Monta ilotulitetta ja käheitä ääniä
Käytiin torstai-iltana Arakawa-joen rantamilla katsomassa tulitteita. Helpoin reissu ikinä. Junalla 8 minuuttia, kävellen 15, ja mentiin paikalle tismalleen jutun alkaessa vasta. Väkeä oli paljon mutta niin oli tilaakin leviällä joenrannalla, ja päästiin raketteja lähemmäs kuin koskaan viime kesien reissuilla.
Ja sit käytiin lauantai-iltanakin katsomassa tulitteita. Oho. Tällä kertaa oli kaverit varaamassa paikkoja, ja väkeä ihan pipona ja tilaa juurikaan ei. Kierrettiin aluetta ensin tuntitolkulla etsimässä mainittuja kavereita, ja kun löydettiin, todettiin et varattu alue kuudelle hengelle oli noin neliömetri puoliksi puskassa. Mut ei se mitään! Kivaa oli vaiks tulitteet ei pahemmin näkyneetkään. Ja mulla oli siilipaita, viimeinkin. Jipiii. Täydellinen vaate ruuhkaan.
Hanabin kestäessä alkoi juttu luistaa naapureiden kanssa ja lopulta päädyttiin moninaisten mutkien kautta karaokeen johonkin savuiseen pikkukapakkaan keskellä ei mitään ja aamun ekoilla junilla himaan. Mun eka karaoke! Oli hienoo. Japanilaiset laulaa ihan liian hyvin. Suomivahvistus ei kui karjunut. Mutta ei sekään mitään.
Nyt on sitten pää tööt. Kiva viikonloppu. Tämmöistäkös se oli silloi ku oli nuori ja kaikkee.
at
Sunday, July 29, 2007
0
comments
Labels: diary, japanippeli
Oh! Mikey
Nojoo, tää on kyllä aika vanha, mutta. Törmäsin pitkästä aikaa taas maailman kivimpään komediaan. Jäykkänaamaiset mannekiinit puhuvat kummia, asennoituvat maailmaan vinosti ja nauravat pelottavaa yhteisnaurua. Sarjalla on olemassa epävirallinen kotisivu, ja Wikipediakin selittää aiheesta jotain.
Loistavaa japaninopiskelumateriaalia! Ylle embeddattu pätkä oli viehättävä, mutta hyviä on muitakin, mm. Mikey Being Ill. Syö aamiaises tai et oo enää äitin lapsi. Mikey's Cousin on valitettavasti englanniksi mutta sisältää kiitettävän absurdeja kohtia.
--
Edit prkl, aina unohtuu kaikki labelit.
at
Saturday, July 28, 2007
0
comments
Labels: japanippeli
Kesäinen kaamos
Hisashiburi.
Sadekausi on jonkinsortin vastine Suomen marraskuun harmaudelle ja kaamokselle. Kun sehän ei suinkaan välttämättä tarkoita että kauheasti sataisi, mutta taivasta ei näy, kilsan pilvipeite lepää kaiken yllä, pelkkää harmautta vaan kaikkialla päivästä toiseen. Silti, on ollut olo viime aikoina ettei sen kuitenkaan ihan näin harmaata kuuluis olla, ja sainkin tänään viimein vahvistuksen mutuilulleni. Asahi uutisoi riisisadon huonoutta peljäten, mutta mainitsee mm. myös että "In eastern Japan, covering the Kanto and Tokai regions, sunlight levels have been only 41 percent of normal years. In western Japan, between the Kinki and Kyushu regions, sunlight has been only 38 percent of normal years.". Missä on mun aurinko, kysyn vaan.
