Ganbarehengen epätoivoinen etsintä

Japanintunnit imee. Olen rehdisti huono, mutta enpä tiedä mitä sille tekisin. Ryhmiä on olemassa kaksi, mun on niistä edistyneempi. Vaan onko tämä hyvä vai huono? Tuumahdus.

Mun pitäis vaihtaa ryhmää. Luokka on aika pieni, 10 henkeä, ja jonkin verran klikkiytynyt. Kiinalaiset omassa ryhmässään, thaipojat omassaan, indonesialaisten klikkiytyminen on lievempää. Kansallisryhmät keskustelevat pääasiassa keskenään omilla kielillään tauoilla. Toisen tason klikki on parhaat oppilaat vs. muut, koko luokan keskusteluissa on vaikea päästä mukaan kun ne jotka osaavat puhuvat paljon ja opettajillakaan ei tunnu olevan aikaa tai kiinnostusta odottaa kun huonommat änkyttävät. Kun änkytystuottamista ei sitten tule tehtyä, ei myöskään opi mitään uutta, änkytysvaiheen yli ei pääse koskaan. Ei hyvä. Mun pohjatiedot ovat myös niin surkean huonot että uutta asiaa tulee aivan liikaa, en kerta kaikkiaan ehdi painamaan mieleen kaikkea uutta kun samalla pitää kerrata koko ajan kaikkea vanhaa jota ei ole tarpeeksi hyvin oppinut ajallaan.

Mun ei pitäis vaihtaa ryhmää. Toinen ryhmä on jo liian iso, 17 henkeä. Kyse tässä lienee vain siitä että en osaa olla huono. Ehkä mun ois viimein opittava. Että jaksais tehdä vaan töitä vaikka koko ajan tulee epäonnistumisia. Ehkä oppisin sitten kuitenkin loppujen lopuks enemmän? Ehkei edistyneemmässä ryhmässä pysyminen tarkoitakaan että vaadin itseltäni liikaa, ehkä vaadin vain vääriä asioita. Ei mun tartte olla hyvä, mun tarttee oppia sen verran minkä pystyn, ja kyetä sietämään se ettei se ole yhtä paljon kuin muilla. Tässä ryhmässä on pakko panostaa, ehkä kykyjen ylärajoilla pinnisteleminen virkistää aivotoimintaa pikku hiljaa, ehkä tähän tottuu, enpähän laiskistu.

Ja entä jos vaihtaisin ryhmää enkä pärjäis sielläkään?! Nyt on sentäs tekosyy olla huono. ;-)

Saapi nyt sitten nähdä. Alkaa tulla jaksamisen rajat vastaan. Tutkimustakin tartteis joskus tehdä, ja ehkä hiukan myös elää.