Tjoo tais kosahtaa

Japanilaisilta sivuilta loytynytta, Travelvision kertoo: ヒットトラベル、6月26日付けで東京地裁に破産申立. Googlekaannettyna:

"Travel hit, as of June 26, 2006 in Tokyo District Court to file for bankruptcy"

"Shibuya-ku, Tokyo head office hit on Travel, as of June 26, 2006 in Tokyo District Court is likely to file for bankruptcy applicants. File for bankruptcy attorney in Tokyo, a joint law firm lawyer Akira Izumisawa said. Travel hit the office of the announcement that it was contacting creditors as a guide for writing and come into being.

Date June 26 points, hit by travel website was shut down, and stores in Tokyo's Shibuya also suspended from operating activities. The company has sold overseas for cheap airfares, mainly as a business. Moreover, Internet-based ticket sales were expanding, but it is not in writing "is rapidly deteriorating because of funding problems," police said."

Ihme ettei missaan englanninkielisissa uutisissa nay vielakaan mitaan.

No, me nyt tullaan kai sitten kuitenkin Suomehen. Vai mennaan. Melkein just samaan aikaan kun piti. Phuh. Suurkiitos avustajille.

Aaaaaarghh.

Kärrynpyöräviikko. Vuoristorata. Ja sitten.

Suomenlennot elokuulle tuli viimein maksettua. Suurella säädöllä. Keskiviikkona 26.8. DL oli torstai. Sen jälkeen tulis niiiin kovasti kalliimmat lipuista koska ne polttoainehinnat nousee.. maksakaa kiiruulla kiitos.

Perjantai-iltana selviää että Hit "Under Maintenance" Travel on mennyt konkurssiin. Ilmeisesti.... keskiviikkona! Tralaa. Tietoa aiheesta löytyy niukasti, lähinnä joiltain keskusteluforumeilta. Jos osais kunnolla japania niin sitten olis todnäk enemmän tarjolla.

Lentoyhtiö on aikoinaan saanut varauksemme, mutta ei vastaanottanut (viikkoja sitten maksetusta) varausmaksusta jeniäkään. No, parempi ehkä niin. Jos varausmaksut olis mennyt etiäpäin niin nyt palais mielessä että no voi hitto ettei maksettu lentoja loppuun ajoissa niin oisivat ehkä ehtineet kirjoittaa liput. Tai no palaa vähän silti. Ja se kans että jospa oisin vaikka kädettänyt maksussa, tai ees jättänyt sen vika päivälle, ja ehtinyt kuulla asiasta. Tosin en kyllä olisi. Mutta silti jospa.

Gnnghgngng.

Syötti hakukoneille: Japanese HIT Travel bankrupted?! Perleke.

Kesäkesäke... eiku sanoin sen jo.

Lauantaina tajusin että se konferenssi jonka posteriesitelmää en ole vieläkään edes aloittanut, ja joka edellisen postauksen mukaan on jo about kuukauden päästä, onkin jo kahden viikon päästä. Lento lähtee 14.6. (TJ 1211.5pv) ja sitä ennen pitäis saada tehtyä vaikka mitä, muun muassa printattua se posteri naapurilabran hitaalla ja varausta vaativalla Isolla väriprintterillä. Siis sen jälkeen kun siihen ensin saa korjattua ne muutosehdotukset joita tulee kunhan ensin saa harjoitusesiteltyä ekan draftin proffille. Kunhan sitä ennen saa sen ekan draftin tehtyä, ja printattua palasina tavan printterillä. Mut sitä ennen vielä pitäis saada avattua powerpoint (jep powerpoint. kyllä.) ja aloitettua homma.

Mut kylhän täs ehtii, heti kun oon vähän blogannut ja opetellut uudestaan miten tomcat toimii, ja rakentanut sen kyydissä pyörivän vimpulan jolla sit konferenssin jälkeen voimma labratyyppien kanssa tehdä yksiä muita töitä. Ihan kohta aloitan.

Välillä oli taas jokusen päivää talvi koska taifuuni toi (?) 14-asteisen harmauden ja sateen jne, mutta sunnuntaina oli yhden päivän kesä. Mentiin puistoon ja pällisteltiin kun tyypit lomalojui, lapset kiljui, nuoret pelas erilaisii urheilullisia pelejä, koirat touhusi, apilat kasvoi, aurinko paistoi, pupu maistoi Mikon jalkaa, musiikki mökäsi vasemmalta ja toinen musiikki oikealta ja epämääräisrytmillinen möly takaa, jne jne. Oli ihan kuin suomalainen kesäjärvenrantaloju, ei vaan ollut järveä. Oli oikein kivaa. Sekin oli, kun sushiravintolassa sitten kauheennälkäisenä tilas kaikkee randomia silakasta kaliforniarulliin ja etikkamakrilliin ja kokki sanoi että hehhee sähän syöt ihan mitä vaan. Nolotti kyl myös.

Nyt taas satelee.

--
Edit: Mikko sanoi että kerroin liian vähän pupusta. Fine. Me lojuttiin ihan pahaa-aavistamattomina ja viattomina ja yhtäkkiä se vaan oli siinä ja sen omistaja silmät palaen selvästi usutti sitä ton yhen kimppuun ja mä en ehtinyt kun kirkaista kun se jo kuopsaisi ja sitten toi melkein potkas sitä ja mä hihitin ja kiljahtelin lisää ja niin se sen omistajakin ja sitten me kaikki naurettiin niin. Sushiravintelissa tarjosivat kanisaladaa ja mietimme, liian myöhään, että olis pitänyt uhata tehdä kanista salaatti.

Korvaamaton menetys

Oon aina tykännyt jonkinasteisen survival pack -jutun mukanakantamisesta, siitä lähtien kun pentuna luin jostakusta joka kanniskeli aina mukanaan tulitikkuja, lankarullaa ja [jotain muuta, en voi muistaa]. Nykyisin ilmiö konkretisoituu jokaiselle pienellekin vaellukselle mukaan lähtevän "ensiapu"säkin sekä avainnippukukkaron muodossa.