Myös viileältä on tuntunut, ei oo monenakaan yönä tarttenna pitää konetuuletusta vaan partsien ovien aukipito on riittänyt. Toissailtana iski illalla vilunväreet ilman rihmankiertämiä tavan tapaan istuskellessa, ja lämpömittari vahvisti: vain 25 astetta. Asahin mukaan keskilämpötila on ollut noin asteen normaalia alempana tällä alueella. Tästä syystä emme kapinoi vaan päinvastoin hihkumma riemukkaasti. Mutta ehkä tästä viel kesä tulee, ensimmäiset cicadatkin metelöivät jo satunnaisesti, ja ens viikolla ois tarkoitus vierailla ensimmäisessä ilotulitustapahtumassa. .jpg)
Elämä muuten. Töitä ja sohvaperunointia. Lähistöltä löytyneen hyvälaatuisen kirjaston valikoimiin tutustumista -- tällä hetkellä in on japanilaisten kirjailijoiden käännösteokset. Tähän mennessä tutustuttu vasta muutamaan, joista Haruki Murakami on aikasta kiva ja maininnan arvoinen, tähän mennessä luettu Wild Sheep Chase ja Hard-Boiled Wonderland. Niin pitkälle en mee et sanoisin että ihastuin täysin kaikkeen, mutta oon aika tyytyväinen siihen että lukeminen ei ollut työtä vaan helppoa ja kirjat veivät kovasti mukanaan ja olivat tarpeeksi päättömiä. Ennen kirjaston löytymistä (päättäessäni et nyt lukisin sitten japanilaiskirjailijoita), ehdin myös tilata niitä japanin Amazonilta, ja se onkin ihan oma tarinansa.
--
Japanin Amazon on kiva. Toimitus on yli 1500 yenin (oisko noin 9 euroa tän hetken kurssilla) tilauksille ilmainen, ja koska lafkan varastot eivät ole kauhean kaukana, yleensä myös hyvin nopea. Päänsärky sen sijaan on se, että en osaa koskaan olla kotona kun toimitus tulee, eli arkisin päiväsaikaan. Edellisissä kämpissä toimituksen otti aina vastaan dormiksen respa, hyvin toimi. Uguisudaniin muuton jälkeen ainoa aiempi tilattu kirja mahtui onnellisesti postilaatikkoon, mutta tällä kertaa oli tilauksesta tietona vain lappu jossa japaniksi kerrottiin miten sopia uusi toimitusaika.
Muthei, mähän osaan jo japania! En kuitenkaan niin paljoa et haluisin lähteä puhelimessa juttua solkkaamaan, joten päätin kokeilla toimitussopimista intternetitse, koska intternetissä asuu ystävä nimeltä Rikaichan, Firefoxin ihana japaninkäännösplugin.
Ensimmäinen askel oli rekisteröityminen. Nimi, työtiedot, osoite, jne, simppeliä -- luulis. Lomakkeen lähetysvaiheessa kuitenkin iski ongelma. Ehdoton vaatimus lomakkeen lähetykseen oli että tilaajan nimi oli kirjoitettu sekä kanjein että furiganoin. Tämä on yleensäkin kaikissa paperilomakkeissa tapana, koska kanjien lukutapaa ei voi paikallinenkaan aina tietää, ja toisaalta pelkkä lukuasu ei kerro mitkä kanjit olisivat kyseessä. Yleensä kirjoitan nimeni latinalaisaakkosin kanjilaatikkoon, ja tavumerkkiversiona siihen toiseen (kuten kuuluukin). Tää nettilomake oli kuitenkin hiukan vaikeampi pala. Sehän kun ei submitoitunut minnekään, jos kanjikentässä oli mitään muuta kuin kanjeja! Kokeilin montaa yhdistelmää, mm. että aloittaisin satunnaisella kanjilla, tai kirjoittaisin tähänkin katakanoja, mutta ei. Myöskään kentän tyhjäksijättäminen ei kelvannut. Lopulta päädyin sanomaan kanjeilla että "Sukunimi: Kanjeillakirjoitus. Etunimi: Mahdotonta".
Lomakkeella oli myös kenttä johon voi jättää viestin postinjakajalle. Koitin kovasti kirjoittaa että sori, oon ulkkari, siks nimi on vähän hassu, ja oikee nimi ois se ja se. Mutta tässä kentässä ei ykskään merkki saanut olla latinalainen. Sanoin sitten vaan asian ilman oikeaa nimeäni, ja jäin jännäämään onnistuuko toimitus vaikka Amazonin osoitetiedoissa nimi on latinalaismerkein.
Pisteenä iin päälle, tuosta lomakkeesta sitten päädyin toiseen, johon piti enää kirjoittaa lähetyksen tunnistenumero (joka toisessa paikkaa piti syöttää minävainmerkkilöinä, ja väliviivoineen). Tässä vaiheessa kokeilin aika montaa syöttötapaa ennen kuin viimein half-width katakananumeroinen väliviivaton versio hyväksyttiin. Väliviivallista ei. Winun whatever defaultmerkkikoodaus latinalaismerkistölle ei toiminut (väliviivoilla tai ilman). Eikä full-width mikään. Eikä moni muukaan.
Vaikeaksi on varmaan syytä tehdä asiat, ihan heti en kyllä keksi miksi.
Lauantaina lähetys sitten jännäämisen jälkeen saapui just pyydetyn ajan loppupuolella, ja toimituspojalla oli kannossa myös Mikon hariipottaa ja oltiin molemmat hetken hämmentyneitä. Samoihin aikoihin saapui se, kun Helsingin seudulla jonojen ekat saivat kirjakaupasta omansa. Vaivatonta, Mikolle. Ens kerralla se saa hoitaa aikavaraukset prkl.
at
Saturday, July 21, 2007
0
comments
Labels: diary, japanippeli
Merkeistä ja merkityksistä
Aka. käännösyritys ja hyvin lyhyt mutta sitäkin sekavampi oppitunti kanjinluentaan.
1. Asiaankuulumaton johdanto, eli miten päädyin tätä miettimään. Viikonlopun (kuten niin monen viimeiaikaisen) vaelluksen kohde oli "Takanosun autiomaja". Tarkemmin ottaen autiomajassa en ole nukkunut sitten viime syksyn, ja majan läheisellä aukiolla (johon on pystytetty useita pöytä-penkkiryhmiä matkailijoiden mukavuudeksi) olen yöpynyt teltassa vain kerran. Tarkka majoituspaikka on ollut joka retken alkaessa vähintäänkin epäselvä, ja riippunut mm. siitä missä on ollut tilaa. Jos ahtaalla vuorenhuipulla on jo jonkun teltta (kuten mm. Takanosuyamalla on tähän mennessä aina ollut), ei paikkaan mielellään asetu.
Takanosun lähimaasto on harjannetta. Harjanne kulkee Mutsuishiyamalta useiden välihuippujen kautta aina Tokion korkeimmalle huipulle Kumotoriyamalle. Takanosun viereinen (Kumotorin suuntaan) huippu on suhteellisen hiljainen muutamasta syystä: rinne on epätavallisen jyrkkä ja liukas, ja huipun pääsee kiertämään tasaista polkua pitkin. Kiertopolku ei paljoa kierrä ja se on suunnattomasti nopeampikulkuinen kuin huippujen yli kiipeäminen, ja siksi valtaosa mm. Kumotorille suuntaavista käyttää sitä.
Toissaretkellä huipulle oli majoittunut telttaseurue ja bivyssä uinuva yksinäinen matkaaja. Teltta nähtiin Takanosua kiertävältä polulta jo kaukaa, bivyhahmo taas vasta seuraavana aamuna vuoren yli palattaessa (tosin henkilöä ei oikeasti näkynyt, kun se oli siellä säkissään piilossa). Suunnattiin siksi silloin Mikon kanssa kiertopolkua kyseisen huipun ja seuraavan huipun väliselle satulalle, josta on loistavat Fujinäkymät, mutta jossa auringonlasku ja -nousu jäävät naapurihuippujen taakse.
