Nihongo ga heta desu..

Viikonloppuna järkkäsin flunssasta huolimatta pienen ryhmän haikin Kawanoriyamalle (Kori-Okutama). Seuraksi ilmestyi kolme tyyppiä joista yksi n. 17 vuotta alueella reissannut. Sen kartassa oli paljon punaisia viivoja kun oli merkannut siihen kaikki reittinsä. Tällä kertaa tuli pieni viiva lisää, osa matkasta ei ollut tuttua aiemmin. Sää oli harmaa muttei sentään satanut, ja ensimmäiset syksyn värit näkyivät jo. Niinku yks punainen puska näkyvissä yhden vuoren laelta. Ensi viikolla tai parin viikon päästä pitäis olla hyvä.

Mutta nyt kiirus kuristaa. Intensiivikurssi alkoi eilen. Eka päivä meni yllättävän hyvin mutta tänään ei. Heräsin ajoissa ja luin matkalla ja ennen tuntia verbejä. Energinen olo! Tunnilla meni paljon kuitenkin ylitse hilseen, ja oli tosi vaikeaa jaksaa keskittyä kolme tuntia putkeen. Pelottaa ajatella niitä tulevaisuuden päiviä kun ei ole pohjaenerkiat niin hyvillä kuin tänään sentään oli. Ja huomenna olis tarjolla opetusta viis ja puol tuntia (tunteja on istuttava per viikko yhteensä 16.5)!

Lisäksi tänään vasta tajusin että en olekaan opetellut Minna No Nihongon koko ekaa kirjaa lähellekään läpi -- kuten väitin opettajille, jotka tämän perusteella päättivät laittaa mut kakkosluokkaan: Muuten kyllä kieliopit ja sanastot kyllä osaan juu jotenkuten, mutta kanjeja en yhtään! Ja kakkosryhmä aloittaa, ylläri, kakkoskirjasta. Ekat kaks viikkoa kerrataan ykköskirjaa. Ahisti kun ope kirjoitti muistiin sanastoa taululle kanjein. Enkä nyt ihan hahmota mistä ne äkkiseltään itsekseen opettelisin: kirjasarjan kanjioppaasta ne kyllä löytyvät, mutta ilman piirto(järjestys)ohjetta.

Lisäks pitäis kirjoittaa tutkimussuunnitelmia raha-anomuksiin, ja ehkä vähän tehdäkin sitä tutkimusta. Kohta alkaa viikkoseminaarit. Vääk. Epäusko.

Kanji kerrallaan, sana kerrallaan, päivä kerrallaan. Mitäpä tässä muuta. Jos ei se riitä niin sitten ei riitä.