Synttäripaatii

Perjantai-iltana koko viikon sadettaharmaata vklopulle näyttänyt tiedotus parani yllättäen lähes välttäväksi. Lauantaiaamun kuudelta päivittynyt tiedote oli jo loistava: kirkasta ja aurinkoista, ei vielä kuitenkaan tukahduttavan kuumaa. Pakkasin siis äkkipäätä repun ja lähdin mäkeen. Alla aiheesta vähäsanaisesti, paitsi jos kertoo kuvien määrän tuhannella ja laskee sen.

First break of dawn

Laitoin teltan pystyyn silviisiin että kurottelemalla näkee auringonnousun ja Fujin, ja lojuessa kaukaisuudessa siintävät vuoret ja niiden takana Tokion öiset valot. Nukahdin seiskan maissa katsellen hämärtyvää, sinistä maisemaa, valvoskelin keskiyön maissa katsellen sitä pimeänä (ja niitä Tokion valoja), ja lopulta nousin puol neljältä juuri minuutilleen ajoissa näkemään taivaan ensimmäisen punerruksen.

Birthday cake!

Kakkukin oli.

Villi viidakkonainen

Auringonnousun katseltuani käpästelin suoraan kolmituntisen pätkän alas, ja palasin kotiin alle vuorokausi lähdön jälkeen. Kuvassa sankaritar ite, naamoineen kaikkineen. Niin ja hiuksetkin on, juu.

Suihkun jälkeen tie suuntasi Mikkosen kanssa ostamaan korkokenkiä ja jäätelöä. Korkokengät ei sit mahtunut ees mun varpaisiin, mut jätskiä syötiin. Ovat uudistaneet Green Bellissä makuvalikoimansa! Olis ollut olut- ja viikunajätskiä muun muassa, minä tosin tyydyin inkivääriin. Ekan inkiväärisyyden jälkeen se maistui koko ajan enemmän ja enemmän.. juustokakulta. Eikä vain mun mielestäni.


SL-studio

Ja jotta päivä ei ois päättynyt vielkään, osallistuin Yoen opastuksella SL:aan (ja sielläkin oli kakkua, kiitos!). Piti pistää tykille näyttö et ihmiset ois oikeamman kokoisia, mutta se ei ehkä ollut kaikkein paras ratkaisu. Väsytti siinä määrin että pakenin paikalta kesken. :-7 Ehkä se on se tänään kertynyt lisävuosi kun uuvutti.

Villi päivä.

(Edit: typoja ja älyttömyyksiä. Taitaa tosiaan väsyttää.)

No comments: