Monta ilotulitetta ja käheitä ääniä

Käytiin torstai-iltana Arakawa-joen rantamilla katsomassa tulitteita. Helpoin reissu ikinä. Junalla 8 minuuttia, kävellen 15, ja mentiin paikalle tismalleen jutun alkaessa vasta. Väkeä oli paljon mutta niin oli tilaakin leviällä joenrannalla, ja päästiin raketteja lähemmäs kuin koskaan viime kesien reissuilla.

Ja sit käytiin lauantai-iltanakin katsomassa tulitteita. Oho. Tällä kertaa oli kaverit varaamassa paikkoja, ja väkeä ihan pipona ja tilaa juurikaan ei. Kierrettiin aluetta ensin tuntitolkulla etsimässä mainittuja kavereita, ja kun löydettiin, todettiin et varattu alue kuudelle hengelle oli noin neliömetri puoliksi puskassa. Mut ei se mitään! Kivaa oli vaiks tulitteet ei pahemmin näkyneetkään. Ja mulla oli siilipaita, viimeinkin. Jipiii. Täydellinen vaate ruuhkaan.

Hanabin kestäessä alkoi juttu luistaa naapureiden kanssa ja lopulta päädyttiin moninaisten mutkien kautta karaokeen johonkin savuiseen pikkukapakkaan keskellä ei mitään ja aamun ekoilla junilla himaan. Mun eka karaoke! Oli hienoo. Japanilaiset laulaa ihan liian hyvin. Suomivahvistus ei kui karjunut. Mutta ei sekään mitään.

Nyt on sitten pää tööt. Kiva viikonloppu. Tämmöistäkös se oli silloi ku oli nuori ja kaikkee.