Tällä kertaa huippu oli typötyhjä ja majoituin siellä ihan yssisseni, mutta tästä on puhuttu tarpeeksi jo edellisessä entryssä. Kun aiheesta aiemmin kirjoittelin, harmittelin kovasti sitä etten tiedä vuoren nimeä. Mukanani ollut kartta on japaninkielinen, ja vuoren nimi on kirjoitettu siihen pelkin kanjein. Vasta eilen illalla päähäni viimein pälkähti että minähän omistan myös Okutaman alueen englanninkielisen kartan, ts. vuorten nimet on kirjoitettu ihan meikäläisin merkein. Nyt saisin selville ainakin sen miten vuoren nimi luetaan, ja voisin sitten blogissa/flickr:issä pröystäillä kertomalla missä olin!
2. Kielipohjustusta Vuoren nimi on, kaikessa yksinkertaisuudessaan:日影栗峰, eli Hikagenagurinomine. Nimi on siinämäärin monimutkainen pötkylä, että päättelin että ainoa tapa miten pystyisin sen muistamaan olisi jakaa se osiin, ja ymmärtää eri osien merkitys.
Englanninkielisen kartan tarjoama luenta ei mielestäni ole täysin vastata japaninkielisen kartan versiota, tavu "no" puuttuu. Pelkät kanjit lukien nimi olisi Hikagenagurimine. Jos "no" lisätään hiraganana, nimi kirjoitetaan: 日影栗の峰.
Tää on perin epäkielitieteellsesti sanottu, enkä muista mitään termejä, mutta menköön. No-partikkelia käytetään mm. genetiivin markkerina, ja vähän suomenkielen tapaan myös sanayhdistelmien rakentamisessa. Esimerkiksi: kinou-no-shinbun: eilisen sanomalehti. Partikkelin kirjoittamatta jättäminen ei ole nimissä lainkaan tavatonta. Mm. Tokion kuuluisa keskustan kiertojunalinja on nimeltään 山手, Yamanote. Kanjit nimessä ovat vuori, 山 (yama) ja käsi, 手 (te). Sanayhdistelmä kuitenkin luetaan yamanote, vuorikäsi/vuoren käsi. Näin siis päättelemmä että "Hikagenagurinomine":ssa no:ta edeltävät sanat määrittelevät sanaa "mine". Tämä osuus oli helppo.
Odotin vaikeuksien alkavan lähtiessäni tulkkaamaan loppuosiota. Ensinnäkin, kanjeilla on yleensä joku perusmerkitys, mutta sen lisäksi aina useampia sivumerkityksiä ja lukutapoja, riippuen siitä missä yhdistelmässä ne esiintyvät. Pitkäpötkyläsanassa kuten tässä käsittelemäni Hi...jne voisi olla ongelmallista jaotella yhdistelmät merkityksellisiin, järkeviin osiohin.
Selitän ensiksi hiukan tätä monen luentatavan syndroomaa. Otetaan esimerkkinä sana vuoren nimessä esiintyvä 名. Sen eri mahdollisia eri luentatapoja ovat: "mei", "myou", "na" ja "to". Sanassa 有名 (yuumei*, kuuluisa), luenta on "mei". Sanassa 名前 (namae, nimi) se on "na". Erityisen vaikeita ovat paikkojen nimet, koska niissä lukutapa voi määräytyä alueen ihmisten tottumuksen mukaan, kenties jo ammoin unohtuneesta syystä. On usein turhaa lähteä satunnaiselta japanilaiselta kartan kanssa kysymään että mitenkäs tämä nimi luetaan, hekään eivät välttämättä tiedä jos paikan nimi ei ole tuttu.