Ensiapukassista löytyy (ulkomuistin mukaan) mm: karhunkarkotinkilikello, 2 kolmioliinaa, sideharsoa, joustosidettä, laastaria, desinfiointiainetta, kyytabletteja, särkylääkkeitä, itikkakarkotinta, avaruushuopa, pari kemiallista lämpölätkää, tulitikkuja, sytkäri, kahdenlaisia sytytyspaloja, lämpökynttilä, taskulamppu, päälamppu, kahdenlaisia ekstrapattereita, kompassi, linkkuveitsi, kynä, neula ja ompelulankaa, rulla kalastajanlankaa, nenäliinoja, flunssamaski, ihorasvaa, shampoota, hiusharja, hammasharja, hiuslenkkejä, silmäsuoja, korvatulppia ja puhallettava tyyny. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu!

Avainnippuun liitin hätätilatarvikepussukan jokusen vuotta sitten -- avaimia kun kuitenkin tulee kannettua mukana aina silloinkin kun esmes lompsa tulee jätettyä kotiin. Alkuun mukana kulki vain korvatulpat, muutama jälkikasvunestonappi (siltä varalta että unohdan napata semmoisen naamaan aamusella kotona), kynsileikkuri ja eräs puolikkaan ihmiskunnan ajoittain tarvitsema (epistä!) suojavimpula. Ensimmäinen nahkakukkaro on jo aikaa sitten päivitetty suurempaan, ja sisältöä on tullut tukusti lisää: on mp3-soittimen kuulokkeiden vaihtonakkuloita, bufferinia ja buranaa, lääkkeitä, muistikorttiadapteri, lista Mikon&kavereiden puhelinnumeroita jonka lisäsin joskus hukattuani kännykkäni ja tajuttuani etten osaisi ilman sitä soittaa kenellekään, jne jne jne (en kykene muistamaan mitä kaikkea ja on pahaenteinen olo että unohdan jotain hyvin oleellista).

Tänään tuli sitten todettua että kaikkien kananmunien samassa survival packissa pitämisen & mukana roijaamisen riski on mahdollisen hukkaamisen kurjuus. Aamupäivällä kaupungilla haahuillessani totesin yhtäkkiä että vyöstä roikkuva avainnippu onkin hämmentävän kevyt ja yksinäinen, ja mahdollisia pudotuspaikkoja oli tarjolla n. puoli kilsaa katua, ison virastotalon pari kerrosta & huonetta & veski, ja kauppa. Vaikka yritys oli aika toivoton, palasin kuitenkin jälkiäni takaisin ja kyselin kaikista paikoista että olisko näkynyt semmoista ja semmoista tämänkokoista ruskeaa nahkajuttua. Joo ei.

Mutta ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin, virastotalokysely oli omalla tavallaan hieno kokemus. Asiakaspalvelutiskiltä asiasta kysyessäni mua lähti opastamaan herttainen piskuruinen mummo jolle puhuessa piti kumartua lähes kaksinkerroin. Mummu oli habitukseni takia alkuun jo juoksemassa hakemaan apuun englantia taitavaa osapuolta mutta sain sentään estettyä ja solkotettua kysymykseni japaniksi. Kun päästiin hetken taivalluksen ja juttelun jälkeen vahtimestarien kopille ja vaksi alkoi epäröiden tapailemaan enkkua, hihkui mummu reippaasti sille että kyllä se ymmärtää japania ihan hyvin, älä nyt siinä. Voitto! :-)

Oli kyllä hiukan noloa koittaa selittää että mitä multa nyt olikaan kadonnut, kun en kehdannut (tai edes muistanutosannut) täsmällistä sisältöä luetella. "Joo, tuotanoin kaikkea sekalaistahan siellä on, semmoinen pienipieni nahkakassi tai kukkaro tai sinnepäin, no ei siellä mitään rahaa tai luottokortteja ole eikä mitään oikeasti kallista, onpahan vain... tuota, tärkeää... tai siis, ei edes nyt kovin tärkeää mutta...". Kun nimi&puhelinnumero ja kukkaron tuntomerkit oli viimein saatu kirjattua hukkatavaralistaan, tarkensi vaksi vielä että "Niin oliko tämä kassin merkki ehkä Louis Vuitton vai mikä?". Joo ei, ihan sadanjenin tekonahkakukkaro vain mut haluaisin sen siitä huolimatta takaisin, kiitos. :-P

No, eipä tässä tosiaan mitään rahanarvoista hävinnyt (paitsi se adapteri), pitää vaan säätää ja koostaa uusi yhtä hyvä kokoonpano ja kiinnittää se paremmin. Tai ehkä mun pitäis hankkia ihan oikea käsilaukku kuten kunnon naisten kuuluu. Vai olisinko jopa valmis hamstraamaan ja säätämään vähemmän ja selviämään ilman turvatarvikkeita?

--
(Miljoonas) edit: Plääh, nyt viimein tajusin mikä oli se oleellinen juttu minkä hukkasin. USB-muistitikku! Mitähän kaikkea sinne oikein olikaan säilötty... toivottavasti ei mitään kovin raskauttavaa. :-]

Synninpäästö

Kun on kauheesti koittanut saada aikaiseksi koko päivän ja on vaan masunipistely ja huono olo, eikä mistään tu mitään ja siitä syyttää laiskuuttaan ja vanhuuttaan ja ties mitä itseaiheutettuja typeryyksiä ja psykosomatiikkaa, niin mikä olisikaan ihanampaa kuin kotiin päästyä viimein tajuta olevansa ihan hyvänlaisessa kuumeessa. Weee! En ollutkaan vain lusmu vaan Ihan Oikeesti Kipee!

