Regular nähtävyys

Oho, taas viikonloppu.

Menin vuorelle. Aiemmin tuntematon japnityttö järkkäs, ilmo tuli listalle torstaina. Erikoista: tapaaminen yhdellä Tokion keskusasemista viideltä. Vii-del-tä. Muutenkin reissu tuntui ehkä hiukan turhanpuoleiselta: noustais n. 2 kilsan korkeuteen ja käveltäis 6h mut istuttais sen takia myös junassa yhteensä kuutisen tuntia ja bussissa tunti. Mut, lähin. Nousin ennen neljää ja irvistelin pimeydelle ja sateelle.

Oli kolmen tytön ryhmä. Koko matkan ajan satoi ja pälpätin sekavia. Mitään ei nähty. Sain jalkoihin neljä isoa ja kipeää rakkoa, koska kokeilin uusia (japaninolonsa päättäneen tutun lahjoittamia) kenkiä. Yks kokeilu riitti. Kaivoin matkalla kameran kertaalleen esiin, kun kerta olin sen ison ja hyvän mukaan raahannut, ja kun törmättiin toiseen vaellusryhmään joka ei suostunut siihen että me otettais kuva niistä niiden kameralla, ilman että ne ottaa vastineeksi meistä.

Retken lopuksi mentiin paikalliseen onseniin joka oli niin skutassa että voi hyvänen aika mua tuijotettiin. Ulkkari!!11! Eikä me nyt ees niin skutassa mun mielestä oltu. Joka ammeessa eri tyyppi tuli jutteleen, ja saunassa jututtanut tuli toistamiseen kylmäaltaassa ja kutsui kotiinsa. En mennyt.

Kylpyjen jälkeen syötiin kylpyläkompleksin raflassa hyvää kylmää udonia ja ihmeteltiin matkamuistomyymälän sokerikuorrutettuja heinäsirkkoja. Kotimatkalla junassa herätettiin pahennusta hihkuen ja otin kuvan Fujista matkaesitteestä: kuulemma ko. vuoren olis pitänyt olla hehkeästi esillä kävelymme varrella.

Hieno reissu. Eka kylmäudon. Tapaaminen viideltä on liian aikaisin.

No comments: