Suosikki koittaa elää ikuisesti, mut.

Japaniin tullessa kauansitten joskus valmistauduttiin jättämään hyvästit ihanien lemmikkien jänssälle maailmalle. Kun ei vaan se ettei täällä saa mitään eläimiä missään kämpissä pitää, tai jos sais niin ei seuraavassa kuitenkaan ja muuttoja on luvassa useita, vaan kamla vastuullinen se juttu että suunnitelma oli olla täällä 2v ja mitäs sille lemmikille sitten.

Rottalemmikki ois ollut muuten melkein hyvä, kun ne elää suunnilleen sen pari vuotta, ja ovat piilotettavissa vuokranantajilta. Mutta kun ei niitä täällä lemmikeiksi myydä ja Shibuyan villiversiot eivät oikein houkuttaneet. (Lemmikkikauppojen kiusoittelevin mahdollisuus on aina degu. Aika lailla kuin rotta älyn ja sosiaalisuuden puolesta, värivaihtoehtoja vähempi mutta oleellisimpana pitkä elinikä: ei tartteis sanoa hyvästiä kaverille heti kun siihen alkaa tosissaan tottua. Mutta maahantuontiviranomainen sanoi että no se saisitteko tuoda degun kotio joskus parin vuoden päästä katsotaan sitten tilanteen koittaessa tautitilanteen mukaan. Ei lupauksia.)

Epätoivoisena sorruin minihamstereihin. En ole koskaan tajunnut niitä. Tyhmää tyhmempiä ja tylsää tylsempiä. Täällä niitä myydään kuitenkin paljon, koska ovat söpöjä, pörröisiä ja helppoja. Ja onhan ne ihan söpöjä mustakin. Ensin ostin vain yhden, kun olin jostain lukenut että hamsut ovat erakoita. Alta parin päivän luin sitten intternetistä että kääpiöhamsut haluaakin seuraa. Ostettiin toinen.

Eka yksilö paljastui tylsäksi ja penseäksi tylyttäjäksi joka söi kaikki ruuat ja kuoli ylipainoisena viime kesänä matkalla eläinlääkäriin löydyttyään aamulla selälleen kellahtaneena, elossa mutta kyvyttömänä kääntymään oikein päin. Raasu.

Toinen otus, oheiskuvien sankari, on potkinut supervirkeänä ihan viime aikoihin saakka. Kolmen vuoden ikä ei ole enää kaukana, vaikka nuiden pitäis elää vain suunnilleen kaksi. Mutta nyt alkaa kyllä ikä jo painaa selvästi. Kovasti koittaa mummu juosta ympäriinsä päättömästi entiseen malliin, mutta tassut väpäjää eikä komentoyhteys aivosta lihakseen näyttäis olevan ihan kunnossa. Häkistä otettiin nyt viimein juoksupyörä pois, kun otus ei näyttänyt oikein pystyvän siinä (vino lattia, slipeti-slip), ja häkin pohjakerros on muutenkin aika tupaten täynnä kun ei ole enää ihan varmaa saako kaveri kiivettyä ylempiin kerroksiin ilman liian suurta hankaluutta.

Snif. Varmaan tuo aika pian kupsahtaa. Joskus otusta katsoessani näen ihan selvästi nappisilmissä älyn ja kiintymyksen pilkahduksen, ja olen sitä mieltä että kyllä meidän hamsu sentään on erilainen hamsu.

Sitten se näyttää taas siltä että se vaan etsii ruokaa nuuskuttaessaan sormia innoissaan.