--

Kevät on kyl tosissaan viimein saapunut. Kansa bilettää jo paikoin hanamia. Ens viikonloppuna en kyllä käy Uenon puiston kauhuruuhkan lähelläkään, se on saletti.

Väsyptiäismaanantai

Aamulla olin kovasti menossa kuntosalille joka sijaitsee nätsästi työmatkan varrella, neljä pysäkkiä kotiasemalta. Optimoin sijaintini asemalaiturilla poispääsyn suhteen, hyppäsin junaan, huojunuokuin, hyppäsin pois. Hiukan kummastutti kun poistumisportaat eivät olleetkaan ihan oikealla kohdalla ja muutenkin niissä oli jotain hassua. Lippuporttien ulkopuolella maailma näytti kans jotenkin oudolta. Pistivät sitten vastakkaisen rakennuksen remonttiin ja edessä on suoja-aidat? Ehkä puol minuuttia kesti ennen kuin tajusin hypänneeni pois jo matkan puolivälissä. Hehheh. Eikun takaisin.

Syytän väsymystä. Viimeiset n. kaks viikkoa oon nukkunut sikamonta kertaa, melkein joka yö ainakin neljästi! Tavallinen rytmi on noin yhdestätoista puol kahteen, kahdesta kolmeen, ja sen jälkeen satunnaisia pätkiä maksimissaan viiteen. Gankoyaman reissulla alkanut päänsärky ei ole hellittänyt vieläkään, eikä siihen tepsi paikalliset bufferinit ollenkaan. Onneks on viel buranaa varastossa.

Valivalivali! Ei se mitään. Sit kun pääsin viimein aamulla sinne kuntosalille niin elämä parani: otin ekaa kertaa osaa pallotasapainojumppaan mummujen kanssa ja vähänks oli hauskaa pomppimista. Heräsinkin. Hetkeksi.

--

Varmaan väsyn takia on ihmeesti ollut viime aikoina mieliteko siihen että viettäis vaan piiitkän illan mukavassa seurassa jossain isommassa onsenissa, semmoisessa missä ois kylmävesiallas viillyttelyyn ja ulkotiloja istuskeluun jne. Taannoisen vuoriretken kohokohta oli nimenomaan kylpylojuosuus. Tahtoooo hemmotteluu.

--

Kevät loppui sunnuntai-iltana, nyt satelee ja on harmaata. Edellisen kouluvuoden valmistujaisjuhlat ovat silti jo keskiviikkona, ja luennot ja viikkomiitit alkavat parin viikon sisään. Labrassa huomaa että alkaa olla porukalta lomat ohitse: päivän aikana on yhteispöydälle ilmestynyt kuuden ihmisen lomatuliaiskarkit. Zzzzzzokerihumalahhhhh!

--

Oheisessa kuvassa gadget jota ilman ei kukaan japanilainen voi millään selvitä: pöydänkorotuslaite.

Murskatut luulot

Mentiin taas YoEventuresin kyydissä laskemaan mäkeä -- tällä kertaa ei kuitenkaan mysteerireissulle vaan ihan ennalta tiedettiin matkakohde. Hintaa tuli aavistus enemmän mutta ei niin että sillä olisi oikeasti väliä. Isompi miinus on että mäkiaika lyheni ronskisti. Aiemmin ollaan selvitty kahden ja puolen tunnin ajelulla per suunta, mutta Asama 2000 Parkiin jatketaan aiemmasta vierailukohteestamme vielä tunti etiäpäin. Eli kun Saku Paradassa vyörytään ulos bussista jo puoli yhdentoista maissa ja palataan sinne viideltä, Asamalandiassa aikaa on vain puoli kahdestatoista neljään. Hiukka naftisti, vaikka tällä kertaa sattuneesta syystä se oli mulle ihan tarpeeksi.

Se kyllä pitää sanoa että paikka oli maisemien puolesta aivan hillittömän ihku. Ja hyvä niin, useampaan otteeseen saattoi mäen laella ottaa lunkisti ja vältellä laskemisen aloittamista ihan hyvällä syyllä.

Jaa miks vältellä? No ku. Edelliskerroilla on taidot kasvaneet siinä määrin reippaasti että laskeminen oli kovin poppista. Uskalsi jo mennä välillä vähän lujaakin ja saattoi luottaa siihen että kääntyminen onnistuu vähemmän nololtakin puolelta eikä tarttenna enää laskea lehden lailla leijuskellen. Mutta tällä kertaa: urgh. Tsuff vaan oli sanonut kaikki lihasmuisti ja muukin, lauta ei kääntynyt mihinkään suuntaan millään, ja vietin ekan tunnin 8-asteen lastenmäessä kun olin ensin varmistanut vuokraajataholta että en tosiaan nyt saa vaihdettua enää lautasettiä suksiin. Mikon ansiokkaan painostuksen ansiosta vaihdoin sitten lopultakin seuraavakshelpoimpaan mäkeen jonka jyrkät paikat tulin kyllä ihan vaan kanttaamalla alas. Hi-taaaas-ti. Parin laskun jälkeen päässä sitten naksahti jotain ja yhtäkkiä muistin taas et miten tää meni, ainakin melkein. Tiukkaa teki loppuun asti.

Niinku, mitä ihmettä, kysyn. Voinks odottaa että tää tapahtuu joskus kun hyppään vaikka polkupyörän selkään, etten vaan saa menopeliä liikkeelle tahi pysymään pystyssä? Että unohdan kuinka juostaan (tätä tapahtuu muuten unissa monesti, äklöä)?

Rinteet olivat kyllä aika tiukasti jäässä, varsinkin se eka kokeiltu pikkumäki. Tuntui vaikuttavan asiaan. Suurempi este mulla tuntui kuitenkin olevan joku ihmeellinen henkinen este, vauhti pelotti ihan liikaa. Grrr.

Illalla sitten toisaalta iski kamala hytinä ja väsy ja heräsin aamulla tiukassa kurkkukivussa ja kuumeessa. Loistohomma, kuume tuo ihan uutta puhtia laskemisen aiheuttamaan lihaskipuun! Ajoituskin on mainio: munhan piti tällä viikolla just ruveta taas ahkeraks opiskelijaks lintsarin sijaan, ja iltapäivällä on pari luentoa joilta poissaolo kyllä huomattaisiin. Vinkukiti. Sopii toivoa että saan junassa istumapaikan.

Vuan jotta ei menis aivan holtittomaksi väninäksi niin laitetaan irrallinen loppukevennys nuhraamaan viimeisimmänkin punaisen langan rippeen tästä postauksesta: Jeee, kiltti Mikko leipoi nostalgisen hyvänmielenkakun! Mutta siitä lisää joskus toiste.

Oppimattomuutta; Sexual harassment kitten

Joo. Viime viikolla kirosin kun aamuneljält heräsin. Mut enpä oppinut. Viikolla hetken mielennyrjähdyksessä ilmoittauduin kahden päivän kivikiipeilyretkelle. Kaduin heti ja koitin perua budjettitekosyyllä, mutta ne katsoivat mun bluffin sanoen että no mennään edullisempaan paikkaan. Pakko sitten kai. Mut miks miks miks nämäkin haluavat tavata anivarhain, aamukuudelta hiton skutassa jonne multa menee yli tunti? Neljältä ylös on määrä taas ponkaista, ja kammoan edelleen koko kiipeilyideaa. Kuitenkin putoon tai pudotan muut ja kaikki menee kurjasti eikä kenellään o kivaa.

Ja kanssa-asuja viel pakoilee tän yön jossain duunissa ja lähtee konferenssimatkalle jolleen paratiisisaarelle ennen kuin mä palaan reissusta. Plääääh.

Mainittu hlö. sentään sai karmapisteitä oheiset posterit bongatessaan (ja kuvatessaan). Sievä SekuHara-kissa opettaa että kanssamatkustajan hipelöinti ei oo toivottu juttu, ja kertoo mitä voi tehdä kohteeksi joutuessaan. Tai jotain, suunnittelen kääntäväni tarkemmin joskus paremmalla ajalla. Vaikka kisun sievyydestä onkin helppo johtaa tietty viittaus, kannatan kyllä sinänsä junakäpälöinnin vastustamista noin yleensä -- women only -vaunut eivät tosiaankaan ole se oikea ratkaisu. Ikävä kyllä yhä asenne tuntuu naisilla olevan se että parasta pitää suunsa kiinni koska äläkän nostamisesta seuraisi käpälöintiäkin paljon epämiellyttävämpi Nolo Tilanne. Ja tietysti on aina kyseenalaista että auttaisiko se äläkkä: tässä, vähän vanhemmassa äärimmäisessä tapauksessa tapahtumien kulku oli ilmeisesti aika selkeä kanssamatkustajille mutta apua ei silti löytynyt. Yh.

Intternettii ja isoveljii

Iltapala: goma ae (pinaattia seesamikastikkeella), kevyesti etikkamarinoitua makrillia, merilevää, tofua, etikoituja ituja ja punaviiniä (!). Ei näytä kovin hienolta mutta pitäähän joku kuva olla.

Via irc: Flo control. Alakerran sisarlabrassa tekevät laajemmaltikin hahmontunnistusta, meillä käsiteltävät signaalit on puhetta vain. Vähänkö ois mageeta jos tutkis jotain sellaista että sais väsättyä siitä noinkin hienoi sovelluksia kotikäyttöön.

Tai no, siitähän se ois vaan kiinni että sais vaan enemmän loistoideoita. Meidän kerroksen kysymysvastausjärjestelmätiimin osanenkin sai taannoin semmoisen. Skype, opensource puheentunnistusengine ja voiceXML:aa tukeva ilmainen puhelinkeskusvepipalvelu johti helposti rakennettavaan labran sisäiseen leluun: puheella toimiva reittihaku Tokion junakaaokseen. Näitä palveluitahan ollaan tarjottu jo maailman sivu (eikä ne kai koskaan toimi kovin hyvin), mutta on se nyt ihan toista jos sen on ite tehnyt, omasta alastaan.

Useasti nykyisin toivoisin että olisin suuntautunut konekääntämiseen enkä mihinkään kysymysvastaussysteemeihin jotka ei ikinä toimi yhtä hyvin kuin hyvin aseteltu hakukoneavainsanarytäkkä. Paikallisten infowebistöjen määrä on suuri, ja jos enkkuversio löytyy se on aina vanhentunut. Googlen kääntäjä ja Rikaichan toki toimii, mutta silti. Että voisi paremmin integroida sen haun ja käännöksen, ja ehkä vielä saada giffeistäkin kanjit ulos käännettyinä. Mutta se nyt enää ei ois edes sitä alaa josta haaveilen hiukan salaa.

Toisaalla Intter Netissä kerrotaan miten Japani vastaa terrorismiin sormenjälkikontrollilla lentokentillä. Paitsi että tää asia on toki paha ja väärin, mua harmittaa hitosti se että jatkossa jonot kentillä tulee olemaan todennäköisesti pitkät ja hitaat. Mut laitan Krabsyn Suomeen kuun puolivaiheilla testaamaan asiaa, raporttia lisää ehkä sitten joskus.

Ainii

Hamsteri tosiaan kuoli (liiankin) hiljaisesti joskus viime viikolla. RIP. Ikää tarttui sentään melkein kolme vuotta.

Ehkä siksi uus sadan jenin kaupasta iltakävelyllä ostettu liikkeen/tärinän/tms-tunnistimella varustettu välkkyvä muovitakkujoustopallokumilelu on mulle nyt niin rakas. Ensin vaan leikin sillä ja heittelin sitä kohti ihmisiä, mutta sitten se unohtui soffalle ja aina kun kävelen huoneeseen se alkaa iloisesti välkkyy mulle, ja mulle tulee niin hyvä mieli. Snif.

