollenkaan. Toisista hyvistä farkuista (nekin aikoinaan Suomesta tuodut) hajos noin kuukausi sitten vetskari lopullisesti.

Jos ois ompelukone, tai ees vähän enemmän viitseliäisyyttä, niin molemmat viat olis tietty korjattavissa. Mutku! Ei oo!

Epäilin myös olisiko ratk-reikä korjattavissa kestäväksi ompelemalla. Onneksi keksin et onhan niitä olemassa paikkakankaita ja päätin korjata mieluisamman&vähempitöisen lahjevaatteen. Tarvikkeet löytyivät yllättävän vaivattomasti ihan satajenilästä, ja olin valmis toimeen. Ei se mitään ettei mulla ole silitysrautaa: voinhan vaikka kiehauttaa pannullisen vettä ja silittää sillä. Jos hienopyykki pestään reilusti alle sadassa asteessa niin eiks niin että kaikki silitystoimetkin on maksimissaan samoissa lämpötiloissa?

Joo eipä niin.

Aikani turhaan hinkattuani paikkaa vesipannulla (vuoroon vedellä täytettynä ja ilman), opin Intter Netistä että pakkauksen ohjeen mukainen silitysraudan keskilämpötila olisikin ilmeisesti noin 110-150 astetta. Jahah.

Aikani pähkäiltyäni keksin ratkaisun. Hah. Kuva ohessa. Olen aika ylpeä -- ainakin nyt vielä kun kestävyyttä ei ole koeteltu. Ensimmäisen konepesun ja käytön jälkeen sitten kyllä tuuletan jos paikka pysyy!

Synninpäästö

Kun on kauheesti koittanut saada aikaiseksi koko päivän ja on vaan masunipistely ja huono olo, eikä mistään tu mitään ja siitä syyttää laiskuuttaan ja vanhuuttaan ja ties mitä itseaiheutettuja typeryyksiä ja psykosomatiikkaa, niin mikä olisikaan ihanampaa kuin kotiin päästyä viimein tajuta olevansa ihan hyvänlaisessa kuumeessa. Weee! En ollutkaan vain lusmu vaan Ihan Oikeesti Kipee!

--

Kevät on kyl tosissaan viimein saapunut. Kansa bilettää jo paikoin hanamia. Ens viikonloppuna en kyllä käy Uenon puiston kauhuruuhkan lähelläkään, se on saletti.

Väsyptiäismaanantai

Aamulla olin kovasti menossa kuntosalille joka sijaitsee nätsästi työmatkan varrella, neljä pysäkkiä kotiasemalta. Optimoin sijaintini asemalaiturilla poispääsyn suhteen, hyppäsin junaan, huojunuokuin, hyppäsin pois. Hiukan kummastutti kun poistumisportaat eivät olleetkaan ihan oikealla kohdalla ja muutenkin niissä oli jotain hassua. Lippuporttien ulkopuolella maailma näytti kans jotenkin oudolta. Pistivät sitten vastakkaisen rakennuksen remonttiin ja edessä on suoja-aidat? Ehkä puol minuuttia kesti ennen kuin tajusin hypänneeni pois jo matkan puolivälissä. Hehheh. Eikun takaisin.

Syytän väsymystä. Viimeiset n. kaks viikkoa oon nukkunut sikamonta kertaa, melkein joka yö ainakin neljästi! Tavallinen rytmi on noin yhdestätoista puol kahteen, kahdesta kolmeen, ja sen jälkeen satunnaisia pätkiä maksimissaan viiteen. Gankoyaman reissulla alkanut päänsärky ei ole hellittänyt vieläkään, eikä siihen tepsi paikalliset bufferinit ollenkaan. Onneks on viel buranaa varastossa.

Valivalivali! Ei se mitään. Sit kun pääsin viimein aamulla sinne kuntosalille niin elämä parani: otin ekaa kertaa osaa pallotasapainojumppaan mummujen kanssa ja vähänks oli hauskaa pomppimista. Heräsinkin. Hetkeksi.

--

Varmaan väsyn takia on ihmeesti ollut viime aikoina mieliteko siihen että viettäis vaan piiitkän illan mukavassa seurassa jossain isommassa onsenissa, semmoisessa missä ois kylmävesiallas viillyttelyyn ja ulkotiloja istuskeluun jne. Taannoisen vuoriretken kohokohta oli nimenomaan kylpylojuosuus. Tahtoooo hemmotteluu.

--

Kevät loppui sunnuntai-iltana, nyt satelee ja on harmaata. Edellisen kouluvuoden valmistujaisjuhlat ovat silti jo keskiviikkona, ja luennot ja viikkomiitit alkavat parin viikon sisään. Labrassa huomaa että alkaa olla porukalta lomat ohitse: päivän aikana on yhteispöydälle ilmestynyt kuuden ihmisen lomatuliaiskarkit. Zzzzzzokerihumalahhhhh!

--

Oheisessa kuvassa gadget jota ilman ei kukaan japanilainen voi millään selvitä: pöydänkorotuslaite.