Edistystä se pienikii

Laitoin torstai-iltana piiitkän pähkäilyn ja itseinhon päätteeksi proffalle meiliä että tuossa olis artsunraakile ja anteeksi että siitä ei ole mihinkään ja etten ole laittanut sitä kelleen luettavaksi ja DL on huomenna ja mitäs tehdään kun en nyt lupaamaani konffuun tätä asiaa submitoi, ja, mikä oleellisinta, heitätkö mut roskiin sen kanssa.

Perjantaiaamuna uskalsin alle puolen tunnin väistelyn jälkeen lukea vastauksen. Emme menneet roskiin kumpainenkaan meistä. Vietimme päivän kuumeisesti yhdessä hioutuen, ja kello kahden maagiseen DL:aan mennessä meistä tuli ytimekkäämpiä ja myyvempiä ja kirjoitusvirheitäkin korjattiin siinä määrin tarpeeksi että submitnappia painaessani oli olo että vaikka nyt tähän tajuahtaaseen konferenssiin ei millään voi päästä, en silti tehnyt aivan sairaan huonoa työtä ja reviewtyypit vaivautuvat ehkä lukemaan jutun sentään ekaa sivua pidemmälle ennen kuin tuhahtaen asian sivuun heittävät.

Tämän ei sentään euforisen mutta kumminnii helpottuneen hetken jälkeen kohdattiin vielä muita vastoinkäymisiä ja nolahduksia ja hupsikseja, mutta niiden ahdistavuutta ei tosissaankaan mitata viimeaikaisilla häpeälusmuiluaikaansaamattomuusindeksillä tahi eisiitämihinkäänole-sonsyntyjäänpaha-auralla. Phew.

Hetkeksi.