Hukattu vuosi, hukattu elämä

Vastahan mä aloitin kolmen vuoden gradschoolin lokakuussa. Sit yhtäkkiä onkin jo melkein seuraavan vuoden syyskuu ja naapuruston kissat pulauttelee kilvan pentuja.

Mitä mä olen saanut aikaan? En niin mitään. Kävin tuskalla japaninkurssin ja ymmärrän jo jonkin verran siitä mitä ympärillä puhutaan, en kuitenkaan jos puhutaan liian kohteliaasti eli useimmissa asiakaspalvelutilanteissa. Ite en uskalla sanoa mitään ja jos uskallan niin kukaan ei ymmärrä. Tai ehkä ne ei kuule koska en osaa puhua kunnolla ääneen.

Tutkimus? Hah. Olen muka kerännyt korpusta. Siitä ei tule mitään. Rakennettu on tuhanteen suuntaan levinnyt skriptahäkkyrä ja kasa datafileitä, kaikki eri formaatissa, sisällä paskaa dataa jonka käyttökelpoisuudesta tai -tarkoituksesta mulla ei ole hajuakaan. Ja vaikka dataa on tarpeeksi että en pysy siitä kärryillä, on sitä vielä mihinkään oikeaan käyttöön ihan liian vähän. Istun duunissa tuijottaen excelfileitä tyhmänä, väliin muutellen niitä edes taas, kehitellen jotain ideoita, mutta joka suunnassa on umpikuja.

Muu elämä? Mua ei kiinnosta mikään. En jaksais nousta aamulla ylös, enkä aina nousekaan. Ihmiset on pelottavia. Kirjaa vois lukea sängyn pohjalla.

Kiusallanikin pidän soittolistalla Vilkkumaata.

Sauna

Ulkona ylittää lämpötilat kolmenkympin jo ennen aamuyhdeksää. Labrassa on ilmastointi rikki. Kolmas kerta tänä kesänä, mutta tällä kertaa kunnolla. Korjaus odotettavissa Joskus. Labran ovet levitetään selkoselleen ja ovelle isketään pari pikkutuuletinta. Auttaa enemmän kuin luulis. Tuntuu kuin iho ois kauttaaltaan päällystetty sentin vaha/hiki/tahmakerroksella. Yäk. Mut onneks tuli otettua salikamat mukaan niin että paidan värjäytyessä kauttaaltaan märkäläikille, voipi sen vaihtaa hengittävään versioon joka ei o puuvillaa nähnytkään.

Alkuviikosta ilmestyi lafkan meililistoille viestejä että vähentäkääs sähkönkulutusta, koska ydinvoimala jouduttiin vähänniinku sulkemaan ja ei oikein tehot riitä jäljellejäävissä. Ehkä tää on tarkoituksellista. Cruel and unusual sanon minä.

Mut nyt ainakin tiedän etten varmana koskaan muuta semmoiseen kuumaan maahan missä tuuletinlaitteet ei o yhtä tehokkaita ja kaikkiallerakennettuja kuin täällä.

--
edit: pistin tarkemman kuvan Ratkaisusta. Niinku se ois vielkaan tarkka, tai kiinnostais ketaan. Ja ulkona tuulee. Hienosti.

Alitajunnan jekkuja part II

Väsyttää.

Heräsin aamukolmelta painajaiseen: Olimma pienellä retkueella matkalla yönylivaellukselle jolleen mystiselle saarelle. Lauttoja meni harvakseltaan, kello 11:59 ja 13:jotain, ja lauttamatkan oli määrä kestää pari tuntia. "Niin että jos siihen kahdentoista lauttaan ei ehditä niin aika myöhään menee eikä tämän päivän aikana pahemmin vaellella." Puol kahdentoista nurkilla seuralaiseni ottavat rennosti enkä minä hoputa, tässä unessa mulla on vakaa aikomus olla hötkyilemättä ja painostamatta ketään. Jos ei haluta ehtiä ekalle lautalle niin sitten ei.

Viime hetkellä kuitenkin porukkaan iskee "mut pitäähän sitä nyt yrittää ainakin"-henki ja tajuan että ehtiminen on etäisesti mahdollista jos juoksen edellä ja viivytän lauttaa (tää on lähtöisin selvästi tosielämästä muuten, mut silloin tultiin alas vuorelta ja viivytyksen kohteena oli bussi). Ryhdyin keräämään kamoja kiireellä ja sähelsin ja väsäsin. Minuutit kuluivat tuskaisen nopeaan mutta lopullinen niitti oli kun koitin kerätä kaikki mahdolliset akkulaturit äkkiä mukaan jotta kamerat yms härpäkkeet saataisiin vaikka lautalla ladattua.

Tässä vaiheessa meni liian hektiseksi. Ne laturin johdot! Miten solmussa ne olivatkaan! Heräsin kauheaan kiireen tuntuun ja pulssi oli ainakin kuussataa.

Jälkeen parin tunnin nettiselailun ja various attempts to sleep onnistuin uinahtamaan, noin puol tuntia ennen herätyskellon soittoa. Ja tuloksella että? Tällä kertaa painajainen oli proffa joka tarttui labrassa hihasta ja vei rauhalliseen paikkaan juttusille. Kyseli kauhean tarkkaan kaikesta mun tutkimuksesta ja sanoi huomanneensa että vähän takeltelee mutta että on kovasti valmis reippaasti tukemaan ja muutenkin kovin isällisesti sanoi monia ystävällisiä ja rohkaisevia asioita. Painajaista oli se että mä en saanut sanaa suustani vaan olin ihan lukossa ja tööt ja koko ajan monta askelta jäljessä siinä mitä ajattelin että olis ehkä pitänyt sanoa. Kuulostaa lattealta mutta unessa tää vaan oli niin hirveää ja kaikkea mahdollista kauheampaa.

Syy uneen oli tietty se et eilisen yleispalaverin jälkeen proffa tosiaan otti hihasta ja kyseli datankeruuprojektista ja sanoi että hyvänen aika, tee vaan suunnitelma ja kerro paljonko rahaa tarttet niin sitähän kyllä saat. Tuolloin tilanne ei ollut painajaismainen vaikka häiriinnyinkin siitä että palaverista poistuvat vyöryivät koko ajan meitin ympärillä ja ohitse. Musta on oikeasti tulossa ihmiskammoinen, olo on kuin oheisella linnulla.

Niinkö oikiasti. Painajaisia laturinjohdoista ja kilteistä professoreista? Jo aiemmin tutuksi on muodostunut toistuva painajainen siitä että en vaan kerta kaikkiaan kerkeä bussiin tai junaan matkalla duuniin. Voisko joku sanoa mun päälle et ollakseen paha, asian kuuluu olla.. no, paha, ja aivon ei tartteis niin paljoa stressata turhuuksista? Et se vois ylipäätään laittaa asiat semmoisiin paljonpuhuttuihin mittasuhteisiinsa?

Päh. Ostetaan lopo tomia.

Hankohinku

Nyrriitti, sano.

Virallisten toimenpiteiden teko täälpäin ei ole meikäläiselle rasittavaa pelkästään kielihankaluuksien takia. Perinteisesti kaikki dokumentit vahvistetaan leimasimella (hanko tai virallisemmin inkan), mutta varsinkin ulkomaalaisilta hyväksytään myös allekirjoitus. Hyvä niin, mutta leimasinperinne aiheuttaa tiettyjä komplikaatioita.

Ensinnäkin, leimasinjälkiä vertaillessa pienetkin erot otetaan huomioon. Tämä pätee myös allekirjoituksiin. Länsimaassa kun nimensä lappuseen sutaisee, oikeellisuusvertailu on useimmiten hyvin summittaista, mutta Japanissa olen joutunut uusimaan allekirjoitukseni turhan monta kertaa.

Toisekseen, leimasimelle varattu tila on pieni ja pyöreä, puoltoistsenttii halkaisijaltaan suunnilleen. Se allekirjoitusrutiini mikä mulla ennen tännetuloa oli, oli harjaantunut kirjoittamaan pitkästi ja leviästi. Ympyröihin raapustamani tuhrut olivat varsinkin alkuaikoihin sangen satunnaisia.

Kolmanneksi, koska leimasinta on helppo käyttää, dokumenteissa on yleensä lukuisia paikkoja joihin leima (tai allekirjoitus) täytyy läntätä. Identtisenä.

Joku aika sitten mua kyykytettiin postissa kun kävin tekemässä osoitteenmuutosta. Alkuperäisen nimikirjoituksen zetan alakaari oli kulmikas, mutta koitin allekirjoittaa muutospyynnön pyöreäkaarisella z:lla! Setä puisteli päätään ja huokaili ja ihmetteli ja lopulta läksytti väsyneenä, "Dame dame dame", osoitellen epäkohtaa. Kieli keskellä suuta kopioin alkuperäistä versiota kunnes kelpasi.

Tänään sain puhelun tilipankistani (pieni välihehkutus: sentään ymmärsin että se on pankista ja että ne haluaa mut käymään siellä, wee). Pari kuukautta sitten tekemäni kuntosalin suoraveloitussopimus oli kosahtanut, mihinkäs muuhun kuin allekirjoitusten eroihin. Pankin arkistojen nimmari on reippaat kaks vuotta vanha jo, ja eroaa täysin siitä minkälaiseksi leimaympyrätihruni on muodostunut. Onneksi pankkineidillä oli näyttää vanha malliksi, ja suoraveloitussopparin kolme allekirjoitusta viivattiin yli ja sain hitaasti kopsia vanhantyylisen sotkun kelpaamattomien viereen. Niin, ja sitten vielä ylleviivattujen allekirjoitusten päälle -- ekat kolme merkkasivat sitä että tahtoisin tehdä tämän suoraveloitussopimuksen tällä allekirjoituksella, ja jälkimmäiset sitä että ylleviivaus on validi ja etten suinkaan halua käyttää sitä allekirjoitusta. Uh.

Lopputulos: nyt mä ihan oikeasti aion viimeinkin hankkia sen hiton leimasimen. Pitäis vaan päättää haluanko selvitä niin halvalla kuin mahdollista vai haluanko ihkun leiman. Norsunluuhun en kyllä koske. Toivon kanssa että voin vielä jälkikäteen vaihtaa pankin ja postin tietoihin allekirjoitukseni hankoon ilman et tartteis avata uus tili tai jotain. No, jos tarvii niin vaihtanen pankkia samantein semmoiseen jossa on enkunkielinen nettipankki kans.

Kun asia oli pankissa hoidettu, ojensi neiti mulle läksiäislahjaksi paketin paperinenäliinoja, spetsiaalipaketti jossa yhdistyy Mizuho (pankki) ja Hello Kitty. Ja palatessani takaisin labraan heittelivät pihan multa/nurmikentällä pari tyttöä pesäpalloa, koppihanskat kädessä ja piikkikorot jalassa.

Hassu maa, tää.

Sinne meni Tsurumi

Muutto Uguisudaniin on takana. Uus kämppä on, kuten jo aiemmin todettu, iso ja kiva. Toimitukset Ikeasta saapuneet. Myös jääkaappi ja pesukone ilmestyivät ovelle puolentoista illan turhan odottelun jälkeen, ja pesukoneen sisuksissa asuvat mustat kököt ja ököt saatiin suhteellisen nopeasti siivottua. Myös on ehditty tilata nettikaupasta uus pakastinlokero täyteen ruisleipää. Jaminami.