Käsitelläänpä toisena esimerkkinä tästä moniluentailmiöstä vielä vaikkapa aiheeseen liittyvä 山 (vuori). Tunnetuin lukutapa on varmasti "yama", ja se onkin johtanut monet ulkkarit puhumaan virheellisesti "Fujiyama":sta. Muita mahdollisia luentoja ovat "san", "sen", "sa", "yano" ja "yan". Useiden vuorien nimessä lukutapa on tosiaankin yama: Takanosuyama, Oyama, Tanzawayama. Suhteellisen tyypillinen on kuitenkin myös "san": Fujisan, Mitakesan, Nantaisan. Olen miettinyt liittyykö san/yama-jaottelu vuoren pyhyyteen: kaikki edellämainitut san:it ovat jonkiasteisia pyhiinvaelluskohteita. Toisaalta, myös Ooyama ("iso vuori") on jonkin sortin pyhä vuori -- mutta ehkä Oosan kuulostaisi vaan liian tyhmältä. Jos joku tietää tästä enempi, kertokoont mulle, olkoont niin hyvä.
Tulkintavaikeus on olemassa myös toiseen suuntaan: tietämättä kanjeja ei lukutavasta voi aina tietää sanan merkitystä. En keksi nyt mitään mielenkiintoista esimerkkiä, ja otan siksi tähän ekan jonka saan jotenkuten puristettua mieleeni: "matsu". Luentaa vastaavat kolme kanji/hiraganayhdistelmää ovat:松 (pine tree), 待つ (to wait) ja 末 (the end of; powder). Luenta esiintyy myös mm. sanassa matsuri, 祭 (festival; feast).
Jos tämä kaikki kuulostaa monimutkaiselta (ja kanjit vaikeilta oppia): juu olen ihan samaa mieltä. Entä sekavalta? Ei ehkä niinkään (paitsi ehkä mun selitys, joo). Monimerkityksisiä sanojen ilmiasuja on meikäläisessäkin systeemissä: esim. kurkku ja kurkku, tai vaikka englannissa se vaikeus että ei voi aina tietää onko kyseessä substantiivi vaiko verbi. Sen sijaan että sanan "todellinen merkitys" fiksattaisiin selkeästi kirjoitusmerkein, joudumme päättelemään sen kontekstista. Hanakalata, eiköstä.
3. Tulkintayritys, viimeinkin. Tämä käännöstehtävä oli siksi suhteellisen helppo, että tiesin sekä kanjit että lukutavan. Yllätykseksi myös ensimmäisten kahden kanjin yhdistelmä on sangen vakiintunut, ja samoin kahden viimeisen kanjin merkitys on yksikäsitteinen. Ensimmäinen jaotteluyritykseni oli seuraava:
日影 (hikage): sunshine
名 (na) name; reputation;
栗 (kuri -- yhdistettynä toiseen sanaan k liudentuu g:ksi): Japanese chestnut
峰 (mine) peak; ridge;
Ylläolevan perusteella mietin kahta mahdollista tulkintaa: "Auringonpaisteestaan kuuluisa, myös kastanjoita vimmatusti kasvava harjanne", tai "auringonpaisteinen, kastanjoista kuuluisa harjanne". Lopulta päätin kuitenkin myös googlata kanjeilla 名栗 (naguri), sen lisäksi että etsin sitä sanakirjoista. Yritys ei mennyt kovin hyvin, sen verran viisastuin että tiedän nyt että Naguri on ilmeisesti kylä tai kaupunki Saitaman alueella. Epäilen myös olisiko se ehkä jokin erityinen kastanjalajike, mutta tälle en ole löytänyt mitään vahvistusta netistä -- se vaan sopisi tähän niin kovin hyvin.
Ylipäätään nimi lienee hyvä: harjanne on pitkä, ja Okutamassa harvinaisen aurinkoinen. Yleensä rinteet ovat istutetun seetrimetsän peitossa, mutta tämä harjanne kasvaa lehtipuuta (lienevätkö kastanjoita sitten, en tiedä), ja koko Mutsuishiyamasta Kumotorille vievä polun pätkä on lähes koko ajan puiden varjosta vapaana ja lounaaseen (?) aukeaa tosi hyvät näköalat Fujille asti.
Ja ketäköhän tää käännösyritys (johon -- raportointeineen -- paloi ihan kiitettävästi työaikaa) nyt sitten hyödytti? Tjaa-a. No, mua, nyt muistan vuoren nimen. Ainakin pari päivää.
Vielä lopuksi, tämän postauksen kuvaan liittyen. Kuva on panoramayritelmä auringonnoususta Hikagenagurinomigen huipulta. Laitoin käännösyrityksen tiivistelmän kuvan selitetekstiin, jos vaikka joku osais ottaa kantaa. Kuva ei ole kovin hyvälaatuinen, tiedetään. Taivaat vaihtaa siinä sietämättömästi väriään. Otin kuvat vapaalla kädellä aamuhämärissä joten linjaus oli hiukan hankalaa. Lisäksi en osaa käyttää Mikon semijärkkäriä kunnolla, ja automaatilla vain räpsin. Seurauksena, kuten arvata saattaa, on että valotus on hiukan erilainen joka kuvassa. Koitin kevyesti photoshoppailla tilannetta paremmaksi mutta, no, niin no. Seuraava projekti on hankkia kevyt tripodi ja opetella käyttämään kameran manuaalimoodia paremmin, ja ryhtyä tehtailemaan parempia panoraamoja. Kun ei siellä vuorella vaan tule mistään mitään jos yrittää mahduttaa kaikkialle avautuvan mahtavan näkymän kapeaan standardikuvaan. Semmoista se on.
*(Edit: Yoe huomautti että merkkaamani yuumein kanjiyhdistelmä on hiukan erikoinen. Vaihdoin sen yllä tavallisempaan. Tämä on asia jota ajattelin olla käsittelemättä, mutta kun kerran lähdettiin niin tässä lyhyesti: Yuumei voidaan kirjoittaa kahdella tavalla: 有名 tai 勇名. Molempien merkitys ja lukutapa on about sama. Eli tässä vielä yksi lisäkäännös tähän tulkintaan: joskus eri kanjit tai yhdistelmät sekä luetaan että ymmärretään samalla tavalla. Mutta ei siitä sen enempää.)
at
Monday, June 18, 2007
1 comments
Labels: diary, japanippeli, kielipelei, outdoors
Synttäripaatii
Perjantai-iltana koko viikon sadettaharmaata vklopulle näyttänyt tiedotus parani yllättäen lähes välttäväksi. Lauantaiaamun kuudelta päivittynyt tiedote oli jo loistava: kirkasta ja aurinkoista, ei vielä kuitenkaan tukahduttavan kuumaa. Pakkasin siis äkkipäätä repun ja lähdin mäkeen. Alla aiheesta vähäsanaisesti, paitsi jos kertoo kuvien määrän tuhannella ja laskee sen.
Laitoin teltan pystyyn silviisiin että kurottelemalla näkee auringonnousun ja Fujin, ja lojuessa kaukaisuudessa siintävät vuoret ja niiden takana Tokion öiset valot. Nukahdin seiskan maissa katsellen hämärtyvää, sinistä maisemaa, valvoskelin keskiyön maissa katsellen sitä pimeänä (ja niitä Tokion valoja), ja lopulta nousin puol neljältä juuri minuutilleen ajoissa näkemään taivaan ensimmäisen punerruksen.
Kakkukin oli.
Auringonnousun katseltuani käpästelin suoraan kolmituntisen pätkän alas, ja palasin kotiin alle vuorokausi lähdön jälkeen. Kuvassa sankaritar ite, naamoineen kaikkineen. Niin ja hiuksetkin on, juu.
