Alitajunnan jekkuja part II

Väsyttää.

Heräsin aamukolmelta painajaiseen: Olimma pienellä retkueella matkalla yönylivaellukselle jolleen mystiselle saarelle. Lauttoja meni harvakseltaan, kello 11:59 ja 13:jotain, ja lauttamatkan oli määrä kestää pari tuntia. "Niin että jos siihen kahdentoista lauttaan ei ehditä niin aika myöhään menee eikä tämän päivän aikana pahemmin vaellella." Puol kahdentoista nurkilla seuralaiseni ottavat rennosti enkä minä hoputa, tässä unessa mulla on vakaa aikomus olla hötkyilemättä ja painostamatta ketään. Jos ei haluta ehtiä ekalle lautalle niin sitten ei.

Viime hetkellä kuitenkin porukkaan iskee "mut pitäähän sitä nyt yrittää ainakin"-henki ja tajuan että ehtiminen on etäisesti mahdollista jos juoksen edellä ja viivytän lauttaa (tää on lähtöisin selvästi tosielämästä muuten, mut silloin tultiin alas vuorelta ja viivytyksen kohteena oli bussi). Ryhdyin keräämään kamoja kiireellä ja sähelsin ja väsäsin. Minuutit kuluivat tuskaisen nopeaan mutta lopullinen niitti oli kun koitin kerätä kaikki mahdolliset akkulaturit äkkiä mukaan jotta kamerat yms härpäkkeet saataisiin vaikka lautalla ladattua.

Tässä vaiheessa meni liian hektiseksi. Ne laturin johdot! Miten solmussa ne olivatkaan! Heräsin kauheaan kiireen tuntuun ja pulssi oli ainakin kuussataa.

Jälkeen parin tunnin nettiselailun ja various attempts to sleep onnistuin uinahtamaan, noin puol tuntia ennen herätyskellon soittoa. Ja tuloksella että? Tällä kertaa painajainen oli proffa joka tarttui labrassa hihasta ja vei rauhalliseen paikkaan juttusille. Kyseli kauhean tarkkaan kaikesta mun tutkimuksesta ja sanoi huomanneensa että vähän takeltelee mutta että on kovasti valmis reippaasti tukemaan ja muutenkin kovin isällisesti sanoi monia ystävällisiä ja rohkaisevia asioita. Painajaista oli se että mä en saanut sanaa suustani vaan olin ihan lukossa ja tööt ja koko ajan monta askelta jäljessä siinä mitä ajattelin että olis ehkä pitänyt sanoa. Kuulostaa lattealta mutta unessa tää vaan oli niin hirveää ja kaikkea mahdollista kauheampaa.

Syy uneen oli tietty se et eilisen yleispalaverin jälkeen proffa tosiaan otti hihasta ja kyseli datankeruuprojektista ja sanoi että hyvänen aika, tee vaan suunnitelma ja kerro paljonko rahaa tarttet niin sitähän kyllä saat. Tuolloin tilanne ei ollut painajaismainen vaikka häiriinnyinkin siitä että palaverista poistuvat vyöryivät koko ajan meitin ympärillä ja ohitse. Musta on oikeasti tulossa ihmiskammoinen, olo on kuin oheisella linnulla.

Niinkö oikiasti. Painajaisia laturinjohdoista ja kilteistä professoreista? Jo aiemmin tutuksi on muodostunut toistuva painajainen siitä että en vaan kerta kaikkiaan kerkeä bussiin tai junaan matkalla duuniin. Voisko joku sanoa mun päälle et ollakseen paha, asian kuuluu olla.. no, paha, ja aivon ei tartteis niin paljoa stressata turhuuksista? Et se vois ylipäätään laittaa asiat semmoisiin paljonpuhuttuihin mittasuhteisiinsa?

Päh. Ostetaan lopo tomia.