Maailma ei olekaan huono

(aina).

Suuri autuus on monen kuukauden tauon jälkeen iskeä hampaansa hitaasti ja makustellen makiaan suureen mansikkaan. Satokausi on toki ollut jonkinmoisessa vaiheessa kyllä jo hetken, mutta kalliita ovat olleet penteleet. Nyt möivät tuplaboksin neljäänsataan, aiemmin lähikujan kojussa oon nähnyt yhtä lootaa kahdeksallasadalla. Ei tarvinnu kauaa miettiä.

En valita myöskään sitä että muumit saapuivat onnellisesti, isossa laatikossa kyllä mutta nettihärpäkkeen aikatauluvaraus alkaa sujua suht helpolla. Pari ekaa sivua näyttää siltä että teksti on tajuttavissa, ja tilasin jopa samantein pari kirjaa lisää. Nyt tarttee enää saada luettua. :-P

Itsenäisyyspäivän anti

Viime viikolla tajusimme että suurlähetystön itsisbileet on ihan kohta, ja että me ei olla muistettu vieläkään faksata/postittaa niille meidän uutta osoitetta. Viime vuonna jäi pileet väliin samasta syystä: lafkahan siis lähettää kutsun vain niille joiden osoitteet sillä on. Kuten loogista onkin. Torstaina suoritettu käsienheiluttelusoitto heille sitten kuitenkin riitti, vaikka osoite saatiin paperilla perille vasta perjantaina (RSVP-pyynnön deadlinepäivänä).

Pileen alkuvalmistelu käsitti työpäivänjälkeisen pikapukeutumisen koulun liikuntakeskuksen pukkarissa. Vaatteenvaihto 3min, hiustenväsäysyritystä 10 (lopputulos ääheitästämitääntule-laitanponnarin). Yritin paeta kampukselta takakautta jottei kukaan pääsisi näkemään mua hameessa ja korkkareissa, mut feilasin uloskäynnin löytämisen, ja päädyin ulos pääportista.

Itse pippalossa sitten oli reipasta kokkarimeininkiä, hyvät ruokatarjoilut mulle ja huonommat kalavammaisille. Kivoja tuttuja oli myös. Mutta, voi hyvänen aika, ei siinä suinkaan kaikki.

Pengoimma joutessamme lähetystön kirjastoa ja teimme löydön. Alkuperäiset muumisarjikset on käännetty japaniksi, ja selaillut ムーミン・コミックス-painokset (muumin-komikkusu) olivat niinkin tuoreita kuin vuodelta 2000. Ja kyllä, ne löytyvät Japanin amazonista eikä ees kauhian kalliilla! Tilaukseen lähti heti kaksi -- vain kaksi siksi, että useamman kirjan paketit Amazon postittaa kuutiolaatikossa ja seuraa väistämättömiä toimitusongelmia kun pitäis olla kotona laatikon saapuessa. Yksi kirja tulee littanapaketissa ja mahtuu postilaatikkoon, mutta yksi muumisarjis jäisi liian halvaksi että sille saisi ilmaistoimituksen. Testaamme siis miten ison laatikon kaksi kirjaa tarvitsee. Iiiiiiiiihk.

Parempi aloittaa kans ehkä pienestä vaikka nyt tuntuukin että tottakai jaksan opiskella japaniaa nuin kivoista kirjoista vaikka kuinka.

JiiäLPeeTee ja uus Missio

Koska ... (en keksi syytä), päätin osallistua maanlaajuiseen japanin tasotestiin, joka 1) maksaa rahaa (joitain tuhansia jenejä, hiukan vähemmän-kymmeniä euroja) ja 2) kyykytyksensietoa (postilaatikossa on paree olla nimet sekä romajein että kanoin ja muutenkin teet vaikka mitä tai muuten), sekä on mulle 3) täysin vapaaehtoinen ja 4) vaikka pääsisinkin läpi ei koko jutusta ole mulle mitään hyötyä kuitenkaantaatusti ikinäkoskaan.

Oli sitten lopulta se koetuksen toissapäivä, ja pisteenä aiemman neliosaisen luettelon päälle, en sit ees viitsinyt-uskaltanut lukea tenttiin paitsi pari tuntia edeltävänä lauantaina. Ihan vaan tehdäkseni turhuudesta sitäkin turhempaa. Ja tietty voidakseni jälkikäteen sanoa itselleni että no enhän mä ees yrittänyt, pffft.

