Vuoret vierii

Tai ainakin viikot, ja isotkin kivet jyrkässä rinteessä, joskus.

Viime aikoina olen syönyt paljon sinappia ja suomalaista suklaata. En ole enää yksinasuja. Se on kivaa.

Olen innostunut seinäkiipeilystä, kokeiltuani sitä sisätiloissa nyt kokonaista yhden kerran. Homma oli edullisempaa kuin oletin, salin varusteet ihqn turvallisia, ja tunnelma mukava. Nuhjuisia saleja joissa istuskelee väkeä vauvasta vaariin, katsellen seiniä ja suunnitellen reittejä, heittäen läppää, syöden eväitä. Nyt treenaan salilla paitsi käsi-, myös sormilihaksia, aina muistaosjaksaessani ainakin.

Osallistuin ensimmäistä kertaa ikinä labran vuotuiselle yhteishenkilomareissulle, ainoana länkkärinä. Pakkauduimme la-aamuna varhain proffien henkilöautoihin, ajelimme ruuhkassa Yamanaka-järven rantamille autiohkoon hotelliin. Tullitieltä lähtiessä, viimeiset tullimaksut maksettuina, ei meitin autossa suostunut enää ikkuna sulkeutumaan. Vikat puoli tuntia oli vilpoista. Sitten pelattiin tennistä tai kiivettiin pienelle mäelle, vierailtiin onsenissa, syötiin illallista, juotiin alkoholia, auottiin suuta paljon ja sieltä tuli jotain joka ei ehkä ole ihan japania eikä englantia mutta jotain niiden suuntaan, ja heiluteltiin myös käsiä samaan aikaan. Oli ihan kivaa.

Tehtynä on myös viimein, aikataulun, seuraan ja sään salliessa, The Syksyinen Kaksipäiväinen Ruskaretki, suuntana Tokion korkein vuori*. Paitsi että ruska oli aika lailla ohitse. Täysikuu sen sijaan oli kirkas ja tuore, ja sää jo sen verran kylmää että en taida kotoa saada yönylivaellusseuraa ennen ensi kevättä. Snif.

* = Kumotoriyama. Hikiseen just yli 2km korkea, ja niin tiukasti prefektuurien väliselle rajalla sijoitettuna että itse asiassa varsinainen korkein kohta huipusta onkin Saitaman eikä Tokion puolella.

Melkein viimeinen aamiainen poikamiestyttönä

Niinpäniin. Kun tulee töistä kotiin, on näppärintä toimia niin että pitkässä eteisessä ensin tiputtaa takin, sitten paidan, sitten housut, nätisti jonoon seinän viereen. Sitten etenee, vetää jalkaansa lattialla odottavat kotipehmopörröhousut, seuraavalla askelella lämmin paita. Talosta poistuttaessa suoritetaan sama käänteisenä. Monessa muussa asiassa noudatetaan samansukuisia periaatteita. Kaappi turha, kahlaus jees.


Aamulla heräsin (taas) ennen viittä enkä kuntosalin aukeamista odotellessani keksinyt muuta kuin käyttää raivaustraktoria kämppään. Hyvin järeää sellaista. Melkein pari tuntia meni, enää pitää imuroida. Tulipahan tehtyä.

Hedelmiä en ole enää muistanut vähään aikaan ostella. En aina montaa muutakaan asiaa. Aamiaiseksi kaapista löytyi: pikkupaketti nattoa, reilu lusikallinen tofua, porkkana. Kaikki meni, maustekastikkeisiin ja silmätippoihin en koskenut. Maitoa sentäs oli kahviin pitkästä aikaa.

Tyyppi palaa takaisin Suomesta ihan kohta (D-2): on aika totutella takaisin ihmiselämään ja keräämään kamppeensa lattioilta. Kuinkahan sujuu. Partsinovetkin pysynevät öisin kiinni.

Tervetuloa kotiin kulta. Ja hyvää syntymäpäivää.


Sivuhuomautuksena: Tutkimus edistyy pitkästä aikaa ihan hiukan. Ehkä mä en olekaan tehnyt turhaa työtä. Yay.

Tänä viikonloppuna

...tosin voiko se loppua jos se ei oikein koskaan alkanutkaan? Tiedä häntä.

Mikko tohtoroitsi. All hail! Asiaan liittyy käheä juliste mutta se (ehkä) julkistetaan vasta myöhemmin. Julisteen henkilöillä on kuvassa ihanasti monia ominaisuuksia joita ei tosielämässä heillä ole.

Ilmassa on tosi paljon syksyä. Kirsikkapuut Uenon puistossa eivät leiki ruskaleikkiä, vaan käpristyvät ja hiukan kellastuvat ja ehkä pian putoavat pois.

Eläintarha on täydempi kuin ikinä. Siellä kävellessä ihmispaljouspaniikki uhkaa saada otteen, melkein. Apinalasten leikkiä on silti kiva seurata, ja ihmissemmoisten kans. Mähän lähdin ulos nimenomaan ihmisiä nähdäkseni, joten hyvä jee.

Uenopuiston konserttihallissa joku soittaa huilua nätisti, ja ääni kaikaa yli koko alueen. Halli saa multa täydet pisteet: useimmiten siellä järjestetään ilmaiskonsertteja (tämäkin oli, paha vaan et satuin paikalle sen loppuessa vasta), mutta maksullistenkin tuotokset leviävät koko alueelle. Mä luulen että tää on rakennuksen arkkitehtuurillinen tarkoitus ollut alunperinkin.

Pitkän epämääräisen kävelyretken jälkeen kotona, katselen Lucky Number Sleviniä. Vielä vaiheessa. Nätti poika parka(?). NY:n kylmyys näyttää hiukan täkäläiseltä: kuivaa, aurinko paistaa raa-asti.