Pöh

Bloginvaihto ei sitten näköjään yhtään virkistänyt kirjoitusrytmiäni. Sanonpa nyt sitten jälkikäteen kaikenmoista tässä lyhkästi.

Japanin syksy on niinsanotusti kiva. Toissaviikonloppuna oli tapahtumaa jokunen, ympäri maastoa tuli ravattua. Kävin ensin katsomassa syksyä ekalla yksintehdyllä yönylivaelluksellani, valloitin viimein Tokion korkeimman huipun, Kumotoriyaman.

Ko. vuoren korkeus ylittää justiinsa 2km ja muutenkin on vähän venytetty ratkaisu, sijaitsee aika tarkalleen Tokion ja Saitaman rajalla, Tokion kauimmassa nurkassa. No, kuitenkin oli ihan kivaa, vaikka etukäteen kovasti hermoilin että onko majatalossa tilaa. Syytä olikin -- nukuin ns. hätämajassa (suomikäännös lieneis erämökki), jonka noin 2.5*5m nukkupinta-ala majoitti näin syksyn vuoriruuhka-aikaan (japanilaisetkin tykkää ruskasta) noin 18 ihmistä. No, mä nukuin kyllä hyvin enkä niinkään ahtaasti, oli hyvä makuualusta ja saatoin ottaa etäisyyttä muihin välttämällä varsinaista nukkumatasannetta ja valtaamalta ovenpielen penkin. Jänssää oli mennä ilta kuudelta pimeyden laskiessa nukkumaan, mutta ilmeisesti männäviikko oli ollut kyllin raskas niin että nukahdin ja sikeästi tuutahtelin aamukolmeen asti. Neljän maissa sopikin jo tepastella majan pihalla tähtiä katsellen, ja vähän ennen kuutta auringon noustessa pääsi lähtemään liikkeelle. Ihan kivaa oli.


Mikon kanssa katsastettiin sitten seuraavana päivänä (kolmipäiväinen vkloppu kun oli) Miura-niemen pääty, härökivillä varustettu Jogashiman saari. Reissun alussa harhailtiin maaseutumaisemassa vähän liikaakin (on se kiva et marraskuussa voi polttaa nokkansa pari tuntia kävellessään), mutta lopulta varsinainen kohde löytyi ja ihan nätti oli hän. Paha vaan että alueen ylpeys, tuoreentuore tonnikalasashimi ei Mikkoon vedonnut, mutta sentään löysimmä katukeittiöstä paahdettua maissia ja mustekalaa natusteltavaksi.

Ja mitäs muuta maailmassa. Noh, japaninkurssi on melkein alkanut sujua. Kun uusia asioita kasautuu, on mun alkuaikoina kasaama jokapäiväpänttäänhitosti-rutiini eduksi, ne jotka selvisivät alkuun helpolla eivät nytkään viitsi niin panostaa vaikka uutta asiaa kasautuu heillekin. Tai no. En enää o täysin surkukökkö kaikessa, en mä nyt hyväkään o. Mut kuitenkin.

Mikko menee sunnuntaina Suomeen. Kade olen. Mut toivottavasti on sillä kivaa siellä. Ehkä mäkin sitten joskus.