Teeylläri
Lapsna maistoin kerran kulauksen teetä äiskän kupista. Siinä oli, luulen, paitsi teeta myos sokeria. Se oli niin pahaa että muistikuvani mukaan juoksin toiseen huoneeseen sänkyyni ja lämäsin naaman patjaan rankasti murjottaakseni. Yäk!
Em. maistikokemuksen takia tiesinluulin vihaavani teetä ainakin noin 25-vuotiaaksi asti, jolloin elämälleni kovasti tärkeä henkilö laittoi mut juomaan erästä toista teelajiketta, ja maidon kanssa. Ja se tee oli ihanaa. Jälkikäteen olen päätellyt että aiempi traumatee oli Liptonin keltaista hirveyttä jonka tuoksu nostaa niskakarvat pystyyn ja jota en vieläkään saa millään alas riippumatta oheistetun maidon ja sokerin määrästä.
En ole minkäänmoinen hienostunut teepuristi, tuppaan lipittämään vain mausteteitä ja kuten sanottua, ronskilla maitosokerilla höystettynä. Suomesta saatavat Nordqvistin perusmaut on ihan niitä parhaita -- satun tykkäämään ihan hitosti mm. Keisarin Morsiamesta löytyvästä malvankukasta. Ja siks sai Mikko niitä tuoda viime syystalvena Suomessa käytyään aikamoisen lastin tuliaisena.
Koska Japanin talvi on sisätiloissa hiton kylmä, ovat teevarastot kuluneet häkellyttävää vauhtia. Siks oli aika hienoa että pari päivää sitten ihan muita asioita toimittaessani törmäsin teepuotiin. Lupicialla on hyllyt täynnä herkullisen tuoksuisia, kohtuullisen hintaisia vihreitä ja mustia, maustettuja ja maustamattomia mitäikinä-myyntinimikkeitä ja toimipisteitä ympäri Tokiota. Trallala. Mukaan lähti kiireen ja puodin hetkellisen ahtauden mukaan vain yksi hedelmäinen sekoitus ja enkkukataloogi josta seuraavaa vierailua varten on merkattu jo ainakin maitosekoitukseksi sopivat rommirusina ja vanilja-kastanja. Suosittelen.
2 comments:
Tee ja kahvi epäilemättä ovat asioita, jotka jakavat ihmisiä jyrkkiin leireihin jopa riippumatta etnisestä tai uskonnollisesta lähtökohdasta. Tai äidin hyvistä neuvoista.
Sokerien makeudesta kaikki lapset pitävät jo äidinmaidosta lähtien. Suolaisuus on ihmiselimistölle välttämätön mineraalilähde. Muita makuja ja tuoksuja joutuu usein opettelemaan nauttiakseen niistä, mutta väittäisin nautinnon sen oppimisen väärtiksi.
On tee. Ja on mauste. Ne ovat eri asioita. Maus-teet, hauska sanaleikki toimii vain suomeksi. Mauste ei ole tee, vaikka molemmat maistuisivatkin omalla tavallaan huikean hyviltä. Kokeile joskus erikseen, niin tiedät, kummasta uutejuomasta oikeasti pidät. Tai sitten vain yhdistelmä on hyvää.
Anekdootti: kahvikulttuurin suurmaana tunnetussa Italiassa (Ranskan ohella) on jonkin verran suomalaissiirtolaisia. Koska suomalaisten makuaistit eivät aina pysty ottamaan vastaan italialaista hurmaavaa kahvipaahtoa, tämä aistivamma on synnyttänyt oman liiketoimintahaaransa: suomalaisen kahvipaahdon vientiliikenteen Italiaan.
Minua tämä yllätti kuin miljoona volttia. En voinut käsittää, miksi pitää tuoda kalliilla pahaa, kun ympäristö tursuaa halvalla hyvää.
p.s. emme tunne. Sattuman oikku ajoi lukemaan blogientrysi yhteisen tuttavan (Anu) kautta. Hauskaa kevään jatkoa.
Lämmin vadillinen maitosokeriteetä (muilla mausteilla tai ilman) on mulle ensisijaisesti tuttuus ja turva ja koti ja lohduke. Muistoja. Makeaa äidinmaitoa, joo sanotaan niin. Juon sitä paljon kerralla, isoin kulauksin, vivahteita tunnustelematta.
Vivahdemakustellessa taas teesuosikki on ehkä paahdettu vihreä, houjicha. Sellaisenaan ilman ekstroja, kylmänä tai huoneenlämpöisenä.
Useimmat mun asuttamistani maku/tuoksuleireistä ovat joka tapauksessa kaikkea muuta kuin jyrkkiä. Juurikin siksi jaksan mainita liptonvihastani, se yllättää itsenikin. En äkkiseltään keksi mitään muuta kokeilemaani syötävääjuotavaa jota en saanut nieltyä. Kiinalaiset sukkamehuviinat, sokerikuorrutetut heinäsirkat ja surusilmäiset raa-at minimustekalat, pahakspalaneet kotikeittiön kaurapuurot, oli outoa tai pahaa niin alas menee jos siihen on syytä.
Uusiin makuihin tottuminen on elämys monella tavalla. Viime aikoina olen viimein alkanut nauttia aiemmin arastelemistani umeboshista (pikkelöity luumu) ja merisiilin mädistä. On nannaa kun makumaailma laajenee.
Olen myös ollut jo kauan sitä mieltä että Fazun sininen ei joo ole ehkä maailman parasta suklaata. Silti aina tilaisuuden tullen sitä ostan ja makustelen. Miksi? Sen saman tunteen takia joka tuli kun suomenvierailulla reipas vuosi sitten hörppäsin ekaa kertaa kultamokkaa. Eihän se niin hyvää ollut. Nautinto tuli jostain ihan muusta.
Post a Comment