Tekemisiä ja tekemättömyyksiä

Perjantaina käväistiin Uenon puiston Tokion kansallismuseossa tsekkaamassa siellä vielä muutaman viikkoa pyörivä Da Vinci -näyttely. Perjaintai-ilta valittiin siksi että näyttelysaitin ruuhkakuvaajan mukaan näyttelyn jonotusajat viikonloppuisin ovat turhan pitkiä ja arkena ei piäse. Perjantaisin aukioloa on mukavasti venytetty iltakahdeksaan, ja tuumattiin että kyllähän se kolme tuntia nyt pakosti riittää.

Eikä riittänyt mihkään. Ensinnäkin: se Leonardon kaverihan oli nero! ..Mitä, eikö se olekaan uutinen? Näyttelyn vetonaula, Annunciation (jonka Japaniintuontia vastaan protestoidakseen italialaiset ovat mm. kahlinneet itseään museonportteihin) ei ollut mulle se vaikuttavin juttu. Käsittämätöntä oli lahjakkuuden monialaisuus, se että siinä vaiheessa kun jalat oli jo väsykuluneet, aukesi kulman takana vielä aina vaan uusia ja uusia huoneellisia ihan täysin erilaisia keksintöjä. Tunnustan että fanitan täysiä, en pelkästään taitoa vaan sitä uskomatonta kiinnostusta maailmaan ja sen ilmiöihin mikä töistä paistoi.

Varsinaisessä näyttelyssä kului ehkä noin kaksi tuntia, jonka jälkeen kierrettiin yleisnäyttelyitä ja museokauppaa jäljellejäävä aika. Museon tilat ovat valtavat. Käveltiin nopeasti päärakennusta ympäri että saatais joku kuva siitä mitä sinne sitten myöhemmin tullaan katsomaan paremmalla ajalla, eikä silti ehditty käydä läpi edes puolia huoneista. Museoalueen kahteen siipirakennukseen ei edes ehditty laittamaan nenää. Uuuudestaan. Sitten joskus.

Viikonloppu taas piti käyttää loppujen lopuksi taas vaeltamiseen. Viikon loppupuolella oli säätiedotus kääntynyt paremmaksi ja päätin uusia vuorikeikan ja ottaa viimein ne aamuneljän valokuvat vuorenhuipulta. Ei ois kyllä kauheasti huvittanut, mutta kun toukokuu alkaa olla jo pitkällä ja lämpötilat satunnaisina päivinä jo lähellä kolmeakymppiä, niin aika pian pitää kyllä päästä käymään jos aikoo ennen syksyä. Kesällä on paitsi liian kuuma kiivetä matalilla korkeuksilla, myös surkean sumuiset näkymät sateettominakin päivinä.

Reippaasti siis pistin aamulla laukun kasaan (eväsvalmisteluineen yms pakkaamisoptimointeineen ja varvassukkien jalkaanpujottamisiin noin parin tunnin homma) ja valmistuin lähtemään viime tingassa klo 11:37 junalla Uguisudanista. Kyykytin Mikkosen saattamaan asemalle ja tää johti sitten siihen että noin 30 astetta kotiovesta mut suostuteltiin jäämään kotiin. Tai siis mä sanoin että äääh, en haluais lähteä, ja toinen sanoi että no älä lähe. Pyöräillään jonneen. Prkl mitkä painostustaidot.

Pyöräilyn ja hankonhankinnan (josta ehkä lisää myöhemmin) lisäksi käpästeltiin eläintarhassa ja sohellettiin Uenopuiston lammella joutsenpolkuveneessä. Aurinko paistoi ja oli kesäistä eikä vielä ihan liian kuumaakaan.

Eli en kyl kadu. Joskus on kivaa kesälomailla löysästi, ja kamerankäytön oppitunti Uenon eläintarhassa oli ehkä hyödyllinen juttu niitä tulevaisuuden auringonnousukuvia ajatellen. Plus viikonlopun toisella Ikebukuronvierailulla tarjosi Yoe maailman parasta tuoretta ruisleipää. Nam!