Kuuluisia viimeisiä

Kävimme Mikkosen kanssa satunnaisella iltakävelyllä. Taito-ku:n Negishi (nykyinen asuinkaupunginosa) on paitsi kuulemma, myös näemmä kiehtovaa aluetta. Tuntiseksihotellit ja vuokraparakit seisovat vierivieressä vanhojen japanilaistyylisten hökkeleiden (paitsi että suuri osa niistä ei oikeasti ole ees hökkeleitä vaan ihan kunnossapidettyjä, vanhoja kumminnii) ja temppeleiden seassa. Kadut ovat kapeita ja niin kerrassaan epäruutukaavassa.

Ookayamassa (se paikka missä kouluni yhä sijaitsee ja missä asuttiin eka japaninvuosi) kadut menevät yhtä lailla keskenään vinoon, ja parin eksyntäkerran jälkeen ryhdyin iltakävelyillä aina kantamaan kolikoita junalipun ostamista varten. Eksyä voi, mutta junalinja karttoineen löytyi sielläpäin suht helposti aina. Edellisellä asuinalueella Tsurumissa rahankanto taisi tapahtua aika automaattisesti, tosin junalinjoja risteili siellä hiukan harvemmassa (satamalähiössä kun oltiin) ja eksymiset päättyivät aina lopulta kodin löytymiseen jalkaisin. Useiden tienkysymisten kautta kyl, ja jalat olivat myös joskus aika kuluneet.

Uguisudani on tuntunut eksymisen suhteen turvalliselta. On olemassa muutama pääväylä jotka teoriassa vaikeuttavat eksymistä. Lisäksi löytyy Yamanote-linja, ja jokunen iso joki joita ei ainakaan voi huomaamattaan ylittää. Ollaan siis käyty kävelemässä ihan noin vain pidemmältikin, ilman karttaa tai suunnitelmaa.

Ja nyt sitten käytiin taas. Vaellettiin, ja jossain vaiheessa lähdettiin kotia päin. Tienviitoista (joita joskus on ja joskus ei ole) pääteltiin asioita ja suuntia ja taivallettiin. Ei näyttänyt tutulta. Katsottiin kadunvarsikarttaa ja oltiin ylpeitä siitä että osataan lukea täkäläistä osoitesysteemiä, tai ainakin minä olin. Lohko kolme, lohko kolme, siellä me ollaan (lohko on instakeksitty termi, täkäläisittäin choume, on semmoinen epämääräinen kulmio joka sisältää joitain kymmeniä taloja)!

Maisema näytti tutulta ja pääsin just sanomasta Mikolle miten miellyttävää tää kävely nykyään on kun osaamme lukea karttaa eikä tartte pelätä eksyvänsä. Kolmen minuutin päästä maiseman tutut elementit olivat niin lähellä että saatoimme todeta niiden olevan täysin vieraita, ja läheisestä osoitekyltistä hoksasimme että vaikka choume oli oikea, oli kaupunginosa väärä. Että se siitä.

Mut häpeä sikseen. Ei me kovasti kaukana oltu, ja paluumatkalla löydettiin kauppa joka myy Lihaa, viiniä ja pakastettuja lohkoperunoita.