Heräsin kanjiunistani sunnuntaiaamuna liian aikaisin, tankkasin sanamuistipeliä koneella liian myöhään ja juoksin junaan. Koko juna oli täynnä ulkkareita jotka tankkasivat papruista kanjeja. Ihan totta. Shibuyassa vaihdoin kiertolinjalta pikkupossujunaan ja se oli vielä enemmän täynnä ulkkareita. Ne vyöryivät melkein laiturilta ulos, mutta eivät kuitenkaan, vaan sittenkin Tokyo Universityn pihalle ja saleihin, ja metelöivät, ja minä menin mukana.

Sanasto/kanjikokeessa arvailin enimmäkseen nopalla. Kuuntelussa arvailin tuntumalla. Kielioppi oli helppo nakki. Tulokset tulee helmikuussa. En tiedä olisko väliks, eiköhän tuo eka osio kosauttanut läpipääsyn.

Mitä tästä opimme? Beats me.

Mutta se Missio: Olen päättänyt yrittää oppia olemaan ajattelematta mitä vastaan kävelevä ronsu minusta ajattelee. Vaikea homma. Toteuttamisvihjeitä otetaan vastaan.

Vuoret vierii

Tai ainakin viikot, ja isotkin kivet jyrkässä rinteessä, joskus.

Viime aikoina olen syönyt paljon sinappia ja suomalaista suklaata. En ole enää yksinasuja. Se on kivaa.

Olen innostunut seinäkiipeilystä, kokeiltuani sitä sisätiloissa nyt kokonaista yhden kerran. Homma oli edullisempaa kuin oletin, salin varusteet ihqn turvallisia, ja tunnelma mukava. Nuhjuisia saleja joissa istuskelee väkeä vauvasta vaariin, katsellen seiniä ja suunnitellen reittejä, heittäen läppää, syöden eväitä. Nyt treenaan salilla paitsi käsi-, myös sormilihaksia, aina muistaosjaksaessani ainakin.

Osallistuin ensimmäistä kertaa ikinä labran vuotuiselle yhteishenkilomareissulle, ainoana länkkärinä. Pakkauduimme la-aamuna varhain proffien henkilöautoihin, ajelimme ruuhkassa Yamanaka-järven rantamille autiohkoon hotelliin. Tullitieltä lähtiessä, viimeiset tullimaksut maksettuina, ei meitin autossa suostunut enää ikkuna sulkeutumaan. Vikat puoli tuntia oli vilpoista. Sitten pelattiin tennistä tai kiivettiin pienelle mäelle, vierailtiin onsenissa, syötiin illallista, juotiin alkoholia, auottiin suuta paljon ja sieltä tuli jotain joka ei ehkä ole ihan japania eikä englantia mutta jotain niiden suuntaan, ja heiluteltiin myös käsiä samaan aikaan. Oli ihan kivaa.

Tehtynä on myös viimein, aikataulun, seuraan ja sään salliessa, The Syksyinen Kaksipäiväinen Ruskaretki, suuntana Tokion korkein vuori*. Paitsi että ruska oli aika lailla ohitse. Täysikuu sen sijaan oli kirkas ja tuore, ja sää jo sen verran kylmää että en taida kotoa saada yönylivaellusseuraa ennen ensi kevättä. Snif.

* = Kumotoriyama. Hikiseen just yli 2km korkea, ja niin tiukasti prefektuurien väliselle rajalla sijoitettuna että itse asiassa varsinainen korkein kohta huipusta onkin Saitaman eikä Tokion puolella.

Melkein viimeinen aamiainen poikamiestyttönä

Niinpäniin. Kun tulee töistä kotiin, on näppärintä toimia niin että pitkässä eteisessä ensin tiputtaa takin, sitten paidan, sitten housut, nätisti jonoon seinän viereen. Sitten etenee, vetää jalkaansa lattialla odottavat kotipehmopörröhousut, seuraavalla askelella lämmin paita. Talosta poistuttaessa suoritetaan sama käänteisenä. Monessa muussa asiassa noudatetaan samansukuisia periaatteita. Kaappi turha, kahlaus jees.


Aamulla heräsin (taas) ennen viittä enkä kuntosalin aukeamista odotellessani keksinyt muuta kuin käyttää raivaustraktoria kämppään. Hyvin järeää sellaista. Melkein pari tuntia meni, enää pitää imuroida. Tulipahan tehtyä.

Hedelmiä en ole enää muistanut vähään aikaan ostella. En aina montaa muutakaan asiaa. Aamiaiseksi kaapista löytyi: pikkupaketti nattoa, reilu lusikallinen tofua, porkkana. Kaikki meni, maustekastikkeisiin ja silmätippoihin en koskenut. Maitoa sentäs oli kahviin pitkästä aikaa.

Tyyppi palaa takaisin Suomesta ihan kohta (D-2): on aika totutella takaisin ihmiselämään ja keräämään kamppeensa lattioilta. Kuinkahan sujuu. Partsinovetkin pysynevät öisin kiinni.

