Syömäpaikkojen ihanuuden ja sijainnin arvioimisen vaikeus

Liisa täggäs. Pitäis luetella Tokion parhaat syömäpaikat. Haastava tehtävä, enkä yritäkään oikeasti, en edes Uguisudanin alueen parhaita. Lisäksi lusmuilen: kirjoitan väärällä kielellä, otsikoin väärin, jätän aiemmin vastanneiden listan kirjoittamatta ja listaan liikaa rafloja (piti olla viis). Me bad.

Meikä ei syö ulkona paljoa, paitsi koulun ruokalassa, mutta jotain kivoja paikkoja sentään on päässyt parin vuoden aikana kertymään. Suosikkius ei synny allaolevassa listassa siksi että ruoka olisi erityisen herkullista vaan muista syistä. Ruuan syömäkelpoisuus on toki myös vaatimuslistalla. Minkään paikan osoitetta ei mulla toki ole laittaa. :-/

Ykköslemppari on ehkä Himawari, kaitensushipaikka Shinjukussa (linkki on Veran japaninvierailullaan ottamaan kuvaan). Suurin osa kaitensushiloista on mulle mieleen, koska oikeassa sushilassa arkailisin ottaa kontaktia kokkeihin, koska en tiedä läheskään kaikkien hyvien (jo maistamieni) annosten nimiä. Kaitensushilassakin toki joskus tilailen omia lemppareitani, varsinkin jos on hiljainen aika ja liukuhihnan annokset näyttävät nuhjuisilta. Parasta on kuitenkin jos on vilkasta, ja annoksia on paljon tarjolla: on helpompaa maistaa aina jotain uutta kun se vaan purjehtii houkuttelevasti siihen nenän eteen. Lisäks sushit on nättejä ja tunnelma rafloissa mielestäni mukava.

Mikä sitten tekee Himawarin suosiksi kaitenikoitten joukossa? Ensinnäkin nostalgia: StyYoe raahasivat meidät Himawariin pian Japaniinmuuton jälkeen, tais olla eka kaitenpaikka missä käytiin silloin. Lisäksi paikka on opettavainen ja helpostilähestyttävä: löytyy kuvallinen menu, josta löytyy sekä englannin- että japaninkieliset (kanoin ja kanjein) nimet annoksille. On kivempaa tilata annokset japaniksi, mutta on myös kivaa tietää mikä fisu/äyriäinen on kyseessä. Yleensä jos menut löytyvät, niistä puuttuu jompikumpi kielistä ja/tai kuvat.

Helppoutta lisää myös se, että suurin osa annoksista löytyy halvimmalta lautaselta (137 yen). Jotkin kaitenpaikat mainostavat ikkunoissaan isolla 99 yenin hintoja, mutta tällöin kyseessä on aina jokin surkea yksittäinen sisäänheittoannos, ja kaikki oikeasti syöminen arvoinen on reippaasti kalliimpaa. Se on rasitus silloin, jos ruoka/hintalista sisältää vain kanjeja: voin tilata ulkomuistista monia herkkujani mutta lasku voi muodostua yllättävän suureksi.

Oleellinen plussa on vielä se, että paikan listoilta löytyy myös kaksi lihasushiannosta. Yleensähän yhteissushi-istunnoissa M-raukka saa masunsa täytteeksi vain kananmuna/kurkkusushia, allergikkoraasu.

Intialaispaikoista mainitsen kaksi halpista: Ensinnä Kamatan aseman läheinen pikkurafla jonka nimi on unohtunut. Ruoka oli parin käyntikerran perusteella ok, ja nanleipää sai santsata niin paljon kuin jaksaa. Suosikkilistalle paikan pistää omistaja, intialainen nainen jolla oli koti-ikävä ja suuri halu jutella asiakkaiden kanssa. Myös länsi-Ikebukuron ketjuintialainen, Great India on hyvä paikka vaikka sekin halpis, ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi. Erityisen viihtyisäksi paikan tekevät seinällä roikkuvissa telsuissa pyörivät intialaiset musiikkivideot. Joskus on vaikea syödä kun leuka roikkuu hämmentymyksestä polviin pudonneena. Kolmas nimetön ja osoitteeton suosikki-intialainen on aavistuksen ravintolamaisempi, ja sijaitsee Okachimachin läheisellä ravintolakujalla. Pieni, hiljainen, tosi viihtyisä.

Ikebukurosta löytyy Great Indian lisäksi vauvanpääramenpaikka. Toissatalven väliaikaisasunnon lähikadun pikkupuoti on suosittu, istumapaikkoja on vain muutama ja usein kadulla seisoo pitkä jono. Ramenannokset ovat valtavia, samoin ne määrät valkosipulia ja kananmunia mitä pienestä maksusta saa mättää annoksen päälle. Tiskin istumapaikoilta on suora näkyvyys ramenkattilaan jossa kelluu siinä määrin epämääräisen näköisiä isoja liha- ja ties mitä kimpaleita, että jos joskus spottaisi sopassa ihmisjäseniä, tuskin kovasti yllättyisi.

Kuudes suosikki ei ole mikään yksittäinen paikka tai edes ketju, vaan konsepti: japanilaistyylinen syöttöjuottola izakaya! Lienen aiemminkin ideaa blogissa (tässä tai aiemmassa) kehunut. Pari suosikkiketjua löytyy (waraji.. eikun watami ja lähes samanlainen warawara), niissä käydään taas kuvallisten enkkumenuiden takia -- on vaan niin paljon helpompaa tilata ruokaa ylipäätään niissä ja myös varmistua ettei annoksessa ole mitään kalajohdannaisia toiselle syömärille. Oleellisinta on kuitenkin izakayan perusidea: annokset ovat pieniä ja niitä tilataan illan mittaan silloin kun tuntuu siltä.

Konsepti rohkaisee jutusteluun yms. paljon paremmin kuin se että saadaan alkuun isot annokset jotka sitten pitäis syödä ennen kuin jäähtyvät, ja sitten.. sitten ei ookaan enää mitään syytä lorvailla. Jos on syömistä aloittaessa kova nälkä, tulee helposti myös syötyä itsensä ähkyyn jos on liikaa kerralla tarjolla. Pikkuannoksien ilo on se että eka annos yleensä taittaa nälän niin ettei ole kurjaa odotella seuraavia, ja illan aikana ehtii toteuttaa syömämielitekoja monta, ja silti pystyy vielä kävelemään kotiin kierimisen sijaan. Pikkuannoksissa ei joudu myöskään maksamaan mitään erityistä "palvelulisää", ja on ihan mahdollista käydä nauttimassa vain jotain pientä ilman että henkilökunta dissaa.

Miinuksena systeemissä on että vilkkaaseen aikaan joutuu yleensä aterioimaan paksussa tupakansavussa -- tupakoimaton paikka kun tarkoittaa joskus vain sitä että omasta pöydästä ei löydy tuhkakuppia, viereisestä saattaa. :-/ Lisäksi olutta tms. tilatessa saa aina pakollisen, maksullisen oheisannoksen joka liian usein on luokkaa kupillinen kokonaisia irvisteleviä pikkukaloja tms. Mut tää haittaa vaan Mikkoo, musta kalat ovat hyvei. :-)

Ihan vikana listataan vielä pikkukoju Tanzawassa Tonotakella, jolle kiivettiin maaliskuussa. Tuuli oli sen verran hiton kylmä, että mökin tarjoama pikakuppinuudeli oli aika taivaallista kun sen saattoi nauttia seinien suojassa!

Täten välitän meemin edelleen melkein pyydetylle määrälle: Yoelle, Suvikolle, Veralle ja Anulle.