Laimea murhayritys

Päätimme et nyssaap riittää. Joulukuusemme, tuttavallisesti Turre, ei suostu hyvätapaisesti riutumaan pois helposti roskistoitavaan muotoon vaikka ollaan koitettu olla ymmärtäväisiä ja antaa sille aikaa ja yksityisyyttä, vieläpä ilman vettä. Mutta ei -- neulaset pysyvät kuin liimattuna, kompromisseista ei puhettakaan.

Rajansa kaikella. Meidän perheessä on tietyt säännöt joiden mukaan pelataan. Koristeet pois, päätettiin, ja katkotaan oksat isoa roskapussia pienempiin osasiin. Rungosta voidaan huolehtia Sitten Joskus Myöhemmin.

Turre siirrettiin suojaisasta nurkasta keskilattialle ja koitos alkoi. Jo koristeiden irrotus osoittautui ennakoitua vaikeammaksi: ryökäle piti naruista kiinni kynsin ja hampain, jouduttiin turvautumaan väkivaltaan. Muutamia koristeita menetettiin taistelussa.

Paloittelussa kävi kehnommin. Pakkohan oksien on olla läpeensä kuivat kolmen kuukauden odottelun jälkeen, ja napsahtaa poikki hiukan taivuttaessa, eiks? No joo, mutta vain noin viis senttiä jokaisen oksan päästä. Kun latva oltiin saatu väännettyä melkein rusetille katkaisuyrityksessä, päätettiin turvautua työkaluihin. Kun olin oheisen kuvan aseella hinkannut yhtä ohuista yläoksista pari minuuttia vailla näkyvää tulosta, mikkonen kertoi mulle että se menee pelaamaan eveä ja että voin ilmoittaa kun olen valmis.

Fine.

Turre voitti, Turre saa elää, toistaiseksi. Se sai oman huoneen, partsilta. Se ei tule meidän puolelle kämppää eikä me mennä sen puolelle kämppää. Siitäs saa kun mätänee kosteudessa ens kesänä. Tai ehkä me hankitaan järeämmät aseet, asiallinen saha tai oksasakset. Tai ehkä me otetaan se takas sisään ens jouluna. Sitten voisin ens uutenavuotena yön pimeydessä kantaa sen lähitemppelin uudenvuodenkoristekokkoon... Taistelu hävitty, sota jatkuu.