Suihkun jälkeen tie suuntasi Mikkosen kanssa ostamaan korkokenkiä ja jäätelöä. Korkokengät ei sit mahtunut ees mun varpaisiin, mut jätskiä syötiin. Ovat uudistaneet Green Bellissä makuvalikoimansa! Olis ollut olut- ja viikunajätskiä muun muassa, minä tosin tyydyin inkivääriin. Ekan inkiväärisyyden jälkeen se maistui koko ajan enemmän ja enemmän.. juustokakulta. Eikä vain mun mielestäni.
Ja jotta päivä ei ois päättynyt vielkään, osallistuin Yoen opastuksella SL:aan (ja sielläkin oli kakkua, kiitos!). Piti pistää tykille näyttö et ihmiset ois oikeamman kokoisia, mutta se ei ehkä ollut kaikkein paras ratkaisu. Väsytti siinä määrin että pakenin paikalta kesken. :-7 Ehkä se on se tänään kertynyt lisävuosi kun uuvutti.
Villi päivä.
(Edit: typoja ja älyttömyyksiä. Taitaa tosiaan väsyttää.)
at
Sunday, June 17, 2007
0
comments
Labels: diary, japanippeli, makustelua, outdoors
Näkökulmia
About kuukausi sitten ehdotti japanituttu illastamista Shinbashi-aseman lähettyvillä, ja tapaamispaikaksi "SL Hirobaa". En ollut koskaan moisesta kuullutkaan, mutta google auttoi: kyseessä on vanha höyryveturi aukiolla aseman vieressä (Steam Locomotive => SL, hiroba = aukio). Veturi muistuttaa siitä että Japanin eka rautatie kulki Shinbashista Yokohamaan (avattiin kai 1872 tmv). Mutta joo, kaveri tavattiin, veturi löytyi suht ongelmitta, ja illastettiin. Pikkuinen kanavartaisiin erikoistuva ravintola oli tosi viihtyisä, ja eipä siitä nyt sen enempää.
Eilen hypätessäni junaan Oimachissa kotiin palatessani, päädyin seisomaan junan keskikäytävälle menosuuntaan vasemmalle puolelle, ainoaan tyhjään mahdolliseen lokoseen. Käytäväseisomapaikoilta näkee junaseisosmastandardin mukaan asettuessaan kivasti ulos ikkunasta, ja Shinbashin asemalla levittäytyi suoraan nokkani eteen iso aukio jonka keskellä jökötti vaikuttava höyryveturi. Ei voinut millään lailla olla näkemättä tätä kokonaisuutta, eikä huomioimatta. Mutta silti tää oli taatusti eka kerta kun aukion havaitsin. Jopa tapaamisen jälkeen mulle on ollut hiukan epäselvää miten se aukio todellisuudessa junaratoihin verrattuna sijoittuukaan (suuntavaisto menee aina sekaisin asemansisäissokkeloissa).
Työmatkajunailu kyllä tulee kieltäämättä suoritettua varsin.. kangistuneesti. Aina pitää mennä päätyvaunuun koska siellä on yleensä enemmän tilaan, ja pyrkiä mahdollisimman etäälle ovista keskelle käytävää koska siellä on parhaiten tilaa hengittää. Aamulla tää on valitettavasti täysin mahdotonta koska ruuhka-aikaan juna on Uguisudanista Hamamatsuchoon (n. 15 minuuttia 25 minuutin matkasta) niin täynnä ettei oikein voi muuta tehdä kuin laahautua massan mukana. Palatessa on sentään vähemmän tukalaa vaikka istumapaikasta on yleensä turhaa haaveilla.
Mutta ihanks oikeesti mä oon jo kolmatta kuukautta kommutoinut samaa reittiä Uguisudanin ja Ookayaman välillä, ja kertaakaan en oo seisonut tuolla puolella junaa? Miten tapoihinsa luutunut sitä voi olla, ja miten paljon jääkään jatkuvasti näkemättä vain siksi ettei vaivaudu katsomaan?
On mun elämä tylsää kun tämmöisiinkin kiinnittää huomiota, joo-o. :-)
at
Tuesday, June 12, 2007
0
comments
Labels: diary, japanippeli