Uenon alue vaikuttaa aika kivalta. Puiston ja museoiden seutu on täynnä elämää ja lähiaseman vierestä löytyy ainakin 15 lovehotelia. Kaukana ei ole myöskään Ameyokon ostoskatu josta löytyy paitsi halpoja feikkimerkkiurheiluvaatteita ja suuria muinaisia merenelävien joukosta, myös edukkaita ja hyviä sashimidoneja sekä marketti jossa myydään yllättäviä länkkäriherkkuja (ref. kuva).

Junamatka Ookayamaan on pitkä ja hikinen mutta työmatkan faktuaalinen pituus ei pidentynyt: sekä kodin että koulun etäisyys lähimmästä juna-asemasta pieneni huimasti. Lisäksi työmatkan varrelta löytyi harvinaisen ystävällinen kuntosali joka viitsii aueta jo aamuseiskalta tavallisen kymmenen sijaan. Aamuisin on ollut kiitettävän hiljaista ja laitteet hyväkuntoiset ja monipuoliset. Tunneissa löytyy montaa sorttia, tavan biccauksen päälle balettia, jazzia, joogaa, karatea, japanilaista perinnetanssia ja ties mitä. Kaiken päälle vielä opiskelijahintainen täysaikajäsenyys on halvempi kuin entisen rupusalin päiväjäsenyys. Niin ja hoisin liittymismuodollisuudet japaniks! Jee!

Tutkimuksen puolella vuorossa paha panikointi. Mikään ei suju eikä Amazonin mekaaninen turkkilainen suostu ottamaan multa rahaa. Ei ole tuloksia, eikä edes yritystä, mutta vois kirjoittaa käsienheiluttelupaperin paikkaan joka huolii kaiken reviewaamatta. Tilaisuus jutella ja mainostaa ois aika kiva, kyseessä on vuosittainen evaluaatioworkshop joka ekana ryhmässään on ottanut asialistalleen paitsi faktoidi- myös why-kysymykset. Japaniksi tosin kun mä tekisin enkkua, mutta silti.

Alunperin posteripapereiden DL tuli liian yhtäkkisesti vastaan ja päätin etten voi millään keretä. Väänsivät sitten kuitenkin DL:aa eteenpäin parilla viikolla -- oisin hyvin voinut ehtiä tehdä vaikka mitä. Mutta panikoiden olen asiaa lykännyt, mitään ei ole vieläkään paperilla, ja aikaa on lauantaihin. Vääväävää. Alkuviikon olen käyttänyt taivasteluun ja datankeruuhäkkyräsysteemini muutteluun sellaiseksi että sillä suht simppelisti voisi jotain tehdä. (Mulle hämäristä syistä en voinut saada labralta semmoista sivutilaa jossa ois voinut mitään server side prosessointia suorittaa, siksi häkkyrä on erityisen häkkyrä. Paha häkkyrä.) Arvostaisin kaikenlaista rakentavaa palautetta aiheesta.. ja hajottavaa kans. Ja osallistumista. Pian pitäis juttua mainostaa jossain oikeassa ympäristössä, kunhan saa viel hiukan lisää lihaa sen luiden päälle.

Niinjoo. Tänään on ronskisti kevät. Tuoksu, lämpö, kirsikankukat, kaikki.

Ganbarehengen epätoivoinen etsintä

Japanintunnit imee. Olen rehdisti huono, mutta enpä tiedä mitä sille tekisin. Ryhmiä on olemassa kaksi, mun on niistä edistyneempi. Vaan onko tämä hyvä vai huono? Tuumahdus.

Mun pitäis vaihtaa ryhmää. Luokka on aika pieni, 10 henkeä, ja jonkin verran klikkiytynyt. Kiinalaiset omassa ryhmässään, thaipojat omassaan, indonesialaisten klikkiytyminen on lievempää. Kansallisryhmät keskustelevat pääasiassa keskenään omilla kielillään tauoilla. Toisen tason klikki on parhaat oppilaat vs. muut, koko luokan keskusteluissa on vaikea päästä mukaan kun ne jotka osaavat puhuvat paljon ja opettajillakaan ei tunnu olevan aikaa tai kiinnostusta odottaa kun huonommat änkyttävät. Kun änkytystuottamista ei sitten tule tehtyä, ei myöskään opi mitään uutta, änkytysvaiheen yli ei pääse koskaan. Ei hyvä. Mun pohjatiedot ovat myös niin surkean huonot että uutta asiaa tulee aivan liikaa, en kerta kaikkiaan ehdi painamaan mieleen kaikkea uutta kun samalla pitää kerrata koko ajan kaikkea vanhaa jota ei ole tarpeeksi hyvin oppinut ajallaan.

Mun ei pitäis vaihtaa ryhmää. Toinen ryhmä on jo liian iso, 17 henkeä. Kyse tässä lienee vain siitä että en osaa olla huono. Ehkä mun ois viimein opittava. Että jaksais tehdä vaan töitä vaikka koko ajan tulee epäonnistumisia. Ehkä oppisin sitten kuitenkin loppujen lopuks enemmän? Ehkei edistyneemmässä ryhmässä pysyminen tarkoitakaan että vaadin itseltäni liikaa, ehkä vaadin vain vääriä asioita. Ei mun tartte olla hyvä, mun tarttee oppia sen verran minkä pystyn, ja kyetä sietämään se ettei se ole yhtä paljon kuin muilla. Tässä ryhmässä on pakko panostaa, ehkä kykyjen ylärajoilla pinnisteleminen virkistää aivotoimintaa pikku hiljaa, ehkä tähän tottuu, enpähän laiskistu.

Ja entä jos vaihtaisin ryhmää enkä pärjäis sielläkään?! Nyt on sentäs tekosyy olla huono. ;-)

Saapi nyt sitten nähdä. Alkaa tulla jaksamisen rajat vastaan. Tutkimustakin tartteis joskus tehdä, ja ehkä hiukan myös elää.

Nihongo ga heta desu..

