Oon aina tykännyt jonkinasteisen survival pack -jutun mukanakantamisesta, siitä lähtien kun pentuna luin jostakusta joka kanniskeli aina mukanaan tulitikkuja, lankarullaa ja [jotain muuta, en voi muistaa]. Nykyisin ilmiö konkretisoituu jokaiselle pienellekin vaellukselle mukaan lähtevän "ensiapu"säkin sekä avainnippukukkaron muodossa.
Ensiapukassista löytyy (ulkomuistin mukaan) mm: karhunkarkotinkilikello, 2 kolmioliinaa, sideharsoa, joustosidettä, laastaria, desinfiointiainetta, kyytabletteja, särkylääkkeitä, itikkakarkotinta, avaruushuopa, pari kemiallista lämpölätkää, tulitikkuja, sytkäri, kahdenlaisia sytytyspaloja, lämpökynttilä, taskulamppu, päälamppu, kahdenlaisia ekstrapattereita, kompassi, linkkuveitsi, kynä, neula ja ompelulankaa, rulla kalastajanlankaa, nenäliinoja, flunssamaski, ihorasvaa, shampoota, hiusharja, hammasharja, hiuslenkkejä, silmäsuoja, korvatulppia ja puhallettava tyyny. Eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu!
Avainnippuun liitin hätätilatarvikepussukan jokusen vuotta sitten -- avaimia kun kuitenkin tulee kannettua mukana aina silloinkin kun esmes lompsa tulee jätettyä kotiin. Alkuun mukana kulki vain korvatulpat, muutama jälkikasvunestonappi (siltä varalta että unohdan napata semmoisen naamaan aamusella kotona), kynsileikkuri ja eräs puolikkaan ihmiskunnan ajoittain tarvitsema (epistä!) suojavimpula. Ensimmäinen nahkakukkaro on jo aikaa sitten päivitetty suurempaan, ja sisältöä on tullut tukusti lisää: on mp3-soittimen kuulokkeiden vaihtonakkuloita, bufferinia ja buranaa, lääkkeitä, muistikorttiadapteri, lista Mikon&kavereiden puhelinnumeroita jonka lisäsin joskus hukattuani kännykkäni ja tajuttuani etten osaisi ilman sitä soittaa kenellekään, jne jne jne (en kykene muistamaan mitä kaikkea ja on pahaenteinen olo että unohdan jotain hyvin oleellista).
Tänään tuli sitten todettua että kaikkien kananmunien samassa survival packissa pitämisen & mukana roijaamisen riski on mahdollisen hukkaamisen kurjuus. Aamupäivällä kaupungilla haahuillessani totesin yhtäkkiä että vyöstä roikkuva avainnippu onkin hämmentävän kevyt ja yksinäinen, ja mahdollisia pudotuspaikkoja oli tarjolla n. puoli kilsaa katua, ison virastotalon pari kerrosta & huonetta & veski, ja kauppa. Vaikka yritys oli aika toivoton, palasin kuitenkin jälkiäni takaisin ja kyselin kaikista paikoista että olisko näkynyt semmoista ja semmoista tämänkokoista ruskeaa nahkajuttua. Joo ei.
Mutta ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin, virastotalokysely oli omalla tavallaan hieno kokemus. Asiakaspalvelutiskiltä asiasta kysyessäni mua lähti opastamaan herttainen piskuruinen mummo jolle puhuessa piti kumartua lähes kaksinkerroin. Mummu oli habitukseni takia alkuun jo juoksemassa hakemaan apuun englantia taitavaa osapuolta mutta sain sentään estettyä ja solkotettua kysymykseni japaniksi. Kun päästiin hetken taivalluksen ja juttelun jälkeen vahtimestarien kopille ja vaksi alkoi epäröiden tapailemaan enkkua, hihkui mummu reippaasti sille että kyllä se ymmärtää japania ihan hyvin, älä nyt siinä. Voitto! :-)
Oli kyllä hiukan noloa koittaa selittää että mitä multa nyt olikaan kadonnut, kun en kehdannut (tai edes muistanutosannut) täsmällistä sisältöä luetella. "Joo, tuotanoin kaikkea sekalaistahan siellä on, semmoinen pienipieni nahkakassi tai kukkaro tai sinnepäin, no ei siellä mitään rahaa tai luottokortteja ole eikä mitään oikeasti kallista, onpahan vain... tuota, tärkeää... tai siis, ei edes nyt kovin tärkeää mutta...". Kun nimi&puhelinnumero ja kukkaron tuntomerkit oli viimein saatu kirjattua hukkatavaralistaan, tarkensi vaksi vielä että "Niin oliko tämä kassin merkki ehkä Louis Vuitton vai mikä?". Joo ei, ihan sadanjenin tekonahkakukkaro vain mut haluaisin sen siitä huolimatta takaisin, kiitos. :-P
No, eipä tässä tosiaan mitään rahanarvoista hävinnyt (paitsi se adapteri), pitää vaan säätää ja koostaa uusi yhtä hyvä kokoonpano ja kiinnittää se paremmin. Tai ehkä mun pitäis hankkia ihan oikea käsilaukku kuten kunnon naisten kuuluu. Vai olisinko jopa valmis hamstraamaan ja säätämään vähemmän ja selviämään ilman turvatarvikkeita?
--
(Miljoonas) edit: Plääh, nyt viimein tajusin mikä oli se oleellinen juttu minkä hukkasin. USB-muistitikku! Mitähän kaikkea sinne oikein olikaan säilötty... toivottavasti ei mitään kovin raskauttavaa. :-]
