Hakusessa tasapainimo
Päivänä hiljaisena laahauduimme poikki kuumuuden ja asfalttipölyn eläintarhan vuosilippuja uusimaan. Riemukas retki vaikkei vanha enää niin jaksakaan. Tarha oli mistä lie syystä (aamu, epätavallinen vapaa) lähes tyhjä ja ajauduttiin siksi(kin) tekemään monenlaista ihan uutta hauskaa. Istuttiin nallen polvella, otettiin 50 metrin roikkujuna puskien läpi tarhan ala-osaan (eipä tartte toiste kokeilla) ja mentiin jopa kotieläintarhaan! Vaikka se on vaan lapsille jne jne. Uskalsin rapsutella ja röhnyyttää vaikka kaikki kuitenkin tuijotti salaa. Jes.
Näin myös kun minivirtahepo tanssijuoksi veden alla. Akvaarion vesi oli siinä määrin vihreää, että ensin ei siellä luultu ketään edes olevan. Yhtäkkiä tyhjyydestä ilmestyy hahmo, ja se lähestyy... kuin varpaillaan juosten, kevyesti, leijaillen, kiireettömästi ja sulavasti hepo tanssii ohitsemme kadoten taas vihreään sumuun.
Rannalla virtikset ovat nääntyneitä ja hitaita, kömpelöitä, laiskoja, näyttävät tuskastuneilta. Entä jos virtahepo ei tietäisi veden ja sen ulkopuolisen maailman eroa? "En tiedä mikä siinä on mutta joskus mahdottomatkin asiat tuntuvat niin helpoilta. Se paino mitä tunnen kupeillani ja se miten maailma niin mahdottomasti minua hidastaa ja painaa, se on vain poissa! Älä katso mua noin, en mä ole mitään ottanut. Olisinkin, sitten tietäisin mistä siinä on kysymys. Näen unta noista ihanista hetkistä mutta ne tulevat ja menevät, eikä mulla tunnu olevan mitään kontrollia niihin. Kuin välillä vain luulisin että olen jotain ja sitten todellisuus iskee." "Sä kuulostat aivan masentuneelta. Haluatko jutella enemmän? Nykyään on myös saatu tosi hyviä kokemuksia ihan näillä uusimmilla SSRI-tuotteilla, että jos kokeilisit."
Reissun paras hetki oli kyllä melkeinkusetus:
Etäisyydessä yksinäinen sarvikuono. "noi on muuten tosi ilkeitä" sanoo seura. "Siis niinkun tosi ilkeitä". Jaa-a vai silleen. Sarvis huomaa ainoat katsojat, heiluttaa korviaan, tonkii maata, miettii. Liikahtaa laiskasti portaitten suuntaan. Hitaasti, empaillen, päätyy ihan meidän eteen puolentoista metrin päähän kaiteen laitaan. Kurkistaa sivusilmällä. On ne vielä sielä. Kääntyy hissukseen. Tässä kylkeäni kaiteeseen rapsutellen vain, niin. Kääntyy kääntyy. "Hihii katokato ihan tosi kato se näyttää meille sen pers..." ehtii tyttö hihkua ennen kuin se tajuu. Virtsa lentää. Kaaressa. Vispilähännällä levitettynä. Khehe-hehe. Tyhmät turistit. Toimii joka kerta.
Joulukuusi ruskettuu mut neulaset pysyy. Kerään rohkeutta tuoda sen Suomeen. Tai ees oksan. Jonneen istutettavaks.