Viikonloppuna järkkäsin flunssasta huolimatta pienen ryhmän haikin Kawanoriyamalle (Kori-Okutama). Seuraksi ilmestyi kolme tyyppiä joista yksi n. 17 vuotta alueella reissannut. Sen kartassa oli paljon punaisia viivoja kun oli merkannut siihen kaikki reittinsä. Tällä kertaa tuli pieni viiva lisää, osa matkasta ei ollut tuttua aiemmin. Sää oli harmaa muttei sentään satanut, ja ensimmäiset syksyn värit näkyivät jo. Niinku yks punainen puska näkyvissä yhden vuoren laelta. Ensi viikolla tai parin viikon päästä pitäis olla hyvä.

Mutta nyt kiirus kuristaa. Intensiivikurssi alkoi eilen. Eka päivä meni yllättävän hyvin mutta tänään ei. Heräsin ajoissa ja luin matkalla ja ennen tuntia verbejä. Energinen olo! Tunnilla meni paljon kuitenkin ylitse hilseen, ja oli tosi vaikeaa jaksaa keskittyä kolme tuntia putkeen. Pelottaa ajatella niitä tulevaisuuden päiviä kun ei ole pohjaenerkiat niin hyvillä kuin tänään sentään oli. Ja huomenna olis tarjolla opetusta viis ja puol tuntia (tunteja on istuttava per viikko yhteensä 16.5)!

Lisäksi tänään vasta tajusin että en olekaan opetellut Minna No Nihongon koko ekaa kirjaa lähellekään läpi -- kuten väitin opettajille, jotka tämän perusteella päättivät laittaa mut kakkosluokkaan: Muuten kyllä kieliopit ja sanastot kyllä osaan juu jotenkuten, mutta kanjeja en yhtään! Ja kakkosryhmä aloittaa, ylläri, kakkoskirjasta. Ekat kaks viikkoa kerrataan ykköskirjaa. Ahisti kun ope kirjoitti muistiin sanastoa taululle kanjein. Enkä nyt ihan hahmota mistä ne äkkiseltään itsekseen opettelisin: kirjasarjan kanjioppaasta ne kyllä löytyvät, mutta ilman piirto(järjestys)ohjetta.

Lisäks pitäis kirjoittaa tutkimussuunnitelmia raha-anomuksiin, ja ehkä vähän tehdäkin sitä tutkimusta. Kohta alkaa viikkoseminaarit. Vääk. Epäusko.

Kanji kerrallaan, sana kerrallaan, päivä kerrallaan. Mitäpä tässä muuta. Jos ei se riitä niin sitten ei riitä.

Byro Kratia ja Rahoi Tuska

Vuoden loppu lähenee ja samoin viisumin kesto. Muutenkin ollut yllätyksiä. Vinetänpä vaikkei ketään kiinnostakaan.

Alunperin tännejääntiä miettiessä kerrottiin että no jos et saa mitään apurahaa, niin onhan sitten olemassa tämä Rahoitus-XYZ, joka on ns. taattu, ja josta ei tartte huolehtia. 100K kuussa, mikä tarkoittaa että sillä voi kattaa juuri näppärästi lukukausi- ja sisäänkirjoittautumismaksut, ja eipä sitten juuri muuta. Mutta, ainakaan ei menetä rahaa siksi että ottaa riskin ja jää tänne. Koitin useaan otteeseen kysellä rahoituksen tarkempia speksejä, mutta ylläolevaa kummempaa ei sitten löytynyt. Sama mantra toistui. Ja maksu alkaa sitten lokakuun alusta, nou worries. Intternettikään ei auttanut, XYZ-lafka puhuu pääosin japania, ja sitäkin members only -sivustolla johon mulla ei ole pääsyä.

Viime- ja tämän viikon aikana sitten mulle ensin kerrottiin että ei se olekaan ihan 100K, ja että raha juokseekin vasta ekan kuun puolivälistä, ja vain 9 kk vuodessa, ja että se katsotaan palkaksi eikä apurahaksi joten pitää hakea viisumiin poikkeuslupaa tehdä työtä! Lisäksi pitää itse asiassa pistää kaikki kouluun jätetyt hakemusliitteet uusiksi, koska niissäkin ois pitänyt asia mainita. Ja palkkaa ei tietty voida lähteä maksamaan ennen kuin lupa-asia on selvä.

Voi kun tämän kaiken ois vaan kuullut ees pari viikkoa etukäteen ni ois ollut kaikki kovasti helpompaa. Heitin eilen anomuksen maahanmuuttovirastoon. Voin hakea luvan 24.10. jolloin samalla jätänkin sitten uuden viisumianomuksen, ja siihen samaan liitteeksi uuden työlupa-anomuksen. Uuden viisumin kohtalo selviää toivottavasti sitten suhteellisen pian, koska kun saan sen (ehkä kuukauden kuluessa anomuksesta), voin hakiessani viisumia jättää samantien anomuksen re-entry permissionista! Jokainen käynti maahanmuuttotoimistossa toki kestää tuntikaupalla, ja viimeinen välttämätön toimenpide tulee nyt sitten kestämään ehkä pitkällekin joulukuulle. Ja se on aika kurja juttu siihen nähden että jos haluaa jouluksi Suomeen, olis lentoliput varattava suunnilleen nyt, jos ei halua maksaa maltaita (kuvittelis että joulun aikaan on vielä tavallista pahemmin ruuhkaa).

En nyt siis oikein uskalla luottaa että kaikki tosiaan selviää tarpeeksi ajoissa, eli taitaa matka lykkäytyä. :-/ No toisaalta, jos reissu lykkäytyy esim. helmikuulle niin sitten voikin olla rauhassa Suomessa hiukan pidempään. Koulun (ja japanin intensiivikurssin) joululoma kun on suhteellisen rajallinen, 24.12.-8.1.

Noo. Ehkä tämä tästä. Suomikin on kivempi helmikuussa.