Nara-Kioto 21.-23.2. ja jotain snoukistelua

Jälkeenjääneesti laitettakoon lyhyt matkaraportti. Eiku pitkä.

Koska en Japanissa ole ympäriinsä kovasti matkustanut, kompensoin valitsemalla harvojen reissujeni kohteen mahdollisimman laajasti. Eli menen aina Kiotoon. Tällä kertaa siksi, että sinne suuntautui Tookoodain keväinen "sturdy trip". Ko. retkiä järjestetään kait kerran tai kaksi vuodessa, ja vain 2 vuoden sisällä kouluun kirjoittautuneet ulkkariopiskelijat voivat osallistua. Mähän olen toki ollut täällä jo kauemmin, mutta virallisesti pääsin oikeaksi opiskelijaksi vasta syksyllä, ja siksi saatoin päästä hyväksytyksi mukaan (ihan reilua, piti maksaa kirjoittautumismaksutkin viime syksynä uudestaan, vinevine).

Näiden "opiskelureissujen" silmiinpistävin piirre on että ne ovat sajraan halpoja. Tämänkertaiset speksit olivat että mennään shinkansenilla ensin Shin-Osakaan ja sieltä bussilla mutkien kautta Naraan, yövytään siellä, siirrytään seuraavaksi yöksi Kiotoon ja juostaan siinä ohessa läpi ainakin kuudensadan nähtävyyden ja muutaman meluisan tabehodailounaspaikan. Koko lystistä (matkat, hotellit, suuri osa aterioista, temppelien sisäänpääsymaksut etc) joutui maksamaan vain 12000 yen, eli vähemmän kuin pelkästään shinkansenlippu sinne ja takaisin. Tästä syystä matkat ovat myös melko suosittuja, enkä kurjana tutkijaopiskelijana edes yrittänyt päästä mukaan aiemmin.

Matkan kohde vaihtelee vuodesta toiseen jossain määrin, mutta useimmiten ilmeisesti mennään just Kiotoon. Hokkaidokin on ollut joskus määränpäänä, ja vähän oli mulla olo että jos odottaisin seuraavaa sinne suuntaavaa matkaa, mutta kun maaliskuun alussa lafka ilmoitti että vielä olisi tälle reissulle paikkoja jäljellä niin en malttanut. Hyvä niin. Ensisijainen tarkoitus oli tavata ihmisiä, kun monet vanhat koulun tutut ovat jo palanneet muihin maihinsa vieraisiin ja uusiin en ole ehtinyt tutustumaan viime syksyn puristuksen aikana tai sen jälkeen.

Ja enpä sitten päätöstäni yhtään katunut, paitsi sen puoltuntisen kun seisoskelin tapaamispaikassa muitten 80 lähtijän kanssa, enkä tuntenut niistä ketään ja kaikki muut tunsi toisensa. Alkukankeus jäi siedettävän lyhyeksi, ja oli kiva huomata että parin vuoden ikäero ei vielä niin mahottomasti eristä tulokkaista. Kas kun on ollut vähän semmoinen Hittojako mä tässä kolmikymppisenä vasta valmistun ja kaikki muut on tuommoisia nuoria leijonia enkä yhtään kuulu heihin -olo.

Nähtävyydetkin olivat kivei, mukaanlukien Naran puiston villipedot jotka söivät porukan taskuista paperit, ja mun hihat, ja villapaidan reunan, ja reidet mustelmille. Olin elukoista varoitettu etukäteen mutta silti niiden röyhkeys hiukan yllätti. Joku paikallaolijoista jälkeenpäin leikitteli idealla että miksi just peuroja pitää olla, hevoset tai vaikka lehmät olisivat kanssa kivoja. Mä en kyllä menis niiden isojen hampaiden purtavaksi jos käytös olisi samanlaista, se on varma.

Kiotossa kierreltiin lukuisissa temppeleissä, joista suurimmassa osassa olin vieraillut jo aiemmin. Kuvaavaa oli että kuuluisassa zentemppelissä sen kaikista kuuluisimman kivipuutarhan äärellä opas ehdotti että nyt käytämme 10 minuuttia hiljaa istumiseen, ja sitten 10 minuutin ajan ehditte kiertää temppeliä muuten, ja sitten mennäänkin takaisin bussiin. "Äkkiä nyt, asento-meditoikaa-rammingspeedfastforward!" Ko. hetkellä sää oli harmaa ja just tismalleen sopiva siihen että kiviä ja puiden roikkuvia oksia ois jäänyt tihrustamaan pidemmäksikin aikaa sateen ropistessa rauhoittavasti taustalla.

