Mun alitajunnalla on agenda

Vaihtelun vuoksi vietin ison palan viikonlopusta vuorella¸ samalla kuin kuin viikko sitten. Jaa miks taas? Nokun halusin ottaa kaiken irti auringonnoususta: paitsi pystyttää teltan silleen että The Näköala olis vain parin askelen päässä ja nousta tarpeeks ajoissa tällä kertaa, myös ikuistaa tunnelman sillä paremmalla kameralla.

Säätiedotus sanoi et lauantaina sataa mut kuuden maissa selkenee ja sunnuntaiaamu olis kirkasta. Täydellistä siis. Raahasin mukaan Mikkoparan joka oli puurtanut koko viikon niska limassa duunia ja nukkunut huonosti, jotta se vois nukkua vielä huonommin viel yhden yön ja lisäks palella.

Sää toimi just niinkui oli luvattu. Kiivetessä satoi jossain välissä noin kolme pisaraa ja oli sumuista ja pilvistä. Teltta saatiin pystytettyä kuuden maissa ja samoihin aikoihin alkoi taivast kirkastua lännestä idän suuntaan. Auringonlasku jäi hiukan pilvien sisään mutta valot olivat aika makeet, ja kivakameralla sai muutaman mukavan kuvan.

Yöllä ulkona kipaistessa oli täydellisen tähtikirkasta. Tokion valot siintivät jossain kaukana ja tähtiä oli monta miljoonaa enemmän kuin koskaan missään aikaisemmin. Fuji erottui kaukaisuudessa vain epämääräisenä pimeydessä leijuvana lumihuippuna.

Nousin hiukan puol neljän jälkeen kun oli viel pimeää, ja pystytin istumaleirin rinteeseen näköalapaikalle. Kylmä oli siedettävää kun sai lipittää kuumaa misokeittoa, ja kun maisema alkoi valoistumaan ja linnut laulamaan aika tarkalleen neljältä, oli aika hienoa. Paitsi että sen hyvän (ja painavan ja ison) kameran akku oli sit loppu. Grrrr. Lisäks auringonnousun tiellä oli just tarkalleen yks lähivuorista niin etten oikein sitäkään nähnyt. Hiljalleen valaistuva maisema oli kyllä silti hieno vaihtuvine värineen. Miljoona sinisen ja harmaan ja vaaleanpunaisen sävyä. Hienous.

Mä luulen että tää kamera-asia tarkoittaa sitä että missio on kesken. Pitää mennä vielä kerran jonain lähiviikonloppuna, ennen kuin kesä tekee paikan liian kuumaks ja ilman kosteaksi ja sumuiseks.