Uusivuosi

Sateisen sunnuntain kääntyessä pilvisen kalseaksi, vääntäydyimme Yokohaman Chinatowniin katselemaan sian vuoden alkujuhlallisuuksia. Meteliä ja kansanhuveja oli odotettua vähemmän (ei niin että oltais erityisesti tiedetty odottaa mitään), mutta söimme höyrytettyä lihapullaa (täkäläisittäin niku- tai joku muu man, kiinalainen nimi ilmeisesti baozi). Pulla lämmitti, vaikka henkkoht tykkäisinkin että olis enemmän tujuja mausteita heissä. Ehkä joissain onkin, eivät kuulu suurimpiin suosikkeihini joten etten ole kovasti sämpläillyt.

Paleltiin siis kovasti, ja olo alkoi muistuttaa alle linkitettyä pandaressukkaa (ref. Krabsy: ensimmäinen lelu ikinä joka melkein alkaa itkettämään) kun mistään mitään tietämättöminä matelimme ympäri Chinatownia, jatkuvasti ruuhkiin törmäillen.

Tieto tapahtumista etukäteen oli että "siel pitäis olla joku kulkue joskus neljän ja kuuden välillä", ja että tieto ei ole edes ehkä kovin luotettavaa (kaks vuotta sitten yritettiin tätä samaa viimeksi ja silloin päädyttiin alueen porteille juuri siinä vaiheessa kun juhlallisuudet olivat loppuneet). Kokeilimme seisomista erilaisissa kadunkulmissa joissa oli erityisen ruuhkaista (jos ne muut vaikka tietäis jotain), mutta no luck. Aina kun kylmä kävi liian sietämättömäksi, haahuilimme taas. Kahteen kertaan etäältä näimme että jossain selvästi tapahtuu jotain, mutta paikalle ehtiessämme kaukaa näkemämme kiiltelevät lohikiärmepäät olivat aina mystisesti hävinneet.

No, palelsi, meikä lipitti konbista ostettua odenia, mutta ei auttanut sekään kuolevaan pilehenkeen ja taistelutahtoon ja päätimme suoria kotiin lämmityslaitteen alle. Sattumalta sitten melkein alueelta ulos päästyämme, Keihintohoku-linjan ja Ishikawachon aseman jo siintäessä, kävelimme suoraan alkamassa olevan tanssitilaisuuden keskelle. Mitä tästä opimme -- aina kannattaa luovuttaa ajoissa? No anyways, vaikka kylmä oli yhä, oli tanssi ihan kivaa katseltavaa, alla rähmäisesti kasaan lähmitty kooste (mä en osaa leikkiä liikkuvan kuvan kanssa).

Selvisi sitten sekin miksi aiemmat ääntä kohti juoksun yritykset aina feilasivat: tapahtuma räiskähtelee äänekkäimmin nimenomaan loppuessaan, ja yleisessä ruuhkametelissä se oli ainoa jonka etäämmälle kuuli. Videolta tämä ei kyllä näy, pääs muisti kamerasta loppumaan ennen aikojaan.

Mut nähty on, ehkei jaksa ens vuonna enää palelemaan, tai jos niin villahousut jalassa.

Mäkiä ja lätäköitä

Yay talvisäälle joka viime aikoina on ollut niin suloisen kirkas. Edellisviikonloppunakin pääsi ihastelemaan kaukaisia maisemia, kuvia tapahtumasta löytyy jokunen. Maisemien lisäksi löytyi jotain elukoita, reissu oli jees. Ja paitsi ulkoilua, liittyi tapahtumaan myös vaihteeksi Japani yllättää -kokemus.

Kävelyn jälkeen oli määrä poiketa kotimatkan varrella Krabsyn duunikaverin dormissynttäribileessä. Koska moinen on kurjaa hikisenä ja haisevana, ja kun aikaakin oli, päätin kipaista ensin jossain kylpylänkaltaisessa puhdistautumassa. Varsinaista onsenia ei kartan mukaan Shibusawan aseman (vaelluksen alku- ja lähtöpaikka) tuntumassa ollut, mutta joku kuuman veden merkki löytyi. Päätin kokeilla onneani.

Vaeltaessani harmaita ja kävelijöistä autioita teollisuusalueen takapihan oloisia katuja, en ihan jaksanut uskoa että onnistaisi - tai korkeintaan odotin jotain harmaata pientä nuhjunurkkaista sentoa. Yllätys olikin mieluisa ja suuri, kun paikka paljastui ihan oikeaksi kylpyläksi, ravintolapalveluineen kaikkineen. Länsimaalaisille se ei kuitenkaan ollut suunniteltu, joka ainoa info/suuntakyltti ja ohjelappunen oli pelkästään japaniksi. Henkilökunnan avulla sain kuitenkin ostettua automaatista itselleni kylpyyn oikeuttavan lippusen, ja mutuilua ja matkintaa harjoittaen päädyin onnellisesti oikeaan paikkaan.

Ja oli se kiva paikka. Ulkona monenmoista allasta, vesiputousefektein ja moninkertaisin superterveysmineraalein varustettuna. Oma suosikki oli maitovetinen (tai mikälie mut kumminkin) kylpy, lähinnä päätuen ansiosta. Kuvittelisin että iltasella voisi olla mukavaa tuosta asennosta tähtiä tarkastella.

Sisätiloista löytyi myös sauna, jossa tokikaan ei voinut löylyä heittää, mutta lämpö oli sentään rohkeat 90 astetta. Ylellisyystunnetta toi se että lauteet oli pehmustettu paksuilla pyyhkeillä -- ja kummallista fiilistä taas se että saunan seinään oli kiinnitetty telkkari, jonka saippuaoopperameteliä ei voinut ignoroida.

Piste iin päällä oli sisätilojen kylmäallas, siihen välillä pulahtaen sai kylpybilekunnon säilymään. Tai ainakin siinä vaiheessa sen luulin olevan.

Jo ollessani lähdössä, havaitsin kylpyhuoneen seinässä mainoksen. Sen verran ymmärsin, että kakkoskerros on olemassa, ja että erebeetaa (hissi) on väline jolla sinne olkaa hyvä voitte mennä, kudasai. Ja totta, huoneen takanurkassa olikin ovi josta myös löytyi erebeetaa-maininta. Samannäköinen ovi kuin ne muut jotka vievät osa hierontahoitoihin, osa henkilökunnan ties mihin tiloihin. Hirvitti hiukan, mutta koska hämmästellessäni ehdin yhden tytön huomata ko. ovesta ulos kulkevan, päätin testata.

Oven takaa löytyi pieni käytävä, jossa lukuisia private-kyltillä varustettuja ovia. Ja hissi. Pinkit seinät, lattialla jälleen kasoittain pehmeitä pyyhkeitä. Pyyhkeiden läsnäolo huojensi, mutta ei voi kuin tunnustaa että tekee tiukkaa sijaita alastomana hississä nenäliinaa pienemmän suojan kera, matkalla jonnekin missä ovien väistämättä auetessa on (oletettavasti kenties toivottavasti) lisää kylpyläasiaa, asiallisesti vaatettuneen häkeltyneen väkijoukon sijaan.

Ja eipä siinä mitään, yläkerrasta löytyi lisää epähöyrysaunoja (joissa tosin makuuteltiin lattialla pienten sermien suokissa), sinihohtoinen psykedeelinen chillailuhuone jäähuurteisine kylmäputkineen, ja oleskelutila koristettuna joulukuusen lailla puettuihin koivuihin. Olin huojentunut, ja kevyellä tapaa hilpeä.

Kokonaisuudessaan päivä oli yksi loistavimmista pitkään aikaan. Haikille lähdin kipeän aikaisin, ja kävelin koko valoisan ajan. Oli kevyitä kontakteja, satunnaista bussi/kylpyläneteisläppää. Kylpy oli ihku. Iltapala kylvyn jälkeen täydellinen, bentosushia pimeässä puistossa. Jotain vähän erilaista muistuttamaan siitä että en mä ole tässä maassa iiiihan kaikkea vielä nähnyt vaikka niin kyllästynyt usein erehdyn väsyneenä olemaankin.

Jaksais vaan pitää noitten hyvien päivien muiston mielessä. Sikspä ehkä niistä koitan kirjoittaakin. Duunin arki kun ei tällä hetkellä niin mahdottoman hohdokasta ole, vähän liikaa tuppaa väsy painamaan joka askelella.

Ens viikolla lisää kokemuksen mahdollisuuksia: Tookoodain kevätretki, kolmen päivän kierros Naraan ja Kiotoon. Jälkimmäinen toki jo monesti nähty, mutta jotain uusiakin temppeleitä on luvassa, ja niistä vanhoista voisi tällä kertaa koittaa saada enemmän irti uudella hulppealla kielitaidolla (:-P) kun on oppaitakin luvassa. Ja Narassahan ei ole tullut ennen käytyä. Plus, päämotivaationa reissuun lähdölle on toki tavata immeisiä joihin voisi sitten jatkossa enemmänkin kampuksella törmäillä. Jipjei.

Owari!

Se siitä japaninkurssista sitten. Loppukoekin meni hyvin, samoin kuin loppujuhlallisuuksien pakollinen puhe. Vaikkei spontaani puhe vielä (yhtään) sujukaan, on taidot sentäns kehittyneet sen verran että sai tuotettua tekstiä paperille suhteellisen järkevän kokonaisuuden ja vielä luettua sen pahemmin kakomatta. Jee.

Kurssinlopetuspalkkiona yönylivaellusreissu. Tuli paitsi käveltyä pitkään pimeässä ja käytettyä ekaa kertaa kenkien jääpiikkejä (vastahan niitä on puoltoista talvea kanniskeltu talvivaelluksilla), myös kohdattua Fuji lähietäisyydeltä. Oli se nätti.

Reissun olisi voinut tehdä pidempänäkin, uusinta on jo mielessä. Tällä kertaa siten että auringonnousun sijaan olisi kuvan paikassa jo edellisenä iltana näkemässä kun aurinko laskee ison vuoren taakse. Seuraavana päivänä vois sitten kävellä kevyen neljätuntisen kaukaisuudessa häämöttävälle järvelle ja viettää siellä turisteillen aikaa myöhäiltaan tai jopa seuraavaan päivään. Paikka kun on täynnään moninaisia viehättäviä juttujuttuja, onseneita löytyy ja huvipuistokin. Sigh.