Sinne ja takaasi
Nonni. Kuten etukäteen tarkka-aavistelin, loppuvat pisimmätkin lomat väistämättä, ja aina vähän liian aikaisin.
Ei ollut sitten juurikaan lunta. Mutta hiukan kuitenkin. Eikä pakkasta -- mutta sekin melkein liikaa. Kaipailun aihe jo hiukan kauemminkin on ollut pakkashangen narske öisen kulkijan saapikkaan alla, kuun hohteessa. Pääsin miten kuten kokeilemaan: Yö ei ollut sitten vielä yö, ja pakkanenkin oli alimmillaan vain ressukat -5 mutta silti tunnin lenkiksi meinattu kävely päättyi jo 15 minuutin päästä säälittävään pakoiluun jossain maailman salaisessa keskuskylässä ja sen tiimareissa: nenä jääätyyy-i!
Tekemistäkään ei koko aika ollut, kun otti kaiken laiskasti ja vaan tuijotteli seinään ja ikkunoista ja nukkui ja irkkas ja oli ja loju ja unohtuili. En ees tienny osaavani.
Ihmisiä ja kivuutta ja oikeanlaista just sitä kaikkea hyvää oli -- ja kaikenlaista pohdintaa salaa siitä että mitä kaikkea sitä voisikaan olla jos asuis Siellä, vai oisko sittenkään kun vaan eläis aina liian aktiivisesti sitä arkea mikä missä tahansa asuttuna on kumminkin sama eikä jätä tilaa elämiselle kun pitää liikaa pohtia sitä miten virkeänä pitäiskään seuraavana aamuna kuitenkin herätä. Tiedä häntä. Joka tapauksessa, tää reissu oli hyvä. Ku oli ne tyypit siel. Kiitos.
Tokiossa paistoi tänäänkin aurinko. Ilma oli kuivaa ja tuuli tuiversi ja tuoksui vinkeältä: "Niinjoo, täällähän tuoksuu jo talvelta". Hassua tuntea olonsa epämääräisen kotoisaksi paikassa josta on niin kaivannut pois ja jossa on viettänyt kuitenkin aika häviävän lyhyen aikaa elämästään. Vai onks?
