Vuoret vierii

Tai ainakin viikot, ja isotkin kivet jyrkässä rinteessä, joskus.

Viime aikoina olen syönyt paljon sinappia ja suomalaista suklaata. En ole enää yksinasuja. Se on kivaa.

Olen innostunut seinäkiipeilystä, kokeiltuani sitä sisätiloissa nyt kokonaista yhden kerran. Homma oli edullisempaa kuin oletin, salin varusteet ihqn turvallisia, ja tunnelma mukava. Nuhjuisia saleja joissa istuskelee väkeä vauvasta vaariin, katsellen seiniä ja suunnitellen reittejä, heittäen läppää, syöden eväitä. Nyt treenaan salilla paitsi käsi-, myös sormilihaksia, aina muistaosjaksaessani ainakin.

Osallistuin ensimmäistä kertaa ikinä labran vuotuiselle yhteishenkilomareissulle, ainoana länkkärinä. Pakkauduimme la-aamuna varhain proffien henkilöautoihin, ajelimme ruuhkassa Yamanaka-järven rantamille autiohkoon hotelliin. Tullitieltä lähtiessä, viimeiset tullimaksut maksettuina, ei meitin autossa suostunut enää ikkuna sulkeutumaan. Vikat puoli tuntia oli vilpoista. Sitten pelattiin tennistä tai kiivettiin pienelle mäelle, vierailtiin onsenissa, syötiin illallista, juotiin alkoholia, auottiin suuta paljon ja sieltä tuli jotain joka ei ehkä ole ihan japania eikä englantia mutta jotain niiden suuntaan, ja heiluteltiin myös käsiä samaan aikaan. Oli ihan kivaa.

Tehtynä on myös viimein, aikataulun, seuraan ja sään salliessa, The Syksyinen Kaksipäiväinen Ruskaretki, suuntana Tokion korkein vuori*. Paitsi että ruska oli aika lailla ohitse. Täysikuu sen sijaan oli kirkas ja tuore, ja sää jo sen verran kylmää että en taida kotoa saada yönylivaellusseuraa ennen ensi kevättä. Snif.

* = Kumotoriyama. Hikiseen just yli 2km korkea, ja niin tiukasti prefektuurien väliselle rajalla sijoitettuna että itse asiassa varsinainen korkein kohta huipusta onkin Saitaman eikä Tokion puolella.