Uutuutena kierrettävien listalla oli mulle epähopeinen Hopeinen Paviljonki (Ginkaku-ji) josta tykkäsin enemmän kuin Kiotossa aikaisemmin missään. Jälkikäteen analysoidessa pääteltiin että ehkä se oli se maiseman suomalaista kuivan kankaan mäntymetsikköä muistuttava puutarha mikä kolahti. Oli mikä oli, pysähtymisen ja tuijottelemaan unohtuilemisen tarve oli suuri.

Lisäksi yksi iltapäivä käytettiin pienemmissä ryhmissä kiertelyyn paikallisoppaiden (reippaita eläkeläissetiä ja -tätejä) kanssa ja toinen käsityökeskuksessa askarteluun. Meitsin reissu vei sakemuseoon, jossa paitsi jyvänhionnan saloja ja perinteisen kaupunkitalon sisuksia esiteltiin myös talon sisäpuutarha kaukaa kalliilla tuotuine koristekivineen.

Notta phuh. All in all, Nara oli kerrassaan kiva paikka, ja Kiotostakin sain enemmän irti kuin aiemmin. En pelännyt eksymistä eikä ollut paineita nähdä erityisesti mitään ja omalla ajalla iltaisin kiertelin paljon pikkukatuja ja törmäsin joka kerta paitsi mukaviin tunnelmiin ja maisemiin, myös johonkin vastaavalla kierroksella olevaan Tookoodain opiskelijakaveriporukkaan -- oi mikä loistava ryhmääntunkeutumistekosyy tällainen sattuma aina on. Porukka oli eri mukavaa ja näin viimeinkin sievän mutta kovasti kiireisen maikon, vielä ihan vahingossa ja odottelematta.

Myös hotellien illalliset olivat tyypillisen hienoiksi nykerrettyjä tuhannen eri pikkuruokalajin kokonaisuuksia, ja onsenit palkitsivat.
---------

Ja reissusta toiseen, kun kotona oli levätty päivä, lähdettiin ekaa kertaa Japanin lumille snoukkailemaan (tai no, ekaa kertaa snoukkailemaan ikinä minnekään) Yoen asiantuntevassa seurassa. Misuterii tsuaa rules: halvalla päästiin ja aurinko paistoi ja ykskään luu ei mennyt murki tai kallo halki. Kiotossa alkanut flunssa paheni kyllä siihen malliin että maanantaina piti palata duunista keskipäivällä kotiin ja nukkua tiistai-iltaan saakka, ja lihaksiin koski, mut ei se mitään. Tekisin uudestaan. Kokemuksesta tarjolla myös Yoen kuvaama ja kasaan editoima liikkuvakuvallinen dokumentti. Yo! (Ohop, liimasinpa ensin ihan väärän linkin, nyt korjattu)

---------

Entä mitä tänään tapahtui? Sain apurahapaperit, niissä oli tarpeeksi enkkua, täytin kaikki lomakkeet ihan ite ja käväisin postin auetessa hakemassa itselleni sinne säästötilin (edellytys apurahan maksamiselle). Puhuivat mulle japania kuten tavallisestikin siellä tekevät mutta tällä kertaapa mä puhuin urheasti takaisin ja ymmärsin ihan (melkein) kaiken (ehkä (katotaan sitten kahden viikon päästä kun sen pankkikortin pitäis tupsahtaa postista)). Sähelsin vain ihan vähän, sanoin monta kertaa hai, ja nyökkäilin myös monta kertaa vaikken olisi just sillä hetkellä mitään ymmärtänytkään. Kyllä ne ehkä jo melkein luuli mua paikalliseksi. Muitakin asioita toimitin The Kielellä, ja sen lisäksi jouduin hississä jonkun japanilaisen suomimusiikkifanittajatytön sanallisen uteluhyökkäyksen kohteeksi mistä selvisin ehkä lähes kunnialla käyttämättä juuri lainkaan englannin sanoja tahi viuhtomakieltä.

Höh, nää tän päivän pikkuriikkiset kielivoitot tuntuu paljon hulppeammalta kuin koko apurahapäätös eilen. Kaikkea sitä. "Äiti kato, mä osaan ihan ite!" :-)