Time for tea

Kun olin pienenpientä hiukkasen isompi mutta en vielä vallan iso, olin sangen pitkään välinpitämätön tiettyjä virvoitusjuomia kuten kaffia kohtaan. Tee sen sijaan oli toinen juttu: vihasin syvemmin kuin mitään! Luulen muistavani kun tätä kammotuotetta ekaa kertaa suuhuni sain, ja mielikuvassani pakenin pöydästä (lähes) kirkuen, enkä tullut takaisin. Vai olikse ehkä siltikin piimä, se. Hm.

Kuitenkin, muistikuvan todenperäisyydestä riippumatta, olin tapahtuman jälkeen traumatisoituneena täysin juomatta, maistamatta taikka edes haistamatta tuotetta perin pitkään, kunnes jonkin matkaa kahdenkympin puolella Joku sai uusintayrittämään, ja jopa tykkäämään (kiitoos). Paljolla maidolla ja sokerilla höystettynä, toki, mmmm. Pian myös selvisi että ei se ole se tee se paha juttu, vaan Liptonin Kammokeltainen. (Jota en vieläkään pysty juomaan, en edes sitä pakolla lentokoneessa yritettyä puolkupillista jossa ei pussi kauaa lionnut. En edes kaikkien vierustovereitten sokruilla ja kermoilla höystettynä. Yritin kyllä koska oli vähän noloa etten kyennyt.)

Mutta asiaan.

Vihreä teehän on siis ihan toinen juttu kuin mikään.. epävihreä tee. Huolimatta siitä että minusta siihenkin kyllä voi laittaa paljon maitoa ja sokeria (mihin tahansa voi laittaa maitoa ja sokeria!), yleensä se ei munkaan mielestä kuulu asiaan, ja juttu on ihan hyvää silleensä, kylmänä tahi kuumana. Kuitenkin suhteellisen mitäänsanomatonta, paitsi!

Eka juttu: paahdetun teen tuoksu teekaupan laitamilla. Iso lemppari. Eikä ees harvinainen. Tsurumin asemarakennus on osittain tavaratalon sisällä, ja ko. lafkan alakerrassa myydään paitsi kaikenmoisia hyperkäherrettyjä ja uberväkerrettyjä leivonnaisia, myös teetä. Ja just siinä kulmassa mihin asematasanteelta portaita pitkin pääsee, tuoksuu tuo ihana kärvähtänyt tee. Suht harvoin sinne jaksan koska paikka on tuskaisan ruuhkainen, mut aina joskus. Kun kauppakujilla on teemyymälöitä, käännän sinne aina nenäni ja jos tärppää, hidastan askeleitani häiritsevän paljon ja imppaan häpeilemättä.

Toka juttu: paahdetun teen.. tota, maku? Hups. Ei tässä ollutkaan kahta juttua. On vaan se paahdettu tuoksu, ja joskus se maistuu kans. Ekaa kertaa löysin sen kun oltiin matkalla Fujille YoeKrabsyn kanssa. Ostin jostain satunnaisesta kulmakaupasta satunnaisen janojuomateen, ja yhtäkkiä se maistuikin pahuksen hyvältä. En tallettanut etikettiä ja kun jälkikäteen yritin ostaa jotain samanmoista se olikin jotain ihan muuta. Ehkä olin kuvitellut aiemmin vaan ja ollut Fujiprehighssa tai jotain. Kuukausia kuljin tässä epätietoisuudessa.

Mutta ei. Perjantaina Ikeasta palatessa oli paha jano ja ostin tummanpuhuvan pullon asemakiskalta, ja niin. Se oli sit just Sitä. Raikas ja nami, jälkimaku melkein liian vahvan savuinen mutta ei justiinsa ylitä rajaa. Yammy.

Lauantaina sitten kauheasti surffailin ja koitin päästä perille siitä mikä just tän teen tekee niin kovin mainioksi, ja wikipedian avulla arvailin et onks se sitten Hojichaa vai mitä. Looginen ois ollut tuo juttu, kärtsänneen maku on niin vahva. Puteli on kuitenkin Suntoryn tuote, ja heillä on ihan oma kärtsyteensä, ja mun tykkäämän teen nimi viittaa enempi Italiaan kuin mihinkään paahteluihin. Se tosin voi olla mun sanakirjasta kiinni, Rikaichan ei tällä kertaa varsinaisesti pelastanut.

Seuraava askel oli tietty hit the streat ja koittaa etsiä erinimisiä viherteetuotteita. Valitettavasti, ehkä slummilähiösijainnistamme johtuen, Suntoryn virallista kärtsyteetä ei löytynyt eikä paljon mitään muutakaan. Jonkun toisen lafkan Hojichaa kyllä löytyi (ks. kuva tuolla jossain aiemmin), mutta se pärjäs sekä sokko- että epäsokkotestissä aika surkeasti. Paljon vähempi palaneen makua oli siinä kuin tuossa mun lempparissa jossa sitä ei pitäis olla lainkaan. Myös suosikin, Suntoryn iemon...naninanicha:n laimeampaakin (sama merkki mut vailla "vahva"-merkintää) versiota maistettiin mutta se oli vaan tylsää ja vetistä.

Suosikin kotisivu selittää babelkalakoukku leuankulmassa että "Italy Uemon Suntory Limited green tea ... is tasty preponderantly with upper quality, you aim toward the development of the tea of the tasting which is dense, the brown craftsman/teacher ... brown leaf of fine grinding, when drinking by combining, secure, does not remain in thickness and after can feel taste, it forced refreshingly and actualized the aftertaste." Nih. Ota tuosta sitten selvä.

Tai jospa vaan juon lemppariteetäni sen nimeä ihmettelemäti, ja ostan toistekin, justiinsa tuota lajia enkä mitään muuta. On niitä jokunen jo kokeiltu.