Tervetuloa kotiin kulta. Ja hyvää syntymäpäivää.


Sivuhuomautuksena: Tutkimus edistyy pitkästä aikaa ihan hiukan. Ehkä mä en olekaan tehnyt turhaa työtä. Yay.

Tänä viikonloppuna

...tosin voiko se loppua jos se ei oikein koskaan alkanutkaan? Tiedä häntä.

Mikko tohtoroitsi. All hail! Asiaan liittyy käheä juliste mutta se (ehkä) julkistetaan vasta myöhemmin. Julisteen henkilöillä on kuvassa ihanasti monia ominaisuuksia joita ei tosielämässä heillä ole.

Ilmassa on tosi paljon syksyä. Kirsikkapuut Uenon puistossa eivät leiki ruskaleikkiä, vaan käpristyvät ja hiukan kellastuvat ja ehkä pian putoavat pois.

Eläintarha on täydempi kuin ikinä. Siellä kävellessä ihmispaljouspaniikki uhkaa saada otteen, melkein. Apinalasten leikkiä on silti kiva seurata, ja ihmissemmoisten kans. Mähän lähdin ulos nimenomaan ihmisiä nähdäkseni, joten hyvä jee.

Uenopuiston konserttihallissa joku soittaa huilua nätisti, ja ääni kaikaa yli koko alueen. Halli saa multa täydet pisteet: useimmiten siellä järjestetään ilmaiskonsertteja (tämäkin oli, paha vaan et satuin paikalle sen loppuessa vasta), mutta maksullistenkin tuotokset leviävät koko alueelle. Mä luulen että tää on rakennuksen arkkitehtuurillinen tarkoitus ollut alunperinkin.

Pitkän epämääräisen kävelyretken jälkeen kotona, katselen Lucky Number Sleviniä. Vielä vaiheessa. Nätti poika parka(?). NY:n kylmyys näyttää hiukan täkäläiseltä: kuivaa, aurinko paistaa raa-asti.

Etikka tekee susta pehmeän

Viikonloppuna oli Ihan Erilainen Reissu, mutta ei siitä nyt enempää. Paitsi että: Pilvisellä (muttei sumuisella) säällä vuoristossa on joskus jännää, varsinkin jos tuulee. Heräsin aamuviiden nurkilla hiljaisessa hotellissa, ikkunoiden takana paistoi lähes täysikuu, ja aivan läheltä ohi kiisi pyörteileviä pilviä. Villi fiilis. Pilvien kuuluu olla jossaan kaukana ylhäällä, eikä vyörymässä päälle ja kaatumassa niskaan, uhkaavia ovat semmoiset. Varsinkin kun on vielä puoliunessa ja viluissaan ja tiedostaa että ihan pian tartteis lähteä sinne pilvien sekaan vaeltamaan.

Pilvikokemusta edeltävänä iltapäivänä multa kysyttiin kielipuolisten (minä pahimpana) täyttämässä kylvyssä että oletkos sä kova vai pehmeä. Ymmärtämisen hitaasti etenevällä harha-askelisella polulla ensin sain selville että pehmeä oli notkea, mutta jonkin aikaa säilyi päässä se harhaluulo että notkean vastakohta olisi vahva. Ei se ollut, vaan ihan vaan jäykkä. Määrittelin itseni ehkä enemmän pehmeäksi, tietyillä peräänantamattomilla rajoituksilla, jonka jälkeen sain kuulla että happamien tuotteiden (etikka, sitruuna, etc) nauttiminen pehmentää. Ja, noniin, pakkohan sen on olla. Etikoidut tuotteet on mun lemppari, päinvastoin kuin perheen jäykemmän jäsenen.

Pehmeehän neet hampaatkin happamalla.


Tänään oli syyslukukauden ensimmäinen labransisäinen seminaari. Seminaarihuone oli yllättäen täynnä muuta populaa: edellisillä oli miitinki vähän venynyt. Esitelmävuorossa olevat pojat ihmettelivät ja heiluttivat printout/läppärintäyteisiä käsiään, alakerran sisarlabran ajallaan paikalle saapunut popula samoin. Koko väki pysyi kuitenkin käytävässä näkymättömän linjan takana siten että huoneessa istujat eivät heitä voineet nähdä. Tunnustelijana lähetettiin vain labran assistentti, ei puhettakaan siitä että oltaisiin menty loomailemaan lasiseinän taakse asianmukaista poistumista vauhdittamaan.

Vika kaki menossa. Ehti kypsymään melkein kokonaan. Tavallaan tykkään raaemmista enemmän, joskus, fiiliksen mukaan.